Onko lemmikin leikkauttaminen hyödyllistä?

Onko lemmikin leikkauttaminen hyödyllistä?
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Lemmikin leikkauttamisessa on etunsa, mutta myös tietyt haittansa. Moni omistaja kastroi tai steriloi eläimen terveys- ja turvallisuussyistä välittömästi sen hankittuaan. Mutta onko lemmikin leikkauttaminen hyödyllistä ja hyväksi eläimelle? Jokaisen lemmikin omistajan on syytä tutustua operaation hyötyihin ja haittoihin.

Lemmikin omistajalta vaaditaan runsaasti vastuullisuutta. Kun perheeseen adoptoidaan kissa tai koira, yhden ensimmäisistä tehtävistä asioista tulisi olla eläimen vieminen eläinlääkärin tarkastettavaksi. Samassa yhteydessä on hyvä keskustella eläimen mahdollisesta kastroimisesta tai steriloimisesta. Suositeltu ikä kissan tai koiran leikkauttamiselle on yleensä 6-8 kuukautta.

Lemmikin leikkauttamisen hyödyt

Onko lemmikin leikkauttaminen hyödyllistä?

Lemmikin leikkauttamisesta on monia hyötyjä, joista tärkeimmät ovat:

  • Kastraatio eliminoi uroskoiran tai -kissan kivessyöpään sairastumisen riskin. Tämä vaarallinen tauti saadaan estettyä poistamalla kivekset. Kivessyöpä on yleinen sairaus ikääntyvillä koirilla ja kissoilla.
  • Sterilointi ehkäisee narttukoirien ja -kissojen kohtusyöpää ja muita kohtuun liittyviä sairauksia.
  • Kastraatio ehkäisee urosten eturauhasvaivoja. Toimenpide ei eliminoi eturauhasvaivoja täysin, mutta pienentää niiden riskiä huomattavasti.
  • Sterilointi poistaa nartun juoksuaikaan liittyvät ongelmat ja hankaluudet. Nartun juoksuajat eivät näin myöskään enää vaikuta uroskoiriin.
  • Steriloiminen estää narttukoirilla yleisten valeraskauksien aiheuttamat ongelmat.
  • Kastrointi vähentää peräaukon kasvainten ja tyrän riskiä. Nämä vaivat ovat tyypillisiä ikääntyville leikkaamattomille koirille.
  • Leikattu eläin virtsaa yleensä aiempaa vähemmän. Tämä johtuu siitä, että eläin ei tunne enää tarvetta merkata reviiriään jatkuvasti. Tämä on helpotus etenkin kaikille sisäkissojen omistajille.
  • Leikkauttaminen vähentää eläimen tarvetta karkailuun. Leikattu eläin ei koe tarvetta jahdata toisia eläimiä, eivätkä vastakkaisen sukupuolen edustajat enää kiinnosta eläintä entiseen tapaan.

Asiantuntijoiden mukaan lemmikin leikkauttaminen on yleensä hyödyllistä. Leikkauttaminen voi auttaa moneen käytös- ja terveysongelmaan ja estää erilaisten vaivojen kehittymisen.

Lemmikin leikkauttamisen haitat

Onko lemmikin leikkauttaminen hyödyllistä?

Vaikka lemmikin leikkauttamisesta on monia hyötyjä, operaatiolla on myös haittapuolensa:

  • Jotkut eläimet saattavat pitää leikattuja lajitovereitaan kiinnostavina. Osa eläimistä saattaa jopa käyttäytyä aggressiivisesti leikattua eläintä kohtaan.
  • Leikattu eläin saattaa kasvaa tavallista suuremmaksi.
  • Kastraation on joissain tutkimuksissa todettu altistavan tietyille kasvaimille.
  • Kastraatio voi kasvattaa kilpirauhasen vajaatoiminnan riskiä.
  • Ylipaino on merkittävä eläimen leikkauttamiseen liittyvä riski. Ylipainoon taas liittyy muita terveydellisiä riskejä.

Onko lemmikin leikkauttaminen hyödyllistä?

Kysymykseen, onko lemmikin leikkauttaminen hyödyllistä, suurin osa asiantuntijoista vastaa leikkauttamisella olevan enemmän hyötyjä kuin haittoja. Tästäkin huolimatta jokaisen lemmikin omistajan on hyvä tutustua aiheeseen pystyäkseen tekemään parhaan päätöksen oman lemmikkinsä suhteen.

Omistajan kannattaa keskustella aiheesta eläinlääkärin kanssa, kun oman lemmikin leikkauttamisen aika on käsillä. Ammattilainen on aina paras henkilö neuvomaan eläimen terveyden hoitamisen suhteen. Leikkauttaminen voi muuttaa eläimen käytöstä, mutta lähes aina on kyse positiivisista muutoksista, jotka tekevät sekä lemmikin että omistajan elämästä miellyttävämpää.

On myös hyvä muistaa, että tuhansia eläimiä lopetetaan vuosittain kodittomien eläinten valtavan määrän vuoksi, ja eläinten leikkauttaminen on tärkein ase taisteltaessa tätä ongelmaa vastaan.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.