Kuinka valita koiran hammastahna?

· 15.3.2019
Hampaiden harjauksen ja hammastahnan tulisi olla osa jokaisen koiran arkea, sillä eläimen suuhygieniasta huolehtiminen on erittäin tärkeää.

Lemmikin suuhygieniasta huolehtiminen on tärkeää, sillä näin estetään mahdollisten komplikaatioiden kehittyminen. Lemmikin hampaat ja suu pysyvät hyvässä kunnossa, kun hampaat harjataan päivittäin niin, että apuna on koirille tarkoitettu hammastahna.

Hampaiden harjaus paitsi pitää lemmikin hengityksen raikkaana, myös edesauttaa hampaiden hyvässä kunnossa pysymistä. Säännöllinen harjaaminen vähentää plakin kertymistä ja hammaskiven muodostumista.

Hammasongelmat ovat yleisiä etenkin ikääntyvillä koirilla, mikä voi johtua huonosta hampaiden hoidosta pentuiässä. Aivan kuten ihmisilläkin, myös koiran kohdalla hampaiden hoidon tulisi olla päivittäinen tapa.

Miksi koiran hammastahna on tarpeellista?

Jättämällä huolehtimatta lemmikkinsä hampaista, omistaja altistaa koiran useille riskeille, joista yksi on parodontiitin kehittyminen. Suun bakteerien pääseminen verenkiertoon voi aiheuttaa eläimelle vakavia terveysongelmia esimerkiksi niveltulehduksen, munuaistulehduksen ja verisairauksien muodossa. 

Harjaamisen aiheuttama hankaus sekä hammastahna auttavat saamaan ruoanjäänteet pois hampaista. Kun jäänteitä on koiran hampaissa pitkään, niitä kertyy ja ne muuttuvat plakiksi, joka on vaaleaa ainesta hampaiden pinnassa.

Kuinka valita koiran hammastahna?

Hammaskiveä muodostuu, kun suun bakteerit kertyvät plakiksi ja kovettuvat. Joissakin tapauksissa ammattilaisen apu on tarpeen plakin poistamiseksi, ja se voi aiheuttaa vakavampiakin terveysongelmia. Esimerkiksi ientulehdus ja ienten turvotus ovat mahdollisia seurauksia, ja koira saattaa menettää hampaita, jos suun ongelmat jätetään hoitamatta.

Hampaiden tai ienten herkkyys on myöskin merkki huonosta koiran hammashygieniasta. Paras tapa hoitaa näitä suuongelmia on käydä asiantuntijan luona, ja kun koiralle saadaan diagnoosi, eläinlääkäri määrää tilanteeseen sopivan, tehokkaan hoidon.

Miten koiran hampaat puhdistetaan?

Ota hammashoidon toimet vähitellen osaksi koirasi arkea, sillä muuten eläin voi reagoida huonosti, kun hampaita harjataan kovaa tai äkillisesti. Alussa koira luultavasti kokee olonsa epämukavaksi ja vastustelee hammashoitoa, mutta omistajan tulee silti jatkaa, jotta eläin tottuu hampaiden harjaukseen.

Kuinka valita koiran hammastahna?

Jotta voisit tehdä hammashygienian asioista arkea koirallasi, noudata seuraavia neuvoja:

  • Käytä oikeanlaista hammasharjaa: Älä käytä ihmiselle tarkoitettua hammasharjaa! Joidenkin asiantuntijoiden mukaan kannattaisi käyttää etusormea hammastahnan laittoon alkuvaiheessa, ja vasta myöhemmin alkaa käyttää koiran hammasharjaa.
  • Yksi tapa totuttaa koira harjaamiseen on laittaa hammasharjan pää peittoon. Tämä minimoi tuntemuksen koiran suussa sekä mahdollistaa suussa pidemmälle pääsemisen.
  • Käytä koiran hammastahnaa, äläkä ihmiselle tarkoitettua tahnaa. Älä koskaan käytä edes lasten hammastahnaa koirallasi – toisin kuin ihminen, se ei voi sylkeä, ja siten se tulee nielemäänn tahnaa.
  • Koiralle tarkoitettu hammastahna soveltuu nielemiseen, ja siinä on erityisiä entsyymejä, jotka hallitsevat koiran hampaiden bakteerien lisääntymistä.
  • Kehitä hygieniarutiinia: Aivan kuten ihmisenkin, koiran tarvitsee tottua siihen, että hampaat harjataan samaan aikaan joka päivä. Jos et pysty tekemään harjausta päivittäin, tee niin ainakin kerran tai kaksi viikossa.
  • Säännölliset eläinlääkärikäynnit: Kun menette klinikalle, pyydä koirasi hampaiden tarkistusta. Pystyt myös kysymään asioista, jotka sinua mietityttävät, ja eläinlääkäri voi korjata harjauksen tekniikkaasi ja suositella parasta hammastahnaa.
Kuinka valita koiran hammastahna?

Kuinka valita koiran hammastahna?

Koiran hampaiden pesemiseen ei saa käyttää ihmisten hammastahnaa, sillä se voi olla eläimelle liian vahvaa, minkä lisäksi moni ihmisten tahnoista sisältää koiralle myrkyllistä ksylitolia. Eläinklinikoilla ja lemmikkieläinliikkeissä myydään nimenomaan koirille tarkoitettua hammastahnaa, joissa on usein eläintä miellyttävä maku.

Hammastahnaa tärkeämpi rooli lemmikin hampaiden puhdistuksessa on harjausliikkeellä. Hyvän makuinen tahna kuitenkin tekee hampaiden harjaamisesta miellyttävämpää. Hyvä hammastahna ja säännöllinen harjaus auttavat pitämään hampaat ja ikenet terveinä ja raikastavat koiran hengityksen.

Täysikasvuisille koirille on myös tarjolla puruluita ja muita tuotteita, jotka auttavat pitämään hampaat puhtaina. Myös nämä järsittävät herkut raikastavat hengitystä sekä poistavat ruoanjäänteitä ja plakkia. Tällaiset tuotteet eivät kuitenkaan korvaa hampaiden harjausta, vaan säännöllinen harjaus on koiran suuhygieniasta huolehtimisen a ja o.