Onko koiran eroahdistus taltutettavissa?

Onko koiran eroahdistus taltutettavissa?

Viimeisin päivitys: 31 lokakuuta, 2018

Kaikilla koirilla on jotain yhteistä; ne nimittäin eivät halua meidän lähtevän kotoa. Jotkut koirat selviävät omistajan lähtemisestä toisia paremmin, mutta yleisesti ottaen jokainen koira kärsii yksin jäämisestä jossain määrin. Pahimmassa tapauksessa koiran eroahdistus saa eläimen käyttäytymään normaalista poikkeavalla tavalla. Käytökseen voi liittyä aggressiivisuutta ja omistajan omaisuuden tuhoamista.

Tässä artikkelissa selvitämme, mitä koiran eroahdistus tarkoittaa, miten se vaikuttaa eläimeen ja kuinka ongelmaa voidaan hoitaa.

Mitä on koiran eroahdistus?

Kuinka rauhoittaa koiran eroahdistus?

Eroahdistuksella tarkoitetaan sitä, että koira tuntee olonsa levottomaksi ja hermostuneeksi jäädessään yksin kotiin. Tämä voi aiheuttaa tuhoavaa tai aggressiivista käytöstä ja muuttaa eläimen luonnetta. Koiran eroahdistuksen yleisimmät oireet ovat seuraavat:

  • Haukkuminen, ulvominen ja vinkuminen koiran jäädessä yksi. Ennen kuin oletat olevan kyse eroahdistuksesta, varmista, että ääntely ei johdu mistään muusta syystä.
  • Tavaroiden tuhoaminen yksin ollessa. Jotkut koirat pitävät yleisesti asioiden tuhoamisesta enemmän kuin toiset, ja pennut ovat usein herkkiä puremaan kaikkea käpäliinsä saamaa. Mutta jos käytös on pakonomaista, ovi olla kyse ahdistuksesta.
  • Äärimmäinen innostus omistajan palatessa kotiin. On normaalia, että eläin on iloinen sille rakkaan ihmisen palatessa sen luokse, mutta liiallinen hyppiminen, lattialle virtsaaminen, pureminen, ulvominen ja muu liioiteltu käytös saattaa johtua eroahdistuksesta.
  • Ikkunoiden tai ovien tuhoaminen. Eroahdistuksesta kärsivä koira voi raapia ikkunoita ja ovia pyrkiessään löytämään tien ulos. Eläin haluaa joko löytää omistajansa tai kokee tarvetta päästä ulos ahdistuksensa vuoksi.
  • Omistajan lähtöön liittyvä aggressiivisuus. Jos koira ei halua jäädä yksin kotiin, se voi yrittää estää lähtösi jopa puremalla tai murisemalla.

Kuinka rauhoittaa koiran eroahdistus?

Kun on varmaa, että koira kärsii eroahdistuksesta, on aika löytää keinon eläimen auttamiseksi. Seuraavaksi listaamme viisi tekijää, jotka ovat ammattilaisten mukaan parhaat keinot lievittää lemmikin eroahdistusta.

Kuinka rauhoittaa koiran eroahdistus?

Vie koira kävelylle

Koiran vieminen kävelelylle juuri ennen lähtöäsi rauhoittaa eläimen. Eläin on ensinnäkin onnellinen saatuaan viettää aikaa kanssasi, ja toisekseen se väsyy sopivasti lenkin aikana.

Palatessanne kävelyltä, tarjoa koiralle vettä ja ruokaa, minkä nauttimisen jälkeen eläin on luultavasti valmis ottamaan päiväunet. Näin koira on huomattavasti rauhallisempi lähtösi hetkellä.

Älä tee lähtemisestä isoa numeroa

Koiran ylenmääräinen silittäminen ja halailu juuri ennen kotoa lähtöäsi luultavasti vain pahentaa tilannetta. Ole hiljaa tai sano koiralle nopea “hei”, äläkä tee lähtemisestä iso numeroa. Koira ymmärtää lopulta, että on täysin normaalia, että poistut ajoittain kotoa, eikä eläin näin enää huolehdi asiasta.

Jätä hyvästit hyvissä ajoin ennen lähtöäsi

Juttele koiralle jo hyvissä ajoin ennen lähtöäsi ja kerro sille, että rakastat sitä. Koirasi ei tule olemaan tavallista vähemmän surullinen, mutta eläimen hyvästely tekee hyvää omalle olollesi. Huomaa, että kaikki tämä tulee tehdä reilusti ennen kotoa poistumista, ei siinä vaiheessa, kun olet jo lähdössä.

Älä näytä heikkoutta

Jos koira kokee sinun olevan heikko tai surullinen sen ahdistuksen vuoksi, se voi yrittää ottaa dominoivan roolin. Muista, että koira on laumaeläin, joka tarvitsee vahvan johtavan, ja jos eläin kokee, ettei sinusta ole tehtävään, se pyrkii siihen itse.

Opeta koiraa vaiheittain

Älä jätä koira yksin sen ensimmäisenä päivänä uudessa kodissa – etenkään, jos kyseessä on pentu. Sen sijaan opeta koiraa vaiheittain jättämällä se ensin yksin viideksi minuutiksi, sitten vartiksi ja tunniksi. Lopulta koira viihtyy yksin usean tunnin ajan.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.