Logo image
Logo image

Mitkä merkit kertovat siitä, että kissa on sairas?

2 minuuttia
Kissan sairastuminen voi olla hyvin vaikea havaita, sillä eläin peittää kivun viimeiseen asti. Luonnossa kissa ei voi näyttää heikkouttaan ja piilottaa siksi kipunsa.
Mitkä merkit kertovat siitä, että kissa on sairas?
Viimeisin päivitys: 07 heinäkuuta, 2019

Aivan kuten me ihmisetkin, myös eläimet sairastuvat toisinaan, ja valitettavasti lähes kaikki kissat kokevat elämänsä aikana kipua. Erona on se, että eläimet eivät osaa ja halua kertoa meille kivustaan samalla tavoin kuin ihmiset. Tämän vuoksi omistajan on tärkeä tarkkailla lemmikkinsä käytöstä ja eleitä alusta alkaen, jotta käytöksessä tapahtuvat pienetkin muutokset huomataan ajoissa. Tänään kerromme, millaiset merkit voivat kertoa siitä, että kissa on sairas.

Mitkä merkit kertovat siitä, että kissa on sairas?

Kissan sairastumisriskiä voidaan pienentää laadukkaan ruoan, aktivoinnin, rokotusten ja säännöllisten eläinlääkäritarkastusten avulla, mutta valitettavasti lähes jokainen lemmikki sairastuu jossain vaiheessa elämäänsä. Onnekkaassa tapauksessa kyseessä on helposti parannettavissa oleva, harmiton vaiva.

Omistaja on aina paras henkilö tulkitsemaan lemmikkinsä käytöstä ja tunteita. Aina tämäkään ei riitä, sillä kissat pyrkivät salaamaan sairaudet ja kivun mahdollisimman pitkään myös itselleen läheisiltä ihmisiltä. Tämä ominaisuus oli tärkeä kissan eläessä luonnossa, missä petoeläimet valitsevat tyypillisesti saaliikseen mahdollisimman heikon yksilön.

Tämän vuoksi on tärkeää, että omistaja tarkkailee lemmikkiään huolellisesti ja käy säännöllisesti läpi sen koko kehon muutosten tai kipujen varalta. Myös eläimen suun kunto kannattaa tarkastaa usein, sillä hammaskivi ja ientulehdukset ovat yleisiä kissojen vaivoja.

Some figure

Normaalista poikkeavat liikkeet

Sairastuminen vaikuttaa usein kissan tasapainoon, koordinaatioon ja yleisesti tapaan liikkua. Jos lemmikin kävelyssä vaikuttaa olevan jotain outoa tai eläin ei halua hypätä korkealle tasolle entiseen tapaan, on aika ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Unen määrän muuttuminen

Ihminen menettää voimansa sairastuessaan ja pyrkii palauttamaan energiansa lepäämällä. Sama pätee myös kissoihin, ja se, että lemmikki nukkuu tavallista enemmän, voi kertoa sairaudesta.

Ruokahalun menetys

Ruokahalun menetys on yleisimpiä merkkejä siitä, että jotain on vialla. Jos kissa syö tavallista vähemmän tai kieltäytyy syömästä, se on todennäköisesti sairas tai kipeä. Täydellinen ruoasta kieltäytyminen on kissalle erittäin vaarallista, ja jo parin päivän syömättömyys voi johtaa hengenvaaralliseen rasvamaksaan.

Some figure

Älä oleta, että kissan pitkittynyt ruokahalun menetys johtuu harmittomasta vatsaongelmasta, sillä kyseessä saattaa olla huomattavasti vakavampi ongelma.

Painon putoaminen

Kissa saattaa menettää painoaan pikkuhiljaa niin, että omistaja ei edes huomaa asiaa. Kissa voi myös jatkaa syömistä, mutta lakata juomasta, jolloin sen elimistö ei ole kunnolla nesteytetty. Tämä voi saada eläimen näyttämään entistä laihemmalta, mutta tosiasiassa kyse on nestehukasta.

Oksentelu ja ripuli

Vaikka oksentelu ja ripulointi liittyvätkin usein ruoansulatusongelmiin ja suoliston toimintaan, ne voivat olla merkkejä myös muista terveysongelmista. Jos siis kissan oksentelu tai ripuli kestää pitkään tai toistuu, on tärkeää olla yhteydessä eläinlääkäriin. Sama pätee tilanteeseen, jossa pahoinvointiin liittyy muita oireita tai kissa on voimaton.

Ruumiinlämmön vaihtelut

Moni terveysongelma saa kissan ruumiinlämmön kohoamaan, ja toisinpäin kuume on aina merkki jostain ongelmasta. Ainoa varma tapa varmistaa, onko kissalla kuumetta, on mitata sen ruumiinlämpö peräsuolesta eläimille sopivalla kuumemittarilla.

Some figure

Muuttunut hiekkalaatikon sisältö

Hiekkalaatikon sisältö kertoo paljon kissan terveydestä, ja omistajan kannattaakin hiekkalaatikon yhteydessä tarkastaa, onko ulosteessa tai virtsassa jotain normaalista poikkeavaa.

Kissat ovat hyvin alttiita erilaisille virtsatieongelmille, jotka saattavat näkyä esimerkiksi verisenä virtsana.

Silmien ja korvien terveys

Terveen kissan silmät ja korvat ovat siistit, eikä niihin ole kertynyt eritteitä. Sairaan kissan silmän sisänurkasta voi tulla esiin vilkkuluomeksi kutsuttu kolmas luomi, joten lemmikin silmät kannattaa tarkastaa, jos sen epäillään olevan sairas.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.