Kestääkö koira kylmää?

Kestääkö koira kylmää?

Viimeisin päivitys: 27 joulukuuta, 2019

Näin talvisaikaan ja pahimpien pakkasten siintäessä edessä moni omistaja miettii, kestääkö koira kylmää vai tarvitseeko se lisälämmikettä ulkoillessaan. Lähes jokaisella koiralla on turkki suojanaan, ja vaikka se usein suojaakin eläintä niin kylmältä kuin kuumaltakin, aina karvapeite ei riitä. Aivan kuten ihmisilläkin, myös eläimillä on toisinaan ongelmia ruumiinlämmön ylläpitämisessä hyvin kylmällä säällä.

Kestääkö koira kylmää?

Aivan kuten ihmisilläkin, myös kaikilla koirilla on kyky tuntea kylmää ja kuumaa. Lukuun ottamatta tiettyjä kylmyyttä hyvin kestäviä rotuja, koirat kärsivät matalista lämpötiloista samaan tapaan kuin me ihmisetkin.

Talven saapuessa ihmiset pukeutuvat yhä lämpimämpiin vaatekerroksiin, mutta toisinaan unohdamme, että myös ulkoilevat lemmikkimme voivat kärsiä kylmästä säästä. Kovien pakkasten aikaan ulkona vietettyä aikaa kannattaakin rajoittaa, minkä lisäksi etenkin ohutturkkiset koirat on hyvä suojata vaatteilla ulos lähdettäessä. Erityisen varovainen on oltava, jos koira on sairas tai jos se on pentuiässä, ikääntynyt tai pienikokoinen.

Koiran suojaaminen pakkaselta

Kestääkö koira kylmää?

Ulkoileminen kylmällä säällä

  • Ihanteellisessa tilanteessa koira viettää kylmät päivät suurimmaksi osaksi sisätiloissa. Eläimen täytyy kuitenkin päästä tekemään tarpeensa ja purkamaan energiaansa. Fyysinen aktiivisuus itse asiassa auttaa ruumiinlämmön säätelyssä, ja liikkuminen on näin tärkeää myös talvella.
  • Kävelylenkit kannattaa pyrkiä ajoittamaan päivän lämpimimmille hetkille ja ulkoilun kestoa tulee lyhentää sään ollessa todella kylmä. Paras aika viedä koira kävelylle on yleensä aamulla, jolloin on mahdollisuus auringonpaisteelle.
  • On tärkeä välttää koiran altistamista äkillisille lämpötilan muutoksille. Moni omistaja vie koiran talvella kävelylle ilman, että hän ottaa huomioon, kuinka paljon ulkolämpötila eroaa kodin sisälämpötilasta. Lämpimässä ympäristössä oleilevalle eläimelle ei tee hyvää lähteä kylmään talvi-ilmaan ilman suojaa.
  • Koiran tulee olla hyvin suojattu, kun se viedään ulos kylmällä säällä. Fyysinen suoja tuulta, sadetta ja kylmää vastaan on tehokkain tapa suojata lemmikki. Koiralle voidaan pukea sateelta ja kylmältä suojaava pusero, viitta tai vedenkestävä takki. On myös olemassa koirille tarkoitettuja kenkiä ja tossuja, jotka suojaavat tassuja paitsi kylmältä maalta, myös tiesuolalta. Valittaessa koiran talvivaatteita on kiinnitettävä erityistä huomiota vaatteen käytännöllisyyteen ja mukavuuteen, sillä vaate ei saa haitata eläimen liikkumista tai tehdä sille muuten epämukavaa oloa.
  • Koiran jalat kannattaa pestä ja kuivata ulkoilun jälkeen. Suojaavista vaatteista huolimatta koiran jalat ja kasvot todennäköisesti kastuvat ja likaantuvat ulkoillessa. Märät kohdat kannattaa huuhdella ja kuivata huolellisesti välittömästi kotiin paluun jälkeen.

Koiran terveydestä huolehtiminen talvella

  • Ravinteikas, laadukas ja tasapainoinen ravinto on sekä ihmisen että lemmikin terveyden perusta. Etenkin kylmällä säällä koiran on tärkeä saada kokoonsa, ikäänsä ja muihin ominaisuuksiinsa sopivaa ruokaa. Hyvin ruokitun koiran vastustuskyky on parempi ja riski sairastua matalampi. Koska koira liikkuu kylminä päivinä tavallista vähemmän, tulee sille tarjoiltavan ruoan määrään kiinnittää huomiota.
  • Turkki on yksi tärkeimmistä koiraa säältä suojaavista asioista. Vaikka stylistinä toimiminen tai koiran vieminen trimmaajalle olisi omistajalle tärkeää, kannattaa eläimen turkin leikkaaminen siirtää keväälle. Talvella koira kannattaa ainoastaan harjata tarpeeksi usein, jotta sen turkki pysyy hyvässä kunnossa, eivätkä irtokarvat leviä ympäri kotia.
  • Jos koira joudutaan pesemään, tämä tulee tehdä lämpimässä paikassa, jossa ei ole vetoa. Jos mahdollista, eläimen voi kuivata hiustenkuivaajalla, jotta turkki ei ole kauan märkä.
  • Pitkittynyttä kontaktia lumen kanssa kannattaa välttää. Mikäli koiran polkuanturat halkeilevat kylmän ilman tai tiesuolan vaikutuksesta, niihin kannattaa levittää eläinklinikalta tai apteekista saatavaa lääkärin suosittelemaa voidetta.
  • Koira täytyy pitää lämpimänä myös sen ollessa sisällä. Vaikka koirat pärjäävät yleensä sisällä hyvin ilman vaatteita, tarpeen vaatiessa ohutturkkiselle koiralle kannattaa pukea sisälläkin pusero. Tämän lisäksi koira tulee pyrkiä pitämään poissa alueilta, joissa vetää.
  • Koira kannattaa käyttää terveystarkastuksessa ennen talven saapumista rokotteiden ajan tasalla olemisen ja yleisen terveyden varmistamiseksi. Vaikka moni omistaja ajatteleekin rokotusten ovat tärkeitä vain kesällä, tämä ei pidä paikkaansa. Rokotesuojan on oltava aina voimassa, minkä lisäksi koiran madotuksesta tulee huolehtia myös talvella.

Mistä tietää, että koiran on kylmä?

Kestääkö koira kylmää?

Paleleminen tulisi saada estettyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta koiran kehossa ei pääse tapahtumaan tuhoa. Yleensä koira osoittaa olevansa kylmissään tärisemällä, mutta kaikki seuraavat merkit kertovat palelemisesta:

  • Tärinä: Jos koirasi tärisee sen jälkeen, kun olette olleet ulkona jo jonkin aikaa, on mahdollista että (mikäli olette kylmälla alueella) lämpötila on koirallesi huono. Yritä viedä eläin lämpimämpään paikkaan ja antaa sille oman kehosi lämpöä, jotta voisit saada tärinän lakkaamaan. Jos sen sijaan voit huomata koiran tärisevän kotona, anna sille viltti joka tarjoaa suojaa kylmyydeltä, jotta koirasi olo olisi parempi.
  • Hitaus, väsymys tai uneliaisuus: Jos koira tuntuu olevan tavallista väsyneempi ja haluaa vain nukkua kerälle kiertyneenä, voi olla että se yrittää näin lämmittää itseään. Se voi haluta nukkua siksi, että se pyrkii saamaan ajan kulumaan ja unohtamaan tunteen kylmyydestä.
  • Hidastunut hengitys: Jos koira hengittää hitaammin kuin normaalisti ja lopettaa läähättämisen, sillä voi olla kylmä.
  • Kuiva iho ja limakalvot: Alhainen lämpötila kuivattaa koiran ihoa. Jos siis huomaat, että koirasi iho on normaalia kuivempi, kannattaisi tarkistaa onko tähän syynä kylmyys. Ja jos näin on, koiralle tulisi laittaa päälle lämmikettä.

Koirasi omistajana on sinun vastuullasi tarkastella eläintä, jotta voisit suojata sitä muun muassa kylmyydeltä. Ja muista, että vaikka kyseessä onkin eläin, sen tarpeet ovat itse asiassa todella saman tyyppiset kuin meillä ihmisilläkin.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.