Miksi koira nuolee seinää?

Monet asiat, joita koirat tekevät, vaikuttavat meistä ihmisistä eriskummallisilta. Suurin osa omistajista ei ole koskaan todistanut lemmikkinsä nuolevan seinää, mutta näinkin voi tapahtua.
Miksi koira nuolee seinää?
Juan Pedro Vazquez Espeso

Kirjoittanut ja tarkastanut eläinlääkäri Juan Pedro Vazquez Espeso.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Vaikka olemme eläneet jo satoja vuosia rinnakkain koirien kanssa, nämä eläimet osaavat edelleen yllättää meidät käytöksellään. Koiralle on täysin normaalia pyöriä mudassa välittömästi kylvyn jälkeen tai pureskella hikisiä sukkia, vaikka me ihmiset emme aina ymmärräkään, miksi näin on. Mutta oletko koskaan nähnyt, että koira nuolee seinää tai syö toistuvasti jotain ruoaksi kelpaamatonta? Tämäkin nimittäin on mahdollista, mutta toisin kuin kaksi muuta esimerkkiä, se ei ole normaalia käytöstä.

Miksi koira nuolee seinää?

Sekä ihmisten että eläinten keskuudessa esiintyy ruoaksi kelpaamattomien asioiden syömistä. Tällaista häiriötä kutsutaan pica-oireyhtymäksi. Ihmispotilas voi himoita esimerkiksi hiekkaa, saippuaa, jäätä, savea, laastia, paperia tai hammastahnaa. Mitä tulee eläimiin, aihetta ovat tutkineet erityisesti etologit ja ravitsemusasiantuntijat – ja jos yhtään tunnet näitä aloja, arvaat, että syy siihen, että koira nuolee seinää tai syö sopimattomia asioita, liittyy todennäköisesti ravitsemukseen tai käyttäytymiseen.

Miksi koira nuolee seinää?

Psykologiset syyt

Syy siihen, että koira nuolee seinää, on yleensä käytöshäiriö. Koirat ovat älykkäitä eläimiä, jotka tuntevat monimutkaisia tunteita. Tämä on yksi niistä syistä, joiden vuoksi koirat ovat suosittuja lemmikkejä, mutta sillä on myös haittapuolensa, koska se tarkoittaa, että eläimen henkisellä terveydellä on suuri vaikutus sen yleiseen hyvinvointiin.

Kun koira stressaantuu, ahdistuu tai tylsistyy, se saattaa alkaa nuolla seinää vastaavalla tavalla kuin ihminen pureskelisi kynsiään. Kyse on yksinkertaisesti koiran tavasta ilmentää tunteitaan ja yrittää päästä pahasta olosta eroon.

Miksi koira nuolee seinää?

Monet asiat voivat aiheuttaa herkälle eläimelle ahdistusta ja stressiä. Niistä muutamia ovat seuraavat:

  • Patoutunut energia. Koira tarvitsee liikuntaa, aktivointia ja virikkeitä pysyäkseen terveenä ja onnellisena. Liian vähäinen liikunta ja stimulointi voivat saada sen ahdistumaan ja stressantumaan.
  • Pelot tai fobiat. Koirat voivat muiden eläinten tavoin pelätä monia eri asioita. Tutkijoiden mukaan jopa puolet koirista pelkää kovia ääniä. Näistä äänistä pelätyimpiä ovat ukkonen ja myrskyt, ilotulitukset sekä aseen laukauksia muistuttavat äänet.
  • Eroahdistus. Jotkut koirat selviävät omistajan kotoa poistumisesta toisia paremmin, mutta yleisesti ottaen jokainen koira kärsii yksin jäämisestä jossain määrin. Pahimmassa tapauksessa eroahdistus saa eläimen käyttäytymään normaalista poikkeavalla tavalla.
  • Muutokset rutiineissa tai ympäristössä. Koira on herkkä eläin, joka voi reagoida pieniinkin rutiinien tai ympäristön muutoksiin. Esimerkiksi muutto, uusi perheenjäsen tai perheenjäsenen kuolema voivat olla vaikeita tilanteita koiralle.

Ravitsemukselliset syyt

Miksi koira nuolee seinää?

Tutkijat ovat saaneet melko paljon todisteita siitä, että erilaiset ravintoaineiden puutostilat voivat aiheuttaa koirilla pica-oireyhtymää, aivan kuten ihmisilläkin. Pica voi siis olla aivojen alitajuinen reaktio vitamiini- ja hivenainevajeeseen, jolloin koira yrittää kompensoida puutosta syömällä ruoaksi kelpaamattomia asioita. Seinissä käytetään hyvin usein kipsilevyjä, jotka sisältävät muun muassa kalsiumia. Näin ollen puutostilasta kärsivällä koiralla on kokonainen seinällinen kalsiumia nuoltavanaan.

Lähes kaikki valmiit koiranruoat sisältävät kaikki koiran tarvitsemat ravintoaineet, minkä vuoksi pica ei yleensä johdu ravintoainepuutoksesta. Tällaisia puutostiloja havaitaan kuitenkin toisinaan eläimillä, joita ruokitaan kotitekoisella ruoalla tai ihmisten ruoantähteillä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.