Ravinto

Hyvä ravinto on elintärkeää pitääksemme yllä lemmikkiemme terveyttä ja hyvinvointia, ihan niinkuin ihmistenkin kohdalla. Siksi meidän tulee ruokkia niitä niiden yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Teolliselle koiranruoalle on vaihtoehtoja

Moni koira nauttii ateriansa koirille tarkoitetun kuivamuonan tai teollisen purkkiruoan muodossa. Tänä päivänä yhä useammat koiranomistajat pysähtyvät miettimään, mitä ruokaa lemmikille kannattaa tarjota, ja ovatko kuivanappulat loppujen lopuksi paras ja terveellisin valinta. Teolliselle koiranruoalle on nimittäin vaihtoehtoja, joista lemmikki saattaa…

Parhaat luut koiralle

Koirat tunnetaan muun muassa siitä, että ne pitävät suuresti luiden kaluamisesta. Jopa niin paljon, että niiden suhde luihin on monen vitsin ja tarinan aihe. Tänään kerromme, mitkä ovat parhaat luut koiralle, ja minkälaisia luita kannattaa välttää. Kaupoissa on tarjolla erilaisia…

Koiran ruoan vaihtaminen turvallisesti

Monet koirat syövät samaa ruokaa vuodesta toiseen, eikä tämä välttämättä ole suuri ongelma. Lemmikin ruokavaliota tulisi kuitenkin muuttaa vähintään pennun kasvaessa aikuiseksi ja aikuisen siirtyessä seniori-ikään. Usein myös leikatun tai ylipainoisen koiran ruoka joudutaan vaihtamaan kevyempään versioon. Tämän lisäksi moni…

Parhaat hedelmät ja kasvikset koiralle

Eläinten on noudatettava lajityypillisiä ruokavalioita, eivätkä kaikki ihmisten ruoat ole niille hyväksi. Osa ihmisten syömistä ruoka-aineista kuitenkin edistää ja vahvistaa koiran terveyttä eri tavoin. Tässä artikkelissa listaamme parhaat hedelmät ja kasvikset koiralle ja kerromme, miten ne hyödyttävät lemmikkiä. Koiran ruokavalio…

Kurpitsan hyödyt koiralle

Kaikki tietävät kurpitsan olevan paitsi herkullinen, myös terveellinen kasvi. Mutta tiesitkö, että myös koirat voivat syödä kurpitsaa? Jatka lukemista selvittääksesi, mitä ovat kurpitsan hyödyt koiralle, ja miksi tämä raaka-aine kannattaa sisällyttää lemmikin ruokavalioon. Voiko koira syödä kurpitsaa? Vastaus kysymykseen siitä,…

Helpot mehujäät koiralle

Koiran keho menettää runsaasti nestettä kuumina kesäpäivinä, ja helteellä omistajan täytyy kiinnittää erityistä huomiota eläimen nesteytykseen. Kaikki koirat eivät juo tarpeeksi, jolloin yksi hyvä vaihtoehto lemmikin terveydestä huolehtimiseksi on valmistaa herkullisia ja raikkaita välipaloja. Tänään kerromme, kuinka valmistat helpot mehujäät…

Koiranpennun vieroittaminen maidosta soseiden avulla

Koirilla on erilaiset ravintotarpeet eri elämänvaiheissa, ja koiranpennulle soseet ovat täydellistä siirtymävaiheen ruokaa eläimen valmistautuessa täysikasvuisuuteen. Tänään kerromme, kuinka oikeaoppinen koiranpennun vieroittaminen suoritetaan. Koiranpennun vieroittaminen Vieroittamisjakso on koiran elämässä ensimmäinen ruokaan liittyvä siirtymävaihe. Eläin käy tällöin läpi monia kehon toimintaan…

Parhaat smoothiet koiralle

Smoothie on tyypillisesti marjoista, hedelmistä, kasviksista tai vihanneksista valmistettu pirtelön tyyppinen makea tai suolainen juoma. Tämän tyyppiset juomat ovat kasvattaneet suosiotaan ihmisten keskuudessa, mutta miten on, sopivatko smoothiet koiralle? Vastaus on kyllä, kunhan valmistusaineiden turvallisuus eläimelle on varmistettu. Aivan kuten ihminenkin, myös koira voi hyötyä…

Koiran ruokavaliossa kannattaa yhdistää kostea ja kuiva ravinto

Parhaan ruoan valitseminen koiralle voi olla yllättävän vaikea tehtävä. Marketin lemmikkiosastolle käveleminen ja sieltä ruokapussin tai -purkin valitseminen ei riitä, sillä koiran ruokavaliota tulee miettiä monelta kantilta. Onko koiralle parempaa kostea vai kuiva ravinto? Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että kuivat tai…

Koiran ruokavalio kesällä

Minkälainen ruokavalio on paras koiralle kesäaikaan? Lämpimällä säällä lemmikki tarvitsee tavallista enemmän nesteytystä. Sen lisäksi, että koiralla täytyy olla aina raikasta vettä saatavillaan, kannattaa sille tarjota märkäruokaa. On luonnollista, että lämpimään vuodenaikaan koiran ruokavaliota muutetaan niin, että eläin saa enemmän nesteitä…

Paras koiranruoka hinta-laatusuhteeltaan

Kauppojen suuri koiranruokavalikoima voi olla hämmentävä ensimmäistä kertaa koiran hankkivalle tai lemmikkinsä ruokavalion muuttamista pohtivalle. Tänään kerromme, millainen on paras koiranruoka hinta-laatusuhteeltaan, eli ruoka, joka on kohtuullisen hintainen, mutta täyttää kuitenkin kaikki koiran terveydelliset tarpeet. Millä perusteella koiranruoka kannattaa valita?…

Tärkeät ravinteet ikääntyvälle koiralle

Ikääntyminen on luonnollinen prosessi, joka koskee myös koiraa. Kukaan ei voi hallita ajan etenemistä, mutta koiran elämänlaatu voidaan pyrkiä pitämään hyvänä iän karttuessa tekemällä muutoksia eläimen arjen rutiineihin. Terveellinen ruoka on avainasemassa seniorikoiran hyvinvoinnista huolehtimisessa, ja tänään kerrommekin, mitkä tärkeät…

Mikä on parasta ruokaa koiralle?

Jokainen omistaja miettii varmasti, mikä on parasta ruokaa koiralle. Koira on sekasyöjä, jonka tulisi saada suurin osa energiastaan eläinproteiinista, minkä lisäksi se tarvitsee pienen määrän kasviksia. Koira tarvitsee tasapainoisen ja monimuotoisen ruokavalion, mutta kiireisessä maailmassa kaikilla omistajilla ei ole aikaa…

Parhaat hedelmät koiralle tarjottavaksi

Hedelmät ovat erinomaisia vitamiinien, mineraalien ja kuidun lähteitä, minkä lisäksi ne sisältävät runsaasti vettä. Hedelmistä on hyötyä paitsi ihmille, myös lemmikeillemme, ja kuumina päivinä ne ovat kätevä tapa pitää eläin nesteytettynä. Tänään kerromme, mitkä ovat parhaat hedelmät koiralle tarjottavaksi. Parhaat hedelmät…

Erityyppisten koirien ravintotarpeet

Koirien ruokintaan on olemassa lukemattomia erilaisia suosituksia. Erilaisten koirien ravintotarpeet vaihtelevat, ja jokaisen omistajan onkin tärkeä hankkia tietoa omalle lemmikille sopivasta ruokavaliosta. Koiralle syötettävä ruoka ja sen määrä riippuvat niin koiran rodusta, koosta, iästä, terveydentilasta kuin aktiivisuudestakin. Tänään kerromme erityyppisten koirien…

Kissalle myrkylliset ruoat

Jokaista lemmikinomistajaa kiinnostaa varmasti, mitkä ruoat ovat eläimelle myrkyllisiä. Olemme jo aikaisemmin listanneet koiralle myrkyllisiä asioita ja kasveja, ja tänään kerromme, mitä ovat kissalle myrkylliset ruoat. Seuraavat ruoat ja aineet ovat myrkyllisiä kissalle: Tee ja kahvi (kofeiini) Suklaa (teobromiini) Maito (laktoosi)…

Mitä kasviksia koiralle voi antaa ja mitä ei?

Koirat voivat syödä tiettyjä ihmisten nauttimia ruokia, mutta on turvallisinta ja terveellisintä ruokkia koira sille tarkoitetulla ruoalla, josta se saa kaikki elimistönsä tarvitsemat ravintoaineet. Koiralle voidaan tarjota välillä koostumukseltaan, muodoltaan, väriltään ja maultaan uutta ruokaa, kunhan tiedetään, mitkä elintarvikkeet ovat eläimelle…

Kotitekoinen koiran jäätelö – 4 parasta reseptiä

Kesän saapuessa ja lämpötilojen noustetta, kylmä kotitekoinen koiran jäätelö on terveellinen ja herkullinen välipala lemmikille. On tärkeä muistaa, että koirien ei tule syödä ihmisille tarkoitettua jäätelöä, joka voi aiheuttaa eläimelle vatsa- ja ilmavaivoja, oksentelua ja ripulia. Kotitekoinen koiran jäätelö neljän…

Kanarialinnun ruokinta pähkinänkuoressa

Kanarialintu on yksi suosituimmista lemmikkilinnuista. Lemmikkinä tunnettu laji Serinus Canaria domestica on itseasiassa valikoivan kasvatuksen tulos. Voidaankin siis sanoa, että lemmikkinä pidetty kanarialintu on syntynyt kesynä. Alla muutamia yksinkertaisia vinkkejä tämän suositun linnun ruokkimiseen. Kanarialinnun ruokinta ja eläimen ravitsemukselliset tarpeet Lemmikkinä pidetty Serinus Canaria…