Miellyttävin ja turvallisin tapa leikata koiran kynnet

Liian pitkät kynnet ovat epämiellyttävät sekä likaiset ja voivat tulehtua tai kasvaa sisään. Ne voivat jopa tehdä lemmikkisi juoksemisesta vaikeaa.
Miellyttävin ja turvallisin tapa leikata koiran kynnet

Viimeisin päivitys: 05 syyskuuta, 2019

Koiran terveelliseen elämäntyyliin kuuluvat myös ajoittaiset hoitotoimenpiteet. Samoin kuin turkin hoidon laiminlyönti voi johtaa iho-ongelmiin ja loisten esiintymiseen, ylikasvaneet tai huonosti leikatut kynnet voivat vaikuttaa lemmikkimme hyvinvointiin. Tässä artikkelissa selitetään turvallisin tapa leikata koiran kynnet.

Työkalut ja valmistelu

Lemmikin kynsien miellyttävään leikkaamiseen vaaditaan seuraavat työkalut:

  • Koirille tarkoitetut kynsisakset. Markkinoilla on erilaisia kynsien lyhentämiseen tarkoitettuja työkaluja, esimerkiksi leikkureita, saksia ja trimmereitä, joista voit valita koirallesi sopivimmat.
  • Pieniä palkintoja, joilla palkita ja rohkaista koiraa. Koira tekee huomattavasti mieluummin yhteistyötä, kun toiminta yhdistetään johonkin positiiviseen.
  • Jos kynnet leikataan liian lyhyiksi, ne saattavat vuotaa verta. Suosittelemme pitämään käden ulottuvilla antiseptistä ainetta tai verenvuodon tyrehdyttämiseen tarkoitettua pulveria.

Eri tyyppiset kynsileikkurit sopivat eri kokoisille koirille. Esimerkiksi saksimalliset leikkurit on suunniteltu pienikokoisille koirille, kun taas suuremmat leikkurit sopivat isompien koirarotujen kynsille.

Tutustuta koirasi kynsisaksiin

Kynsileikkureiden uhkaava ulkonäkö voi pelottaa koiraasi ensimmäisillä kynsienleikkauskerroilla. Suosittelemmekin, että annat koiran tutustua työkaluihin ennen itse operaation aloittamista. Voit totuttaa koiran kynsisaksiin pitämällä niitä eläimen tassujen lähellä tai koskettamalla niillä kevyesti kynsiä. Samalla näet, kuinka koira reagoi kynsien käsittelyyn. Avaa ja sulje saksia, jotta koira tottuu leikkureiden pitämään ääneen.

Koiran kynnet

Avain onnistuneeseen kynsien leikkuuseen on paijata ja palkita koiraa niin pitkään, että se ymmärtää, ettei tilanteessa ole mitään pelättävää. Jokainen lemmikki on erilainen, joten prosessin pituus vaihtelee. Kun koira on tottunut saksiin, on aika aloittaa itse leikkaaminen.

Suosittelemme kysymään eläinlääkärin mielipidettä siitä, minkälaiset leikkurit ovat sopivimmat juuri sinun koirallesi, minkä lisäksi lääkäri voi antaa neuvoja leikkuutekniikkaan liittyen. Vaikka kynsienleikkuu ei ole maailman vaikean tehtävä, et halua tietenkään vahingossa vahingoittaa lemmikkiäsi.

Kuinka leikata?

Ensimmäinen vaihe koiran kynsien leikkaamisessa on selvittää, missä kynnen ydin alkaa. Jos kynsi on valkoinen, ydin on vaaleanpunainen, kun taas mustan kynnen ydinosa on harmaa. Varo leikkaamasta ydintä, ettet aiheuta eläimelle kipua ja verenvuotoa.

Leikkaa kynttä vähän kerrallaan – riittää, että kynnen terävä kärki poistetaan. Jos leikkaat vahingossa liikaa, ja kynnen ydinosa alkaa vuotaa verta, rauhoittele eläintä ja käytä verenvuodon tyrehdyttävää pulveria.

Koiran kynsien leikkuu

Koirien kynsien lyhentäminen on hyvin samankaltainen prosessi kuin ihmisten sormenkynsien leikkaaminen. Ratkaiseva tekijä koiran kynsiä leikattaessa on eläimen reaktio. Jos koira on levoton tai on riski tulla purruksi, suosittelemme pyytämään eläinlääkäriä leikkaamaan lemmikkisi kynnet.

Hyvin hoidettujen kynsien tärkeys

Ylipitkät kynnet ovat epämukavat ja likaiset, ja ne voivat aiheuttaa erilaisia ongelmia sekä eläimelle että ihmisille. Kynsien kunnollinen huolto on tärkeää lemmikin hygienian kannalta. Tavallisimpia hoitamattomiin kynsiin liittyviä ongelmia ovat:

  • Tulehdusriski. Kiireisen päivän aktiviteettien aikana – tapahtuivatpa ne sitten kaupungissa tai maalla – koiran kynsien alle kerääntyy pöpöjä. Kuten muutkin eläimet, koira raapii itseään jatkuvasti. Pitkän ja likaisen kynnen aiheuttama haava on vaarallinen sekä koiralle että muille sen ympärillä.
  • Sisäänkasvaneiden kynsien riski. Sisäänkasvaneiden kynsien aiheuttamat haavat ovat kivuliaita, ja ottaen huomioon, miten paljon koiran tassut koskevat maahan, tässä on myös infektioriski.
  • Vaikeudet kävelemisessä, juoksemisessa ja hyppimisessä.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.