Miten toimia, jos lemmikillä on myrkytys?

Vanhan uskomuksen mukaan koirat ja kissat eivät syö niille myrkyllisiä aineita, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Vaikka vakavat myrkytystapaukset ovatkin kohtalaisen harvinaisia, jokaisessa kodissa ja pihapiirissä on aineita, jotka voivat vaarantaa lemmikin terveyden. Myrkytystapauksissa nopeasti annettu ensihoito on erityisen tärkeää, ja jokaisen omistajan on hyvä tietää, miten toimia, jos lemmikillä on myrkytys.

Mistä tietää, että lemmikillä on myrkytys?

Tietyt ihmisille sopivat ruoat – kuten suklaa, ksylitoli, rusinat ja sipuli – ovat kissoille ja koirille myrkyllisiä, mutta myös esimerkiksi kasvit, ihmisten lääkkeet ja erilaiset kemikaalit ja puhdistusaineet voivat aiheuttaa lemmikille myrkytystilan.

Lemmikkiä on vaikea vahtia kaikkina vuorokauden hetkinä, minkä vuoksi eläimelle onkin hyvä pyrkiä opettamaan jo varhaisessa vaiheessa, että kasveja ei saa pureskella, eikä vieraita esineitä ottaa suuhun. Koulutuksesta huolimatta omistajan on tärkeä vahtia lemmikin toimia erityisesti tämän kanssa ulkoiltaessa. Kotona kaikki mahdollisesti vaaralliset aineet ja esineet on luonnollisesti pidettävä poissa lemmikin ulottuvilta.

Lemmikin myrkytyksellä on kolme muotoa. Näistä ensimmäinen on ihoteitse tapahtuva myrkytys, jolloin eläimen iho joutuu kosketuksiin vaarallisen aineen kanssa. Toinen muoto on hengitysteitse tapahtuva myrkytys. Kolmanneksi lemmikki voi niellä jotain sille myrkyllistä.

Myrkytyksen oireet riippuvat tietenkin aineesta ja sen määrästä. Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että oireet voivat olla epämääräisiä ja ilmaantua viiveellä, jolloin myrkytyksen aiheuttavan aineen tunnistaminen voi olla vaikeaa. Myrkytyksen oireita voivat olla esimerkiksi väsymys, apaattisuus, ruokahaluttomuus, vaaleat limakalvot, oksentelu, ripulointi, nopea hengitys ja hengitysvaikeudet, lisääntynyt syljeneritys ja levottomuus.

Myrkytyksestä kärsivän lemmikin ensiapu

Jos lemmikin epäillään nauttineen tai joutuneen muuten kosketuksiin vaarallisen aineen kanssa, on tärkeää tarttua toimeen välittömästi. Ohjeet myrkytyksen hoitoon tulee kuitenkin varmistaa ammattilaiselta ennen kuin eläintä aletaan hoitaa omatoimisesti. On tärkeää pyrkiä selvittämään, mikä myrkytyksen aiheuttaa, kuinka kauan aineelle altistumisesta on ja miten paljon ainetta oli siinä tapauksessa, että sitä syötiin. Hoito riippuu myrkytyksen laadusta ja sen aiheuttamista vaurioista.

Jos koira on syönyt jotain myrkyllistä, ensiapu koostuu oksennuttamisesta ja aineen imeytymisen estämisestä. Tämän vuoksi jokaisen koiratalouden ensiapulaukkuun on hyvä varata lääkehiiltä, joka estää myrkyn imeytymistä, sekä kolmeprosenttista vetyperoksidia, jolla eläin pakotetaan oksentamaan. Ennen kuin koiralle annetaan kumpaakaan aineista – lääkehiiltä tai vetyperoksidia – kannattaa ehdottomasti soittaa eläinlääkärille tarkan annostuksen ja toimintaohjeiden saamiseksi.

Jos koira on syönyt esimerkiksi jotain terävää tai syövyttävää, sitä ei saa oksennuttaa, sillä esine tai aine voi takaisin ylös kulkeutuessaan vahingoittaa koiran ruokatorvea. Ennen oksennuttamista on siis tärkeä tietää, mitä koira on syönyt. On myös muistettava, että ainoastaan täysin tajuissaan olevaa eläintä voi yrittää oksennuttaa. Jos vaarallisen aineen syömisestä on kulunut yli tunti, ei oksennuttamista kannata enää yrittää.

Kissaa sen sijaan ei suositella oksennuttamaan kotikonstein. Ensiavun jälkeen eläin on vietävä eläinlääkäriin niin pian kuin mahdollista. Aikaisemmin eläinten oksennuttamiseen on kehotettu käytettävän ruokasuolaa, mutta nykyään ollaan sitä mieltä, että suola itsessään voi aiheuttaa lemmikille myrkytyksen, jos oksennutus ei onnistu ja suola joutuu elimistöön.

Jos myrkytysreaktio on lemmikin iholla esimerkiksi ihon jouduttua kosketuksiin myrkyllisen kasvin kanssa, voidaan iho pestä haalealla vedellä ja eläimelle sopivalla pesunesteellä. Jos myrkytys johtuu jonkin aineen hengittämisestä, paras vaihtoehto on viedä eläin raittiiseen ilmaan, tai jos tämä ei ole mahdollista, avata ikkunat. Myös tällaisissa myrkytystapauksissa eläin tarvitsee välittömästi lääkärin hoitoa.

Artikkelin pääkuvan lähde: Atsushi Hasegawa