Kuinka hoitaa koiran oksentelu terveellisesti?

Oikeiden vinkkien ja luonnollisten keinojen avulla autat koiraasi voimaan paremmin alta aikayksikön.
Kuinka hoitaa koiran oksentelu terveellisesti?

Viimeisin päivitys: 30 elokuuta, 2018

Koiran satunnaisesta oksentelusta ei yleensä tarvitse huolestua, mutta pitkittyessään vaiva voi kertoa vakavammasta ongelmasta. On tärkeää osata hoitaa oksentelevaa koiraa.

Miksi koira oksentaa?

Voidaksemme auttaa lemmikkiämme, meidän tulee tietää minkä vaivojen oire tämä voi olla.

Loiset

Koiran oksentelun syynä voivat olla sisäloiset. Tämä on poikkeava tilanne, joka tulee hoitaa välittömästi. Asian hoitamatta jättäminen voi johtaa hengenvaaralliseen tilaan.

Koiran oksentelu

Koiranpennuista tulee pitää erityisen hyvää huolta, samoin kuin koirista, joita ei ole madotettu. Aliravitut koirat tarvitsevat myös erityistä huomiota heikentyneen vastustuskykynsä vuoksi.

Oikein koulutettuna ihminen voi olla koiran paras ystävä. – Corey Ford

Aineenvaihdunnalliset sairaudet

Mikä tahansa aineenvaihduntaan liittyvä sairaus, kuten munuaisten vajaatoiminta, suolitukos tai ongelmat maksassa, voi aiheuttaa oksentelua.

Virustulehdukset

Virusten aiheuttamat sairaudet, kuten parvovirus tai penikkatauti, johtavat koirilla oksenteluun. Alttiimpia näille virussairauksille ovat yleiskunnoltaan heikot sekä nuoret ja immunisoimattomat koirat. Tämän vuoksi on tärkeää, että koiranpennun rokotukset ovat ajan tasalla.

Allergiat

Saatat huomata koirasi oksentavan näennäisesti ilman syytä, mutta tämä saattaa olla merkki ruoka-aineallergiasta. Jos olet vastikään vaihtanut koiran ruoan, tai koira on syönyt jotakin mihin se ei ole tottunut, on mahdollista, että lemmikille esitelty uusi ruoka-aine aiheuttaa allergiaa ja sen seurauksena oksentelua.

Myrkytys

Käytämme päivittäin useita kemikaaleja, emmekä aina muista, millaista vahinkoa ne voivat tehdä sekä meille, läheisillemme että lemmikeillemme.

Jo pelkkä tuoksu voi myrkyttää lemmikkimme ja saada sen oksentamaan. Omistajan tulee varmistaa, että kaikki mahdollisesti vaaralliset aineet pidetään aina poissa lemmikin ulottuvilta.

Muut syyt

Kasvain, suolistotulehdus, vatsahaava tai paniikkikohtaus voivat kaikki saada koiran oireilemaan oksentamalla.

Mitä tehdä, kun koira oksentaa?

Nyt kun olemme käyneet läpi oksentelun aiheuttajat ja tiedämme, mitkä niistä ovat vakavia ja mitkä vähemmän vakavia, on aika selvittää, miten toimia jos koira oksentaa.

Koira oksentaa

Oksentavan koiran hoidon vaiheet ovat seuraavat:

  • Tarkkaile, minkä tyyppisestä oksentelusta on kyse. Yksittäinen spontaani oksentaminen ei ole merkki sairaudesta, eikä rasita tai vahingoita koiran vatsaa.
  • Mieti mahdollisia oksentelun aiheuttajia. Listasimme jo aikaisemmin mahdollisia syitä. Mieti koiran ruokavaliota tai tutkituta eläin lääkärillä, joka osaa neuvoa sinua hoidon suhteen.
  • Juota koiralle vettä. Huolehdi, että lemmikillä on vettä tarjolla ja estä näin mahdollinen nestehukka. Jos oksentelu on jatkuvaa, koira menettää runsaasti nestettä, mikä saattaa aiheuttaa tuhoa koiran elimistössä. Anna koiralle runsaasti vettä. Mikäli huomaat koiran läähättävän ja sen ihon näyttävän kuivalta, kärsii eläin nestehukasta.
  • Sijoita koira mukavaan paikkaan. Oksentaminen on stressaavaa ja epämukavaa, joten helpota lemmikkisi oloa siirtämällä se hiljaiseen ja miellyttävään tilaan.
  • Pidä koira paastolla. Jos koira oksentaa, on sen paras olla syömättä puoleen vuorokauteen. Mikäli koira oksentaa sille tämän ajan jälkeen annetun ruoan, on se syytä viedä eläinlääkäriin.

Nämä ovat yleisiä ohjeita oksentelevan koiran hoitoon. Seuraa lemmikkisi vointia ja tarkkaile, mikä voi aiheuttaa oksentelua. Anna koiralle tarpeeksi vettä. Jos oireet ovat rajuja tai jatkuvat vuorokauden, vie koirasi eläinlääkäriin.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.