Terveys

Lemmikkiemme terveys on äärettömän tärkeää, joten tässä osiossa puhumme lemmikkien yleisimmistä sairauksista, hoidoista ja huolenpidosta.

3 tavallista vanhan koiran sairautta

Koiran ja ihmisen ikääntymisprosessi on monin tavoin samanlainen. Aivan kuten ihmiselläkin, myös koiralla ikä tuo mukanaan erilaisia vaivoja, jotka aiheuttavat muutoksia arjen rutiineihin ja jopa eläimen luonteeseen. Alla listaamme kolme tavallista vanhan koiran sairautta, jotka jokaisen omistajan on hyvä pitää…

Syylä koiran silmässä

Syylät ovat hyvänlaatuisia kasvaimia, joita voi kehittyä koiran ihon pinnalle ja limakalvoille. Niitä voi kasvaa mihin tahansa kehon kohtaan, jopa silmään. Syylä koiran silmässä ei yleensä ole vaarallinen, joskin se voi suureksi kasvaessaan häiritä silmää. Mikä syylät aiheuttaa? Syylät ovat…

Kannattaako koiralle antaa spirulinaa?

Viime vuosina erilaisten lisäravinteiden tarjonta ja käyttö on kasvanut valtavasti, ja nämä tuotteet ovat nykyään maailmanlaajuinen menestys. Yksi tällaisista lisäravinteista on spirulina, joka sopii ihmisten lisäksi myös eläimille. Tämän päiväisessä artikkelissamme arvioimme, kannattaako omalle koiralle antaa spirulinaa. Mitä spirulina on? Spirulina…

Koiran ientulehdus

Ientulehdus on yksi yli 2-vuotiaiden koirien yleisimmistä sairauksista. Bakteeripitoisella plakilla on taipumus kerääntyä hampaiden pintaan ja ienrajoihin aiheuttaen ientulehdusta. Varhaisessa vaiheessa todettu ientulehdus on hoidettavissa, mutta hoitamattomana vaiva voi johtaa hampaiden kiinnityskudoksen tuhoutumiseen. Mistä koiran ientulehdus johtuu? Koiran ientulehduksen pääasiallinen…

Kuinka harjata kissa?

Jokaisen omistajan on tärkeä muistaa harjata kissa säännöllisesti – ei ainostaan turkin kauniina pitämiseksi, vaan myös lemmikin terveyden ja yleisen hyvinvoinnin takaamiseksi. Harjaushetki on myös erinomainen tapa parantaa omistajan ja lemmikin välistä suhdetta. Miksi kissan harjaaminen on tärkeää? Kissat ovat…

Mikä on koiran anaplasmoosi?

Koiran anaplasmoosi, joka tunnetaan myös trooppisena pansytopeniana, punkkitautina tai koiran verenvuotokuumeena, on laajalle levinnyt ja vakava tartuntatauti. Anaplasmoositapauksia on löydetty kasvavassa määrin niin Euroopassa, Amerikassa, Aasiassa kuin Afrikassakin. Koiran anaplasmoosi on levinnyt viime vuosina lähinnä ruskean koiranpunkin eli koiranpuutiaisen pureman kautta.…

Kestääkö koira kylmää?

Näin talvisaikaan ja pahimpien pakkasten siintäessä edessä moni omistaja miettii, kestääkö koira kylmää vai tarvitseeko se lisälämmikettä ulkoillessaan. Lähes jokaisella koiralla on turkki suojanaan, ja vaikka se usein suojaakin eläintä niin kylmältä kuin kuumaltakin, aina karvapeite ei riitä. Aivan kuten…

Sidekalvon alainen verenvuoto koiralla

Koiran silmän punoitus voi olla merkki harmittomasta asiasta tai vakavammasta ongelmasta, joka vaatii hoitoa. Sidekalvon alainen verenvuoto on koirilla yleisempi ongelma kuin moni meistä tietääkään, ja tämänkin vaivan hoitaminen kuuluu koiran hankkineen velvollisuuksiin. Mistä koiran sidekalvon alainen verenvuoto johtuu? Aivan kuten…

Kolme lääkekasvia lemmikin terveyden tukemiseen

Ihmiset ovat hyödyntäneet kasvilääkintää tuhansien vuosien ajan, aina siitä hetkestä lähtien, kun kasvien hämmästyttävät ominaisuudet löydettiin. Lääkeyrttien ja -kasvien käyttö yhdistetään yleensä ihmisiin, mutta niitä voidaan hyödyntää myös eläinten hoidossa. Seuraavaksi listaammekin kolme lääkekasvia lemmikin terveyden tukemiseen. Lääkekasvit ja lemmikkien…

Mistä koiran ikääntymisen tunnistaa?

Jokainen meistä on kuullut sanottavan, että yksi ihmisen vuosi vastaa seitsemää koiran vuotta. Fakta kuitenkin on, että koirat ja ihmiset kasvavat ja ikääntyvät eri tavoin, eikä kahden lajin vanhenemistapaa voida suoraan verrata keskenään. Koiran elämän kehitys ei myöskään ole lineaarinen,…

Kuinka pitää hevonen viileänä kesällä?

Hevosen ruumiinlämpö nousee huomattavasti nopeammin kuin monen muun eläimen lämpö, mikä tekee hevosesta erityisen herkän kuumuudelle. Tämän vuoksi jokaisen omistajan ja hoitajan on tärkeä tietää, kuinka pitää hevonen viileänä hellesäässä tai muissa kuumissa olosuhteissa. Lämpöhalvaus on realistinen riski kaikille eläville…

Miksi koirat nuolevat huuliaan?

Oletko koskaan miettinyt, miksi koirat nuolevat huuliaan, ja voisiko eläin tosiasiassa yrittää kertoa jotain tällä eleellä? Usein huulten nuoleminen on yhteydessä ruokailuun tai kuolan valumiseen, mutta mitä jos ruoka ei olekaan mukana kuviossa? Miksi koirat nuolevat huuliaan? Ruoan odottaminen Ilmeisin…

Terveen kissan merkit

Säännölliset eläinlääkäritarkastukset ovat hyvä keino pyrkiä varmistamaan, että kissa pysyy terveenä. Tämän lisäksi on tärkeää, että omistaja tarkkailee lemmikkiään, sillä hän on paras henkilö huomaamaan muutokset eläimen käytöksessä ja olossa. Jokaisen omistajan onkin hyvä tuntea yleisimmät terveen kissan merkit. Kissat…

Kissan korvien puhdistaminen

Jokainen kissanomistaja tietää, että kissat eivät pidä kosketuksesta, johon ei liity silittelyä, rapsuttelua tai muita rakkaudenosoituksia. Esimerkiksi korvien puhdistaminen, matolääkkeen annostelu ja hampaiden harjaaminen ärsyttävät useimpia kissoja. Tästäkin huolimatta kaikki nämä operaatiot on tärkeä suorittaa lemmikin terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.…

Miten valita oikea koiratrimmaaja?

Tietyn rotuiset koirat suositellaan trimmattavan säännöllisesti. Takuton ja hyvin huolehdittu turkki tuntuu koirasta mukavalta, minkä lisäksi se suojaa eläintä kaikkina vuodenaikoina. Omistajan kannattaa käyttää aikaa asioista selvän ottamiseen ja valita juuri omalle lemmikille oikea koiratrimmaaja, joka on paitsi teknisesti taitava,…

Mitä tehdä, jos kanilla on kirppuja?

On yhä yleisempää valita kotieläimeksi jokin muu eläin kuin kissa tai koira, ja esimerkiksi kanit ovat tänä päivänä hyvin yleisiä lemmikkejä. Jokaisella lajilla on omat tarpeensa, jotka tulee huomioida lemmikin hoidossa. Jos kanilla on kirppuja, tulee ongelma hoitaa välittömästi, ja…

Lemmikin hampaiden harjaus on jokaisen omistajan vastuu

Lemmikin hampaiden harjaus on tärkeä tehtävä, joka jokaisen omistajan tulisi ottaa vakavasti. Huono suuhygienia voi aiheuttaa erilaisia välillisiä terveysongelmia ja heikentää lemmikin yleiskuntoa. Paras tapa ehkäistä ongelmia on päivittäinen hampaiden harjaaminen. Miksi lemmikin hampaiden harjaus on tärkeää? Lemmikin terveys alkaa…

Koiran silmien puhdistus kotikonstein

Lemmikin silmien tarkkaileminen ja puhdistaminen on tärkeä osa eläimen terveydestä ja hygieniasta huolehtimista. Koiran silmien puhdistus onnistuu kotikonstein, joskaan sitä ei tule tehdä, jos eläimen epäillään kärsivän jonkinlaisesta silmiin liittyvästä terveydellisestä ongelmasta. Aivan kuten ihmistenkin, myös koirien silmät erittävät jatkuvasti nestettä,…

Kissan tai koiran ummetuksen hoito

Lemmikit voivat ihmisten tavoin kärsiä erilaisista vatsa- ja ruoansulatusongelmista, joista yksi on ummetus. Jos koira tai kissa on muuten hyväkuntoinen ja juo hyvin, ummetuksen hoito voidaan suorittaa kotona. Pitkittyessään ummetus voi kuitenkin johtaa vakaviin terveysongelmiin, joten jos vaiva ei helpota…