Koiran haavojen puhdistaminen kotioloissa
Jokainen lemmikki saa haavan jossain vaiheessa elämäänsä, ja ulkona liikkuvat koirat ovat erityisen alttiita onnettomuuksille. Suurin osa haavereista on harmittomia, ja tällöin koiran haavojen puhdistaminen onnistuu kotioloissa. Jos koira saa itseensä ison haavan tai haava ei lakkaa vuotamasta, tulee eläin viedä välittömästi eläinklinikalle hoidettavaksi.
Koiran haavojen puhdistaminen kotioloissa
Hoitaaksesi koiran vammoja itse, tulee sinun tuntea oikeat menetelmät haavojen käsittelyyn. Seuraavaksi kerromme vaihe vaiheelta, kuinka koiran haavojen puhdistaminen tapahtuu. Jokaisen lemmikinomistajan kaapissa – tai repussa, jos ollaan kaukana kotoa – tulisi olla pienten vammojen hoitoon tarkoitettu eläinten ensiapupakkaus.
Tarkista haavan vakavuus
Ensimmäisenä tulee tarkastaa haavan vakavuus. Tämä voi olla vaikeaa, sillä koira ei pidä paikoillaan olemisesta, etenkään, jos kipeään alueeseen yritetään koskea. Jos mahdollista, koiralle voidaan pukea kuonokoppa haavan tarkastamisen ja hoitamisen ajaksi. Näin hoidon suorittaja pystyy paremmin keskittymään käsillä olevaan tehtävään, ja sekä hän että koira ovat turvassa.
Haava-alueeseen ei tulisi koskea paljain, eikä etenkään likaisin käsin, sillä tämä altistaa haavan tulehdukselle. Jos haavan syvyyttä ei pystytä tarkastamaan veren suuren määrän vuoksi, tulee haava-aluetta painaa hetki sideharsolla ylimääräisen veren poistamiseksi.
Jos haava vuotaa runsaasti verta tai on niin syvä, että siitä pilkistää jänne tai luu, ei sitä voida hoitaa omin toimin. Haavaa tulee painaa verenvuodon tyrehdyttämiseksi samalla, kun koira siirretään välittömästi eläinklinikalle.
Mikäli taas verenvuoto on vähäistä tai loppuu nopeasti, eikä haava ulotu syvälle, voidaan haava-alue puhdistaa ja hoitaa itse alla esitettyjen ohjeiden avulla.
Puhdista haava-alue
Jos haavan ympärillä olevat karvat haittaavat haavan hoitamista, leikkaa ne varovasti pienillä saksilla ja varo vahingoittamasta koiran ihoa. Muista pestä kätesi ennen koiran ihon koskettamista poistaaksesi käsistäsi pölyn ja bakteerit, jotka voivat saastuttaa haavan. Jos pystyt, käytä lämmintä vettä, joka puhdistaa kylmää paremmin.
Desinfioi iho
Käytä eläimille sopivaa puhdistusainetta haavan desinfioimiseksi. Puhdistuksen jälkeen koiran ihoa voidaan painaa hetki puhtaalla viileällä kankaalla turvotuksen ja kivun lievittämiseksi.
Apteekeissa ja eläinklinikoilla on myynnissä luonnollisia voiteita, jotka nopeuttavat haavan paranemista. Tällaisen tuotteen käyttö kannattaa kuitenkin aina varmistaa eläinlääkäriltä.
Anna haavan kuivua ja suojaa se lialta
Koiran haavan kannattaa antaa kuivua vapaasti, sillä ihon peittäminen kerää haavaan nestettä ja hidastaa paranemista. Koirat kuitenkin pyrkivät yleensä nuolemaan tai raapimaan kipeää kohtaa, ja jos haava on paikassa, johon eläin ylettyy, se kannattaa peittää hyvin ohuella sideharsolla. Toinen vaihtoehto on pukea koiralle kauluri, jolla estetään haavan nuoleminen.
Koiran haavojen hoito ei ole monimutkaista, ja tämän artikkelin neuvoja noudattamalla varmistat, että ongelmia ei ilmene. Muista kuitenkin, että antamamme neuvot koskevat vain pieniä haavoja. Jos haava on vakava, koira tulee viedä välittömästi lääkäriin.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.