Miten toimia, jos kissalla on myrkytys?

Jos kissasi kärsii myrkytysoireista, on tärkeää pysyä rauhallisena, soittaa eläinklinikalle ja pyrkiä selvittämään, mitä eläin on syönyt. Jokaisella lemmikinomistajalla on hyvä olla tiedossa lähimmän päivystävän eläinlääkärin puhelinnumero.
Miten toimia, jos kissalla on myrkytys?

Viimeisin päivitys: 27 syyskuuta, 2020

Monet ihmisten ruoat, huone- ja pihakasvit ja lääkkeet ovat myrkyllisiä kissoille. Samoin esimerkiksi kodin puhdistusaineet ja muut kemikaalit, kuten jäätymisenestoaine, voivat olla hyvin vaarallisia. Tämän lisäksi maailmassa on valitettavasti ihmisiä, jotka tarkoituksellisesti myrkyttävät ulkona liikkuvia lemmikkejä esimerkiksi rotanmyrkkyä käyttäen. Siltä varalta, että pahin tapahtuu, jokaisen kissanomistajan on hyvä osata toimia tilanteessa, jossa kissalla on myrkytys.

Tietyt aineet vaikuttavat kissoihin enemmän kuin moniin muihin eläimiin, sillä kissan elimistö käsittelee tiettyjä kemikaaleja eri lailla kuin esimerkiksi koiran elimistö. Tämän lisäksi kissa on pieni eläin, jolle vähäinenkin määrä myrkyllistä ainetta voi olla kohtalokas.

Yksi ongelma on se, että vapaasti ulkoilevat kissat liikkuvat ympäristössään ilman omistajansa valvontaa, jolloin niillä on isompi riski altistua myrkylliselle aineelle kuin koirilla, jotka ulkoilevat omistajansa seurassa. Jos kissa syö jotain myrkyllistä ulkoillessaan, voi kulua pitkäkin aika ennen kuin myrkytys huomataan, jolloin hoidon aloitus viivästyy. Kissat myös pitävät puhtaudestaan tarkkaa huolta, ja turkin hoidon yhteydessä elimistöön voi päätyä haitallisiakin aineita.

Millaisia oireita myrkytys aiheuttaa kissalle?

Monessa tapauksessa myrkytys huomataan vasta useiden tuntien kuluttua, kun kissa alkaa oireilla. Toisinaan oireet ovat niin epämääräiset, ettei niitä osata heti yhdistää myrkytykseen. Oireet vaihtelevat sen mukaan, mille aineelle eläin on altistunut.

Alla listaamme tavallisimmat kissojen myrkytysoireet. Myrkytyksestä kärsivällä kissalla ei välttämättä ole kaikkia näistä oireista, mutta jos se kärsii yhdestäkin niistä, on otettava yhteyttä eläinlääkäriin.

  • Kuume
  • Väsymys, apaattisuus tai masennus
  • Ruokahaluttomuus
  • Vaaleat limakalvot
  • Kiihtynyt hengitys ja hengitysongelmat
  • Yskiminen ja aivastelu
  • Oksentelu ja ripulointi
  • Yliaktiivisuus
  • Neurologiset oireet, kuten vapina ja hallitsemattomat liikkeet
  • Lisääntynyt syljeneritys
  • Tumma virtsa
  • Läähätys
  • Ongelmat maksassa ja munuaisissa
  • Laajentuneet pupillit
  • Iho-oireet
Miten toimia, jos kissalla on myrkytys?

Miten toimia, jos kissalla on myrkytys?

Kun kissalla huomataan myrkytysoireita, täytyy toimia nopeasti, sillä monessa tapauksessa jokainen minuutti on tärkeä. Hoito riippuu myrkytyksen laadusta ja sen aiheuttamista vaurioista.

Etsi ilmastoitu tila

Jos mahdollista, siirrä kissa hyvin ilmastoituun tilaan, joka ei kuitenkaan ole kylmä. Tämä voi auttaa eläintä rentoutumaan ja saa sen olon tuntumaan mukavammalta. Ole varovainen kissaa siirtäessäsi, sillä normaalisti rauhallinen kissa voi raapia tai yrittää purra tuntiessaan kipua tai huonoa oloa.

Soita eläinlääkärille

Soita eläinlääkärille ja kuvaile kissan oireita ja kerro kaikki tieto, mitä sinulla on mahdollisesta myrkyksen syystä. Jos tiedät kissan syöneen jotain sille vaarallista, ota ylös aineen nimi ja ainesosaluettelo. Toimi eläinlääkärin ohjeiden mukaan, äläkä yritä hoitaa lemmikkiä omin avuin.

Jos kissan epäillään altistuneen kemikaaleille tai hieroneen ihoaan esimerkiksi myrkyllistä kasvia vasten, pese sen turkki, jos mahdollista. Eläin pyrkii puhdistamaan turkkinsa, ja voi näin saada lisää myrkkyä elimistöönsä.

Älä oksennuta kissaa

Aikaisemmin on ohjeistettu oksennuttamaan myrkyllistä ainetta syönyttä eläintä suolalla, mutta nykyään tiedetään, että suolan käyttäminen voi aiheuttaa lemmikille vaarallisen suolamyrkytyksen. Kissaa ei tule yrittää oksennuttaa itse, ellei eläinlääkäri toisin neuvo. Jos kissa on syönyt esimerkiksi jotain kemikaalia tai terävän esineen, oksennuttaminen saa aineen tai esineen nousemaan takaisin ylös, tehden mahdollisesti tuhoja eläimen ruokatorvelle.

Miten toimia, jos kissalla on myrkytys?

Jätä kissan hoitaminen eläinlääkärin vastuulle

Jos myrkyn syömisestä ei ole kulunut liikaa aikaa, eläinlääkäri voi oksennuttaa kissan, tai eläimen elimistöä voidaan pyrkiä huuhtelemaan suonensisäisellä nesteytyksellä. Joissakin tapauksissa kissalle voidaan antaa lääkehiiltä hidastamaan myrkyllisten aineiden imeytymistä.

Jos myrkytyksestä on kulunut pitkä aika, kissan vaurioituneita elimiä tai muita oireita hoidetaan ongelman mukaisesti. Joissain tapauksissa eläintä voidaan hoitaa vastamyrkyllä. Vakavissa tapauksissa kissa saattaa joutua jäämään eläinklinikalle hoidettavaksi suonensisäisillä lääkkeillä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.