Koiran talutushihnan vetämisen terveydelliset seuraukset

Auta pitämään koirasi turvassa ja terveenä talutushihnan asianmukaisella käsittelyllä. 
Koiran talutushihnan vetämisen terveydelliset seuraukset

Viimeisin päivitys: 22 helmikuuta, 2019

Moni omistaja vetää koiraa vaivalloisesti talutushihnasta tätä kävelyttäessään. Itse asiassa on hyvin yleistä nähdä koiran kävelyttävän omistajaansa, eikä toisinpäin. On tärkeää kouluttaa koira pois tavasta vetää ulkoilun aikana. Tämä ei ole ainoastaan mukavaa omistajalle, vaan se myös ylläpitää koiran terveyttä, sillä talutushihnan vetämisen terveydelliset seuraukset voivat olla vakavia.

Koiran talutushihnan vetämisen terveydelliset seuraukset

Kaulan tärkeys

Talutushihnaan kytketyn koiran vetäessä kaulapanta kiristyy eläimen kaulan ympärillä. Kaula on hyvin herkkä alue, jossa on valtava määrä hermopäätteitä sekä useita hyvin tärkeitä rauhasia ja valtimoita. On myös mainittava, että kaulassa ovat ruoka– ja henkitorvi. Pitkään jatkunut paine näillä alueilla voi tehdä suurta vahinkoa.

Koiran kaulassa ja niskassa on vahingoittumiselle alttiita luita ja lihaksia, ja talutushihnan vetäminen voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa eläimelle lihaskouristuksia, neurologisia ongelmia, hengitysvaikeuksia ja kilpirauhasen ongelmia.

Koiran talutushihnan vetämisen terveydelliset seuraukset

Tässä on ensimmäinen ja tärkein syy sille, miksi koiran ulkoilutuksessa olisi hyvä käyttää valjaita kaulapannan sijasta. Koiran vetäessä hihnassa hyvin istuvat valjaat jakavat paineen tasaisesti koko rintakehän alueelle, jolloin vetämisen aiheuttama paine ei vahingoita eläimen niska- tai selkänikamia.

Hihnasta vetämisen aiheuttamat selkäongelmat

Hihnassa vetävillä koirilla on myös lähes aina selkäongelmia. Tämä johtuu siitä, että kaulapannan paine kaulan yläosan nikamissa voi vahingoittaa selkärankaa. Tästä vaivasta kärsivät siis käytännössä kaikki koirat, joita ei ole koulutettu olemaan vetämättä kävelyiden aikana. Lopputuloksena koiran ryhti muuttuu kireäksi. Monet koirat kärsivät selkäkivuista tai muista selkään liittyvistä lihasongelmista.

Jos myös omistaja vetää välillä hihnasta oikaistakseen tai hidastaakseen koiran kulkua, kaulapannan aiheuttama paine kohdistuu suoraan kaulan hermopäätteisiin. Kuten jo mainitsimme, kaulassa on tärkeitä hermopäätteitä, jotka ovat yhteydessä selkäydintä pitkin kulkeviin hermoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki näihin hermoihin koituvat vauriot aiheuttavat puristusta ja kipua, joka vaikuttaa koko selkärankaan ja leviää sitten kaikkiin raajoihin.

Hihnan vetäminen voi aiheuttaa pitkällä aikavälillä myös tyrän tai selkäytimen puristuman, mikä saattaa johtaa neurologisiin ongelmiin.

Hormonaaliset ongelmat

Sen lisäksi, että se sisältää hyvin tärkeitä hermopäätteitä, kaulassa on myös joitakin hormonaalisia avainrauhasia, kuten kilpirauhanen. Ajoittainen tai jatkuva paine näihin rauhasiin voi estää niiden toimintaa, mikä johtaa vakaviin ongelmiin koiran yleisterveydessä. Tämän lisäksi myös imusuoni-, verenkerto- ja hermosysteemit saattavat kärsiä ja eläimellä on riski saada autoimmuunisairauksia.

Muut vaivat

Talutushihnan vetäminen voi aiheuttaa myös monia muita terveysongelmia. Näistä ilmeisimpiä ovat hengitystieongelmat, jotka tunnistaa kroonisesta yskästä. Nämä johtuvat siitä, että henkitorvi on jatkuvan paineen alla, mikä tarkoittaa, että koira ei voi hengittää normaalisti hihnasta vetäessään. Tämä voi tarkoittaa jopa sitä, että aivot saavat vähemmän happea kuin mitä niiden pitäisi, ja henkitorvi saattaa musertua. 

Myös silmäongelmia saattaa ilmetä usein, erityisesti sellaisia, jotka liittyvät lisääntyneeseen silmänpaineeseen.

Vaurioita voi ilmaantua myös itse iholle: jatkuvan kaulapannan hankauksen aiheuttamaa ärtyneisyyttä, kipua, haavoja tai ihottumia.

Käytösongelmat

Eräiden koiranomistajien mukaan talutushihnan vetäminen on käyttäytymiseen liittyvä ongelma. Mutta tämä ei laske mukaan sitä faktaa, että muut käytösongelmat voivat itse asiassa johtua talutushihnan vetämisestä (eikä toisinpäin). Kuten olemme nähneet, on olemassa monia mahdollisia terveysongelmia, joita saattaa ilmaantua: lihasvenähdyksiä, tyriä, hengitysongelmia ja jopa hormonaalisia ongelmia. Kaikki nämä aiheuttavat kipua tai epämukavuutta kehossa kuin kehossa, myös oman koirasi kehossa.

On hyvin epätodennäköistä, että kivuista kärsivä koira käyttäytyisi hyvin. Aggressiivisuus muita ihmisiä tai koiria kohtaan on usein liitoksissa kivun kokemiseen. Myös huonotuulisuus, ärtyisyys ja moni muu käytökseen liittyvä ongelma voi liittyä fyysiseen kipuun.

Esimerkiksi koirat, jotka aiheuttavat kotona tuhoja, kieltäytyvät tottelemasta käskyjä tai eivät anna koskea itseään, kokevat usein jonkinlaista epämukavuutta tai kipua, joka on jäänyt huomaamatta tai hoitamatta. Joissakin tapauksissa myös jatkuva haukkuminen voi olla yksi merkki hoitamattomasta kivusta.

Hihnastaan vetävällä koiralla on usein myös vaikeuksia suhtautua toisiin koiriin. Se ei pysty tervehtimään muita tavalliseen tapaan, mikä voi aiheuttaa muissa koirissa kielteisiä reaktioita. Tämä voi joskus johtaa pieniin tappeluihin, ja ajan myötä lemmikkisi suhteet muihin koiriin tulevat yleisellä tasolla huonontuman, mikä taas voi lopulta saada lemmikkisi suhtautumaan aggressiivisesti kaikkiin koiriin.

Koiran talutushihnan vetämisen terveydelliset seuraukset

Kuristuskaulapannat

Kaikki, mistä olemme puhuneet tähän mennessä, liittyy tavanomaisiin kaulapantoihin. Terveysongelmat vain moninkertaistuvat piikkikaulapantojen, ketjujen, kuristuskaulapantojen ja sähköisten tai haukkumista estävien kaulapantojen tapauksessa. Itse asiassa tämän kaltaiset pannat on kielletty tietyissä maissa. Miksi? Koska yksinkertaisesti jo niitä käyttämällä – vaikka koira ei edes vetäisi hihnasta – ne tuovat koiralle kipua.

Eli koiran ei tarvitse edes vetää hihnasta kokeakseen kipua. Nämä pannat alkavat tuottamaan kipua saman tien, kun ne laitetaan koiran kaulaan.

Kerrataksemme vielä: on mahdollista, että hihnastaan vetävä koira, jolla on päällään kiinteä kaulapanta, voi saada terveysongelmia. Ja kuristuskaulapantaa pitävä koira tulee väistämättä kärsimään.

Koiran opettaminen kävelemään ilman vetämistä ei ole vaikeaa. Jos et kuitenkaan tiedä kuinka tehdä sitä itse, ota yhteyttä koirakouluttajaan, joka käyttää positiivista vahvistusta hyödyntäviä keinoja. Ja vältä ehdottomasti niitä kouluttajia, jotka suosivat kuristuspantoja ja pakkokeinoja käyttävää koulutusta. Asiansa tunteva kouluttaja pystyy opettamaan koirallesi oikeanlaisen tavan kävellä. Siten vältät vaarallista hihnasta vetämistä, joka päättyy käyntiin eläinlääkärin luona.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.