Narttukoiran juoksuaika: Käytös ja kiimakierto

Narttukoiran juoksuaika: Käytös ja kiimakierto

Viimeisin päivitys: 25 helmikuuta, 2019

Kiima on useimmilla nisäkkäillä esiintyvä tila, jolloin naaraspuoleisen eläimen munasolun hedelmöittyminen on mahdollista. Narttukoiran kiima, jota kutsutaan myös juoksuajaksi, poikkeaa muiden nisäkkäiden kiima-ajasta. Jokaisen koiranomistajan on hyvä tietää, mitä 1-3 kertaa vuodessa esiintyvä juoksuaika tarkoittaa, ja miten se vaikuttaa eläimen käytökseen.

Narttukoiran juoksuaika

Kiima-aika on erilainen eri eläimillä. Koirat tulevat sukukypsiksi noin 7-15 kuukauden iässä, ja pienet rodut ovat yleensä suuria rotuja aikaisemmin sukukypsiä. Normaali kiiman alkamisajankohta on koiran ollessa 6-24 kuukauden ikäinen. Pienten koirien ensimmäinen juoksuaika alkaa tyypillisesti 6-12 kuukauden iässä, keskikokoisten 7-13 kuukauden iässä ja suurten 16-24 kuukauden iässä.

Kiiman alkaminen tarkoittaa koiran olevan sukukypsä, mutta ei sitä, että eläin on valmis lisääntymään. Eläinlääkärit suosittelevat välttämään raskautta ensimmäisen juoksuajan aikana, koska koira on vielä hyvin nuori, mikä voi aiheuttaa ongelmia niin emolle kuin pennuillekin.

Narttukoiralla on juoksuaika 1-3 kertaa vuodessa. Määrä vaihtelee koiran iän, rodun ja terveydentilan mukaan. Jotkut koirat ovat kiimassa vain kerran vuodessa.

Narttukoiran juoksuaika: Käytös ja kiimakierto

Kun nartulla on juoksuaika, uroskoirat alkavat kiinnostua siitä. Tämä tapahtuu nartun kehon erittämien feromonien vuoksi. Tämä on myös syy, miksi uroskoirat voivat käyttäytyä jopa hyvin ärsyttävästi, kun lähistöllä olevalla nartulla on juoksut. Uroskoirien tiedetään jopa karanneen kotoaan niiden haistettua narttukoiran lähistöllä.

Koiran käytös juoksuaikaan ja kiimakierto

Vaikka jokainen koirayksilö käyttäytyykin hieman eri tavalla, kiimaan ja sitä edeltävään aikaan yhdistetään tiettyjä fyysisiä ja käytökseen liittyviä merkkejä.

Narttu voi esimerkiksi ennen juoksuaikaa muuttua hajamieliseksi ja käyttäytyä muutenkin poikkeavalla tavalla. Fysiologisista merkeistä selvimpiä ovat nisien ja sukuelinten turpoaminen ja verinen vuoto. Viimeistä oiretta ei ole aina helppo huomata, sillä jotkut koirat pitävät itsensä hyvin puhtaana koko kiiman ajan.

Koiran käytös ja oireet riippuvat siitä, missä vaiheessa kiimakiertoa ollaan. Seuraavaksi esittelemme narttukoirien normaalin kiimakierron vaiheet.

Narttukoiran juoksuaika: Käytös ja kiimakierto

1. Esikiima

Narttukoiran esikiima alkaa ennen varsinaista kiimaa, ja sen pituus voi vaihdella muutamasta päivästä lähes kuukauteen asti. Tässä vaiheessa koira ei vielä ole hedelmällinen, mutta se alkaa ovuloida ja erittää verensekaista vuotoa, minkä lisäksi sen sukuelimet turpoavat. Tahrat voidaan välttää käyttämällä koirille suunniteltuja juoksuhousuja.

Koira alkaa olla hyvin kiinnostunut ympäristöstään ja haluaa päästä ulos talosta. Esikiiman alussa narttu käyttäytyy yleensä torjuvasti uroksia kohtaan.

2. Varsinainen kiima

Varsinainen kiima tai huippukiima on juoksuajan hedelmällisin vaihe, jolloin narttu on valmis parittelemaan. Tämä vaihe kestää tyypillisesti 4-15 vuorokautta, mutta sen tiedetään joissain tapauksissa kestäneen huomattavasti pidempään.

Tänä aikana koira saattaa osoittaa tavallista enemmän kiintymystä ja olla normaalia halukkaampi lähtemään kävelyille. Se voi myös tuntea olonsa levottomaksi ja joissain tapauksissa jopa tavallista aggressiivisemmaksi.

3. Jälkikiima

Jälkikiiman kesto riippuu siitä, onko nartun munasolu hedelmöittynyt vai ei. Koira voi hedelmöittyä vielä jälkikiiman alussa, mutta vaiheen jatkuessa narttu ei enää salli urosten astumisyrityksiä.

Jälkikiiman kesto on keskimäärin tiineyden pituus, mutta yksilölliset erot ovat suuria, ja vaihe voi kestää 45-90 vuorokautta. Noin puolella nartuista, jotka eivät ole raskaana, esiintyy valeraskauden oireita jälkikiiman jälkeen.

4. Lepokausi

Lepokausi on kiimaton vaihe juoksuaikojen välissä, joka alkaa joko pentujen syntymän tai jälkikiiman jälkeen. Tämä vaihe kestää koirasta riippuen 3-10 kuukautta, keskimääräinen kesto on 18-20 viikkoa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Gaviria, E. F. B., Bonilla, D. F. E., Sanchez, I. X. B., & Quintero, A. (2013). Evaluación reproductiva de la hembra canina en el momento del servicio: consideraciones para la práctica clínica. Revista Colombiana de Ciencia Animal, 6(1).
  • Páramo, R. & Balcázar, J. (2013) Manual de prácticas en manejo reproductivo de perros. Departamento de Reproducción UNAM.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.