Logo image
Logo image

Koronavirus voi sairastuttaa koiran

2 minuuttia
Koronavirus voi sairastuttaa koiran
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Koronavirus aiheuttaa tyypistä riippuen koiralle voimakkaita hengitystie- tai oksennus- ja ripulioireita. Taudinaiheuttaja tunkeutuu, kiinnittyy ja monistuu eläimen ohutsuolessa. Ongelma on aina akuutti, eikä käytännössä ole mahdollista, että tauti etenee krooniseen tilaan.

Koronavirus voi sairastuttaa minkä tahansa koiran

Koronavirus voi sairastuttaa minkä ikäisen ja rotuisen koiran tahansa, mutta erityisen alttiita sairastumiselle ovat pennut, joiden immunijärjestelmä on vasta kehittymässä, sekä yksilöt, joiden vastustuskyky on jostain syystä alentunut. Vaikka koronavirus ei yleensä aiheutakaan äärimmäisen vakavaa tautia, aikainen toteaminen on tärkeää komplikaatioiden estämiseksi. Oikein hoidettuna viruksen aiheuttamasta tulehduksesta ei jää koiralle pitkäaikaisia vaikutuksia.

Koronavirus tarttuu yleisimmin ulosteen kautta, ja vaikuttaa näin eniten lemmikkeihin, joilla on tapana syödä omia tai muiden eläinten jätöksiä. Ulosteen syöminen on käytösongelma, joka voi olla oire aliravitsemuksesta tai tietyistä taudeista.

Koronaviruksen aiheuttamat oireet

Taudin itämisaika on 24-36 tuntia. Oireet ilmenevät nopeasti viruksen nopean monistumisen vuoksi. Tartunnan saaneella koirlla voi olla yksi tai useampi seuraavista oireista:

  • Ruokahaluttomuus
  • Väsymys ja uupumus
  • Korkea kuume
  • Vatsakipu
  • Oksentelu
  • Pahan hajuinen ripuli, usein yhdistettynä limaan ja vereen
  • Muutokset ulosteen hajussa

Taudin kehittyessä eläin voi kärsiä nestehukasta, anoreksiasta, vapinasta ja ongelmista liikkumiskyvyssä. Monen koiran oireet ovat lieviä ja vaikeasti tunnistettavia, minkä vuoksi on tärkeää ottaa yhteys eläinlääkäriin heti, jos lemmikin käytöksessä huomataan muutoksia.

Some figure

Kuinka tartunnan saanutta koiraa hoidetaan?

Koronaviruksella on akuutti sykli. Taudin täytyy edetä luonnollista kaavaa noudattaen, jotta eliö pystyy vastustamaan virusta ja tuhoamaan sen. Koronaviruksen aiheuttaman taudin hoito on palliatiivista, mikä tarkoittaa eläimen oireiden lievittämistä ja elämänlaadun parantamista.

Eläinlääkäri on ainoa, joka pystyy suosittelemaan ja määräämään sopivan hoidon yksittäiselle eläimelle. Ensin tulee arvioida eläimen oireet ja taudin kehittymisen tila, minkä jälkeen seuraavia toimenpiteitä voidaan yhdistellä:

  • Nesteiden antaminen nestehukkaa estämään tai helpottamaan
  • Ruokahalua parantavat lääkkeet estämään aliravitsemus ja anoreksia
  • Antiviraalinen lääkitys estämään viruksen lisääntyminen
  • Antibiootit sekundäärisessä bakteeritulehduksessa
  • Lääkitys helpottamaan ruoansulatusta, suojaamaan vatsan livakalvoja sekä estämään oksentelu ja ripulointi
Some figure

Ehkäiseminen on avainasia

Vastuullinen lemmikin hoitaminen on paras tapa estää koronaviruksen tarttuminen. Virustartuntojen estämiseksi on tärkeää seurata koiran rokotusohjelmaa ja madottaa eläin säännöllisesti pentuiästä alkaen.

Tasapainoinen ruokavalio ja säännöllinen liikunta ovat elintärkeitä kaikkien lajien kehityksen kannalta. Kodin hygieniasta tulee myös huolehtia erityisen hyvin, kun taloudessa on lemmikki.

Seuraavilla tavoilla voidaan pyrkiä ehkäisemään koiran koronavirustartuntaa:

  • Tasapainoinen ruokavalio: Hyvä ravinto sisältää ne ravinteet, joita eläin tarvitsee. Omistajan tulee tietää, miten valitaan sopiva ravinto koiran jokaiseen elämänvaiheeseen. Koirasi terveys riippuu sen saamasta ravinnosta.
  • Rokotteet: On tärkeää noudattaa rokoteaikataulua, jotta immuniteetti viruksia ja bakteereja vastaan vahvistuisi.
  • Säännölliset tarkastukset: Sen lisäksi, että hoidat eläimen terveyttä, koira tulee viedä säännöllisiin tarkastuksiin. Saattaa olla oireettomia ongelmia, jotka vain asiantuntija pystyy havaitsemaan.
  • Hyvä hygienia: Välineiden ja tilojen pitäminen puhtaana on tärkeää, ja pese ruoka- ja vesikipot joka päivä. Lisäksi desinfioi kaikki ne alueet, joilla lemmikkisi oleilee.
  • Liikunta: Liikkumisen rutiinin ylläpito – rodusta riippuen – auttaa pitämään koiran paremmassa kunnossa. Yhdessä kävelyillä käynti parantaa myös sidettä lemmikin ja omistajan välillä, ja tämä on tärkeää koiran kehityksen kannalta.

Vaikka koronavirus ei aiheuta tappavaa tautia, se aiheuttaa lemmikille erittäin epämukavan olon. Ennaltaehkäisevät toimet voivat säästää koiran pitkältä sairastelulta. Jos ennaltaehkäisystä huolimattaa koiralla esiintyy yllä esittelemiämme oireita, tulee se viedä välittömästi eläinlääkäriin.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.