Krokotiilien yleisimmät virustaudit

21 tammikuu, 2020
Jokainen tietää, mitä krokotiilit ovat ja miltä ne näyttävät, mutta vain harvalla meistä on näistä matelijoista tarkempaa tietämystä. Et ehkä tiennyt esimerkiksi, että monia krokotiileilla tavattuja sairauksia ei esiinny lainkaan muilla lajeilla.
 

Jotkut virukset ovat vain tiettyjen eläinlajien vaivana, kun taas toiset voivat levitä lajista toiseen. Tänään listaamme krokotiilien yleisimmät virustaudit ja kerromme samalla, mitkä näistä taudeista esiintyvät myös muilla lajeilla ja jopa ihmisellä.

Krokotiilien yleisimmät virustaudit

Isorokko

Tämä virus on jokseenkin saman tyyppinen kuin ihmisen isorokko, ja sitä kutsutaan oikeammin nimellä parapoxvirus. Rokkoviruksiin kuuluva tartunta leviää krokotiileillä pääasiassa poikasiin ja nuoriin yksilöhin.

Tutkijoiden mukaan tätä sairautta on ollut joillakin Yhdysvaltojen alueilla elävillä sekä Etelä-Amerikan ja Etelä-Afrikan krokotiileilla. Sitä voi ilmetä myös kaimaaneilla, ja virus on yleisesti ottaen veden levityksellä tarttuva.

Se aiheuttaa krokotiilille haavaumia suuhun, pään ihoon sekä selkään ja jalkoihin. Nämä haavaumat ovat ensin pienen pieniä pyöreitä muodostumia, jotka ovat normaalisti alle millin mittaisia. Niitä tulee krokotiilin suomujen väliin, ja ne ovat niin pieniä, ettei niitä lähestulkoon voi huomata.

Kun sairaus sitten etenee, haavaumat alkavat muuttua suuremmiksi, ja niistä tulee epäsäännöllisen muotoisia. Ne muodostavat ruven, joka voi olla useamman suomun kokoinen.

Toipuminen sairaudesta alkaa sitten, kun on kulunut pitkään ilman oireita, ja toipumisen eteneminen riipuu krokotiilin ympäristössa vallitsevista olosuhteista. Täysi toipuminen voi viedä krokotiililta jopa kuusi viikkoa.

Krokotiilien yleisimmät virustaudit
 

Tutkijat uskovat, että jotkut kaimaanit voivat kantaa tätä virusta kehossaan ilman, että niille varsinaisesti kehittyisi sairautta.

Tähän virukseen ei ole olemassa mitään erityistä hoitoa, mutta sopiva ympäristö ja runsas ruoansaanti voivat helpottaa toipumista, jotta se olisi nopeampaa. Krokotiilifarmeilla tartunnan estämisen menetelmiin kuuluvat rasitusta aiheuttavien asioiden vähentäminen, krokotiilien hygienian parantaminen sekä sen varmistaminen, että ne pystyvät olemaan puhtaassa vedessä.

Adenovirus

Tämän tartunnan aiheuttaja on adenoviruksena tunnettu virus, ja sitä on normaalisti poikasilla. Virusta on havaittu pääasiassa Etelä-Amerikassa.

Tauti voi tarttua veden kautta, vaikka onkin ollut tapauksia, joissa se saattaa olla levinnyt suoraan emolta munaan. Viruksen itämisaika on kahden ja kahdeksan viikon välillä, eli tämän aikana ei ilmene oireita.

Virus voi päästä krokotiilin maksaan, ja joissakin tapauksessa sitä on ollut jopa suolistossa tai haimassa, ja joskus hyvin harvoin korkotiilin keuhkoissa.

Krokotiilien yleisimmät virustaudit

Oireet voivat vaihdella velttoudesta ja syömättömyydestä siihen, että krokotiilin väri on hiukan poikkeava. Suurin ongelma on kuitenkin se, että virus voi aiheuttaa kroonista hepatiittia, joka aiheuttaa lopulta eläimen kuoleman.

 

Ei ole tiedossa mitään hoitokeinoa tähän virukseen, mutta antibioottien avulla voidaan silti antaa apua mahdollisiin sekundaarisiin tulehduksiin, joten viruksen saaneen krokotiilin vointia pystytään parantamaan.

Miten sitten tätä virusta voidaan estää krokotiilifarmeillla tai eläintarhoissa, tai vaikkapa luonnosuojelualueilla elävissä populaatioissa? Hyvin paljolti samalla tavalla kuin muidenkin virusten torjunnan kohdalla, eli esto tapahtuu suurilta osin hygieniaa parantamalla sekä varmistamalla puhdas vesi krokotiileille, ja samalla tulee vähentää eläinten kokemaa rasitusta.

Newcastlen tauti

Syynä tähän tautiin on virus, joka kuuluu paramyxoviridae-nimiseen virusten ryhmään, ja se aiheuttaa kyseistä sairautta myös linnuilla. Oireita ei normaalisti ilmene krokotiileillla, mutta niitä on kuitenkin kuollutkin tämän sairauden vuoksi.

Joissakin tapauksissa tutkijat ovat voineet havaita Newcastlen taudin krokotiiileilla ruumiinavauksen myötä. Vaikuttaisi siltä, että nämä krokotiilit ovat saaneet viruksen krokotiilifarmilla ollessaan, jossa ne ovat syöneet saastunutta siipikarjaa.

Paramyxovirus leviää saastuneen ulosteen välityksellä, ja se voi tarttua muihin eläimiin – niin muihin krokotiileihin kuin lintuihin, jotka ovat krokotiilien kanssa kontaktissa.

Idän hevosaivotulehdus

Kuten nimestä voi päätellä, tautia esiintyy useimmiten hevosilla. Taudin vasta-aineita on kuitenkin havaittu myös kaimaanien veressä, mikä tarkoittaa, että myös krokotiilit voivat sairastua tautiin – vaikka tautitapauksia ei vielä olekaan varmistettu.

 

Influenssa

Mikä on se virustyyppi, joka aiheuttaa influenssaa erilaisilla eläimillä? Tässä on kyseessä C-tyypin influenssavirus, ja tämä sairaus on krokotiileilla pääasiassa voimakkaaseen rasitukseen liittyvä ongelma. Tämä tarkoittaa sitä, että tartunnan saaneet eläimet ovat joutuneet esimerkiksi elämään liian ahtaissa tiloissa, niitä on käsitelty haitallisesti tai niiden ympäristössä on ollut liian paljon lämpötilan muutoksia.

Krokotiilit voivat sairastua virustauteihin

Joissakin tilanteissa influenssa voi aiheuttaa tartunnan saaneelle krokotiilille kuoleman, ja näin on käynyt monelle yksilölle.

Koronavirus

Tätä virusta on havaittu krokotiileilla, joiden ikä on ollut noin 2-3 vuotta, ja sekin liittyy niihin tilanteisiin, joissa eläimen kokema rasitus on tavallista suurempaa. Se aiheuttaa yleisesti ottaen hengitysteiden ongelmia, ja virusta voi olla sekä ihmisellä että erilaisilla eläimillä.

Kuinka tuttu eläin krokotiili on itsellesi? Nyt tiedät jotakin tämän lajin tavallisimmmista sairauksista. Ja kuten huomaat, mitä tulee näihin olentoihin, muun muassa huono käsittely sekä sopimattomat olosuhteet voivat tehdä suuremmaksi riskin siitä, että eläin kärsii erilaisista virussairauksista.

 
  • Huchzermeyer F. Crocodiles: biology, husbandry and diseases. Pages: 157-163