Koiran silmien puhdistaminen rähmästä

21.9.2018
Kyse ei ole ainoastaan hygieniasta, vaan koiran silmien puhdistaminen ylimääräisestä rähmästä säännöllisesti voi estää vakavampien tulehdusoireiden syntymisen.

Koiran silmien puhdistaminen ja hoitaminen on tärkeää, sillä se estää lian pääsemisen verkkokalvolle ja sitä kautta silmän vakavamman vaurioitumisen. Eläin voi kärsiä esimerkiksi silmätulehduksista, jotka vaativat aina eläinlääkärin hoitoa.

Se, kuinka usein koiran silmien puhdistaminen tulee suorittaa, riippuu pitkälti koiran rodusta. Lyhytkuonoisilla koirilla, kuten bulldoggeilla, silmäluomet roikkuvat yleensä ylimääräisen nahan vuoksi, mikä altistaa silmät rähmiintymiselle.

Eroja koirien silmien rähmässä

Normaalia silmien rähmiintymistä esiintyy esimerkiksi silloin, kun koira on nukkunut muutaman tunnin. Silmien puhdistamiseen sopii parhaiten kuiva pyyhe tai liina, jolla hieraista rähmät pois koiran silmäkulmasta.

Jos rähmä on kuivunutta, voi rättiä kostuttaa hieman lämpimällä vedellä, mikä helpottaa lian irrottamista. Eläinkaupoissa ja eläinlääkäriasemilla on saatavilla myös varta vasten koirien silmien puhdistamiseen tarkoitettuja liinoja ja muita tuotteita.

Jos koiran silmät punoittavat, tai rähmä on väriltään vihertävää, voi kyse olla tulehduksesta.  Mikäli huomaat tällaisia oireita koirallasi, varaa aika eläinlääkäriin, jotta ammattilainen voi tarkistaa, onko kyseessä vain lievä silmän ärtyminen tai tulehdus, vai kiusaako eläintä hoitoa vaativa sidekalvontulehdus.

Älä koskaan yritä hoitaa koiran silmätulehdusta kotikonstein, sillä se voi pahentaa ongelmaa.

Koira ja eläinlääkäri

Rotu vaikuttaa

Joillain lyhytkuonoisilla roduilla kyyneleet tai rähmä saattavat kertyä naaman ihopoimuihin. Tällaisessa tapauksessa koiran iho tulee puhdistaa huolellisesti kostealla pyyhkeellä, jotta ryppyihin ei pääse muodostumaan tulehdusta. Tällaisia ongelmia esiintyy esimerkiksi shih tzuilla ja tiibetinspanieleilla.

Kuvatuille ongelmille altistuvien koirien kohdalla tulee pitää huoli myös siitä, etteivät naamakarvat osu eläimen silmiin.  Ongelmalta vältytään leikkaamalla silmien yläpuolella kasvavat karvat tasaisin väliajoin tarpeeksi lyhyiksi. Karvat voidaan myös pitää poissa silmiltä sitomalla ne hiuslenkillä tai pannalla.

Pitämällä karvat lyhyinä, varmistamme myös, ettei eläin yritä itse raapimalla poistaa karvoja näkökentästään, ja täten vahingoita silmiään.

Koiran silmien puhdistaminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin

Koira on hyvä totuttaa jo pentuna erilaisiin hygieniaan liittyviin toimenpiteisiin. Näin se tottuu käsittelyyn ja oppii jo pienenä, että kyseessä on helppo ja nopea toimenpide, jota ei tarvitse vastustella. Muista itse pysyä rauhallisena ja itsevarmana koko toimenpiteen ajan – tällä tavoin viestität koirallesi kaiken olevan hyvin.

Koira eläinlääkärissä

Palkitse koirasi herkuilla

Palkitse koira herkuilla silmien puhdistuksen jälkeen – tai halutessasi jo operaation aikana. Näin koira oppii yhdistämään silmien puhdistamisen positiiviseen asiaan. Ajan kanssa eläin oppii sietämään toimenpidettä entistä paremmin, tietäessään saavansa samalla jotain syötävää.

Koirien silmäsairaudet

Jos koiran silmät rähmivät ja tulehtuvat jatkuvasti, voi kyseessä olla krooninen silmätulehdus. Vaivaa esiintyy joillain roduilla, kuten cockerspanieleilla, joilla kyynelten erittyminen on vähäistä. Kyynelillä on tärkeä tehtävä koiran silmien luonnollisena puhdistajana. Sellaisten koirien kohdalla, joilla on alttiutta silmätulehduksiin, silmien puhdistaminen on tavallistakin tärkeämpää.

Jos koirallasi on ongelmia silmien rähmimisen kanssa, voit aina kysyä asiasta lisää eläinlääkäriltäsi. On tärkeää osata erottaa, mikä on normaalia silmän toimintaa ja mikä saattaa olla merkki tulehduksesta.