Koiran vanhuusiän dementia - oireet, hoito ja ehkäisy
Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García
Koiran vanhuusiän dementia on käytännössä väistämätön osa parhaan ystävämme luonnollista ikääntymisprosessia. On kuitenkin mahdollista ryhtyä tiettyihin toimenpiteisiin lemmikin elämänlaadun parantamiseksi.
Aivoilla on monia tehtäviä. Ne ovat vastuussa ulkoisten ärsykkeiden tulkkaamisesta ja kääntämisestä muille elimille. Aivot ovat myös yhteydessä kaikkiin kehon aineenvaihdunnallisiin reaktioihin.
Pitkä elämä tarkoittaa monia iloisia jaettuja hetkiä. Se kuitenkin johtaa vääjäämättä myös fyysiseen, henkiseen ja emotionaaliseen uupumiseen ja aivojen kognitiivisten kykyjen heikkenemiseen. Tämä sääntö pätee niin ihmisiin kuin koiriinkin.
Mikä on koiran vanhuusiän dementia?
Dementiaa käytetään nimityksenä kaikille prosesseille, joihin liittyy muistin ja aivojen toimintakyvyn heikkenemistä. Ikääntyminen ilmenee dementian kanssa samalla tavoin. Hermosoluja kuolee ja aivot menettävät vähitellen voimansa.
Ihmisillä Alzheimerin tauti aiheuttaa vaikeimman tyyppistä dementiaa. Hermosolujen rappeutuminen on Alzheimerin taudissa niin nopeaa, että se voi muuttaa ihmisen luonteen täysin, johtaen vakaviin identiteettiongelmiin.
Koiran dementian alku
Dementia ilmenee koirilla pääosin etenevänä aistien heikkenemisenä. Näkö- ja kuuloaisti heikkenevät nopeiten, kun taas koiran tärkein aisti, hajuaisti, toimii yleensä kauemmin.
Pidemmälle edenneissä tapauksissa eläin alkaa menettää myös kognitiivista toimintakykyään. Tämä on varsin looginen seuraus aistien heikkenemiselle. Koira ei kykene enää tunnistamaan käskyjä, ja tilan ja ajan hahmottaminen on sille vaikeaa.
Koiran vanhuusiän dementian oireet
Kuten jo kerroimme, vanhuusiän dementia aiheuttaa muutoksia eläimen käytöksessä. Oireet alkavat yleensä 6 ja 10 ikävuoden välillä. Mitä isompi koira on, sitä aikaisemmin oireet yleensä ilmenevät.
Ikääntyneen koiran voi olla vaikea kuulla omistajansa käskyjä ja kutsuja. Yleensä kyseessä ei ole tottelemattomuusongelma, vaan kuulon heikkeneminen.
Sama voi tapahtua näköaistille, ja eläimen kulkeminen saattaa käydä vaikeammaksi. Kun koira ei näe tiellään olevia esteitä, se saattaa osua esineisiin ja kaataa niitä.
Havaintokyvyn menetys
Eläin alkaa menettää kykyään aistia ympäristöään. Reaktiot ulkoisiin ärsykkeisiin, kuten ääniin, hajuihin ja lähellä oleviin eläimiin, alkavat heiketä. Koiralla on myös vaikeuksia havaita reviirillään olevia ihmisiä.
Vakava dementia voi aiheuttaa seuraavia oireita:
- Muutokset luonteessa
- Yliaktiivisuus tai ahdistus
- Ruokahaluttomuus
- Väsymys, uupumus ja masennus
- Suolen toiminnan kontrollin menetys
- Tietoisuuden heikkeneminen ja tahattomat liikkeet
- Ongelmat muistissa, esimerkiksi oman nimen tai tuttujen ihmisten unohtaminen
Vanhuusiän dementia voi kehittyä huomaamatta, ja ongelma saatetaan havaita vasta sen edettyä pitkälle. Tämän vuoksi säännölliset käynnit eläinlääkärillä ovat välttämättömiä koiran hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja sairauksien aikaisessa diagnosoinnissa.
Onko koiran vanhuusiän dementiaan hoitokeinoa?
Mikään lääke ei estä ikääntymistä, mutta on olemassa palliatiivisia hoitokeinoja hermosolujen rappeutumisen hidastamiseksi ja kognitiivisen toimintakyvyn parantamiseksi.
Eläinlääkäri voi määrätä koiralle niin sanottuja MAO-estäjiä, jotka sisältävät hermosoluja suojaavia ainesosia, joiden tehtävänä on vähentää vapaiden radikaalien aiheuttamaa vahinkoa.
Apuna voidaan käyttää myös neidonhiuspuu-uutetta, joka edesauttaa aivojen hapensaantia ja voi olla hyväksi kognitiivisille toiminnoille.
On hyvä muistaa, että eläinlääkäri on ammattilainen, joka on koulutettu suosittelemaan tiettyjä, yksittäiselle eläimelle sopivia, hoitotapoja.
Koiran vanhuusiän dementian ehkäisy
Mitä aikaisemmin koira alkaa noudattaa terveellisiä elämäntapoja, sitä parempi sen elämänlaatu on vanhalla iällä. Terveellisten elämäntapojen avulla voidaan välttää vanhuusiän dementian nopeutumiseen johtavia tekijöitä.
Tasapainoinen ruokavalio, säännöllinen liikunta, rentoutumishetket ja terveystarkastukset ovat tehokkaita keinoja ehkäistä dementiaa.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.