Teolliselle koiranruoalle on vaihtoehtoja

22.8.2019
Moni koiranomistaja ruokkii lemmikkiään perinteisellä kuivaruoalla, mutta teollisille ruoille on myös muita vaihtoehtoja.

Moni koira nauttii ateriansa koirille tarkoitetun kuivamuonan tai teollisen purkkiruoan muodossa. Tänä päivänä yhä useammat koiranomistajat pysähtyvät miettimään, mitä ruokaa lemmikille kannattaa tarjota, ja ovatko kuivanappulat loppujen lopuksi paras ja terveellisin valinta. Teolliselle koiranruoalle on nimittäin vaihtoehtoja, joista lemmikki saattaa nauttia huomattavasti enemmän.

Jokaisella koiralla on luonnollisesti omat mieltymyksensä, ja siinä missä yksi eläin nauttii kuivaruoan rouskuttelusta, toinen haluaa käyttää hampaitaan järsimällä lihaa. Laadukkaiden valmiiden koiranruokien etu on se, että ne sisältävät kaiken eläimen tarvitseman, ja niitä syöttämällä voi luottaa siihen, että lemmikki saa ruokavaliostaan tärkeät ravinteet ja vitamiinit. Osa valmisruoista kuitenkin sisältää esimerkiksi liikaa viljoja ja kasviksia, mikä jokaisen omistajan on hyvä pitää mielessä.

Tiedämme kaikki koiran esi-isän olevan susi, joka on lihansyöjä. Koira kuitenkin on evoluution tuloksena muuttunut kaikkiruokaiseksi eläimeksi. Sille siis maistuvat myös kasvikset, mutta sen ruoansulatusjärjestelmä on edelleen lihansyöjälle ominainen, mikä on tärkeää ottaa huomioon lemmikin ruokavaliota suunniteltaessa.

Koiran ruokavaliota ei suositella vaihdettavan äkillisesti toiseen, vaan eläin on hyvä totuttaa pikkuhiljaa uusiin ruokiin. Ruokavalion muutoksesta on myös aina hyvä keskustella eläinlääkärin kanssa, joka osaa neuvoa, mitkä ovat juuri kyseiselle koiralle sopivia ruokia, miten paljon ruokaa tulee tarjota ja tarvitaanko ruoan lisäksi lisäravinteita.

Vaihdoehdot teolliselle koiranruoalle

BARF-ruokinta

Barffaus on kasvattanut suosiotaan koiranomistajien keskuudessa viimeisten vuosien aikana. Termi BARF muodostuu sanoista Biologically Appropriate Raw Food tai Bones And Raw Food, jotka kääntyvät muotoon biologisesti sopiva raakaruoka tai luut ja raakaruokaBarffauksen pääasiallisena periaatteena on säilyttää lemmikin ruokavalio mahdollisimman lähellä sen luontaista ruokavaliota, mikä tarkoittaa raa’an lihan, luiden ja sisäelinten sekä pienen vihannesmäärän nauttimista.

Teolliselle koiranruoalle on vaihtoehtoja

Raa’an ja luonnollisen ruoan etuna on muun muassa se, että ravinteet ovat luonnollisessa muodossa, ruoka ei sisällä lisä- tai säilöntäaineita ja entsyymit ja hyvät bakteerit säilyvät paremmin. Monet raakaruokintaa kokeilleet sanovat barffauksen auttavan koiran painonhallinnassa sekä esimerkiksi niveltulehdusten, allergioiden, iho-ongelmien ja ruoansulatusongelmien hoidossa. BARF-ruokinta pitää huolta eläimen terveydestä, takaa tälle enemmän energiaa, tehostaa immuunijärjestelmää, hoitaa hampaita ja pitää huolta ihon ja turkin hyvinvoinnista. Raakaruoka tarjoaa koiralle erilaisia makuja ja koostumuksia, ja eläin saa toteuttaa luonnollisia vaistojaan repimällä ja järsimällä ruokaa. 

Raakaruokinnan avulla ateriat on helppo personoida juuri omaa lemmikkiä varten. Haasteena on kuitenkin sen varmistaminen, että koira syö oikean määrän ja saa ruokavaliostaan kaikki tarpeelliset ravinteet. Tämän vuoksi suosittelemmekin keskustelemaan eläinlääkärin kanssa ennen kuin lemmikille aletaan syöttää raakaruokaa.

Aterioiden suunnittelussa ja valmistamisessa on myös luonnollisesti oma vaivansa, jos lemmikin ateria halutaan koostaa itse lihasta, luista ja vihanneksista. Monet valmistajat kuitenkin myyvät valmiita aterioita, jotka täyttävät kaikki koiran ravintotarpeet.

Kylmäkuivattu ruoka

Kylmäkuivattu ruoka tarkoittaa tuoretta tai raakaa ruokaa, joka on nimensä mukaisesti kylmäkuivattu. Ruoka myydään esimerkiksi jauheena tai medaljonkeina, ja ateria valmistetaan lisäämällä valmisteeseen vettä. Näiden ruokien perusta on nimenomaan tuore liha, joka säilyttää kaikki tärkeät ravintoaineensa, makunsa ja arominsa, kun se valmistetaan ilman kuumennusta ja säilöntäaineita.

Kylmäkuivattu ruoka sopii minkä ikäiselle koiralle tahansa, ja se on erinomainen vaihtoehto ikääntyville tai hammasongelmista kärsiville eläimille, sillä sitä on helppo syödä pehmeän koostumuksensa ansiosta.

Teolliselle koiranruoalle on vaihtoehtoja

Itse valmistettu ruoka

Ennen kuin markkinoilla oli valmiita koiranruokia, koirat söivät ihmisiltä yli jäänyttä ruokaa tai muuta kotona valmistettua ravintoa. Itse valmistettu ruoka on edelleen erinomainen vaihtoehto lemmikin ruokkimiseen, kunhan mielessä pidetään koiran ravintotarpeet sekä se, että kaikki ihmisille sopivat elintarvikkeet eivät ole turvallisia koirille.

Koiralle myrkyllisten ruokien, kuten sipulin, lisäksi on vältettävä esimerkiksi suolaa, sokeria, vahvoja mausteita sekä rasvaista ja prosessoitua ruokaa. Koira on kaikkiruokainen eläin, jolle maistuvat lihan lisäksi myös kasvikset, mutta sen ruokavalion suunnittelussa on muistettava, että sen ruoansulatusjärjestelmä on edelleen lihansyöjälle ominainen.

Samoin kuin BARF-ruokintaa aloitettaessa, omistajan kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa ennen kuin alkaa valmistaa lemmikilleen itse ruokaa. On tärkeää varmistaa, että koira saa oikean määrän oikeanlaista ruokaa, jotta se pysyy terveenä.