Kamomillan lääkinnälliset ominaisuudet

20 kesäkuu, 2020
 

Ihmiset ovat yhä tietoisempia siitä, millaisilla ruoilla ja aineilla kuormittavat paitsi omaa, myös lemmikkinsä elimistöä. Terveellisemmän elämän toivossa on yhä yleisempää luopua pitkälle jalostetuista tuotteista ja turvautua paitsi tuoreisiin ja terveellisiin ruokiin, myös luonnollisiin terveyttä tukeviin ravintolisiin ja rohdoksiin.

Eläinlääkäri on aina paras henkilö diagnosoimaan ja hoitamaan eläimen sairauden, mutta tiettyjä lieviä terveysongelmia voidaan hoitaa ja helpottaa myös kotioloissa, minkä lisäksi erilaiset ravintolisät voivat tukea tiettyjen sairauksien hoitoa. Tänään kerromme, minkälaisia ovat rohdoskasvina tunnetun kamomillan lääkinnälliset ominaisuudet.

Kamomillan lääkinnälliset ominaisuudet

Kamomillaa on käytetty rohdoskasvina vuosituhansien ajan. Sanotaan, että sen vahva tuoksu oli ensimmäinen asia, joka kiinnitti ihmisten huomion, ja nopeasti huomattiin, että tämä kasvi muun muassa rauhoittaa hermoja, auttaa unen saannissa, vähentää stressiä, helpottaa vatsa- ja suolistovaivoja, auttaa hermosärkyihin ja ehkäisee tulehduksia. Seuraavaksi esittelemme tärkeimmät kamomillan käyttötarkoitukset lemmikkien kohdalla.

Ruoansulatusjärjestelmä

Kamomillan tiedetään rauhoittavan ihmisten ruoansulatuselimistön toimintaa sekä auttavan mahataudin ja ripulin hoidossa, ja monien eläinlääkäreiden mukaan sillä on hyvin samanlainen vaikutus myös eläimiin. Tämä johtuu kamomillan sisältämästä apigeniini-nimisestä flavonoidista, jolla on monia terveyttä tukevia ominaisuuksia.

 
Kamomillan lääkinnälliset ominaisuudet

Hermostuneisuus ja ahdistuneisuus

Jos lemmikki hermostuu helposti tai pelkää esimerkiksi ukkosen tai ilotulitteiden synnyttämää ääntä, kamomilla saattaa helpottaa sen oloa. Äsken mainitulla apigeniinilla on nimittäin myös rauhoittava vaikutus.

Ärtynyt iho

Kamomillan tiedetään auttavan ärtyneen ja jopa tulehtuneen ihon hoidossa. Eläimen kutisevaa, turvonnutta tai kipeää ihoa voidaan hoitaa ulkoisesti kamomillauuttella.

Silmät

Jos lemmikin silmä on ärtynyt tai tulehtunut, kamomilla voi olla tehokas tapa lievittää kipua ja epämukavaa oloa. Eläimen silmän ympärystä voi pyyhkiä varovasti kamomillauutteeseen kastetulla vanulapulla.

Sisäloiset

Kamomillajuomaa voidaan hyödyntää myös sisäloisten häädössä, joskin tällöin kyseessä on vain täydentävä hoito. Paras ja tehokkain tapa päästä eroon loisista on käyttää eläinlääkärin suosittelemia loishäätövalmisteita.

Punkit

Kamomillan tuoksun sanotaan karkottavan punkit. Lemmikin turkille voidaan suihkuttaa pesun aikana lämmintä kamomillauutetta ei-toivotuista loisista eroon pääsemiseksi.

Lihaskivut

Kamomilla ja sen sisältämä apigeniini voivat olla myös tehokas lihaskipujen lievittäjä. Tässä tapauksessa kamomillaa voidaan käyttää sekä sisäisesti että ulkoisesti.

 
  • Sisäisesti: Valmista kupillinen (100-125 ml) kamomillauutetta ja tarjoile se eläimelle.
  • Ulkoisesti: Sivele lemmikin ihoa kamomillateellä kastellulla vanupallolla tai liinalla.

Kamomillateen valmistaminen

Kamomillan lääkinnälliset ominaisuudet

Kaupoissa myydään kamomillaa sekä kuivatettuna että valmiina teenä ja uutteena. Jos käytössä on piha, voi kamomillaa kasvattaa ja kuivattaa myös itse.

Kamomillan kukinnoista on helppo uuttaa teetä sekä ihmisille että lemmikeille käytettäväksi:

  • Laita vettä kiehumaan kattilaan.
  • Kun vesi kiehuu, lisää kattilaan kamomilla ja peitä kattila kannella.
  • Keitä kukintoja hyvin pienellä lämmöllä, jotta ne eivät pala.
  • Anna uutteen tekeytyä hetken aikaa.

Ihmiset juovat teensä yleensä kuumana, mutta eläimelle uute tarjoillaan kylmänä tai haaleana. Uutteeseen voidaan lisätä hieman hunajaa, jotta se maistuu lemmikille paremmin. Jos uutetta käytetään ulkoisesti, sen kannattaa antaa jäähtyä, minkä jälkeen sillä voidaan kastella vanulappu, liina tai pyyhe, jolla sivellään tai painellaan eläimen ihoa.

Mielessä pidettäviä asioita

Vaikka kamomilla onkin oikein käytettynä vaaraton rohdoskasvi, tulee sen käytöstä keskustella etukäteen eläinlääkärin kanssa. Kamomillaa käytettäessä on myös hyvä muistaa, että se sisältää kumariinia, joka on maksalle myrkyllinen ja mahdollisesti syövälle altistava yhdiste. Tämän vuoksi kamomillateetä tulee nauttia kohtuudella.

 

Harvoissa tapauksissa eläin on allerginen kamomillalle, joten sen käyttö kannattaa aina aloittaa varovasti ja eläimen reaktioita tarkkaillen:

  • Ulkoisesti käytettynä: Levitä pieni määrä uutetta pienelle terveelle ihoalueelle ja tarkkaile aiheuttaako se negatiivisia reaktioita.
  • Sisäisesti käytettynä: Anna lemmikille pieni määrä uutetta ja tarkkaile aiheuttaako se oksentelua tai muita oireita.

Manzanilla, Wikipedia. Recogido a 23 de abril en https://es.wikipedia.org/wiki/Matricaria_recutita

Apigenina, The American Journal of Pathology. Recogido a 23 de abril en https://ajp.amjpathol.org/article/S0002-9440(10)62196-7/fulltext

Tóxica, Dialnet. Recogido a 23 de abril en https://dialnet.unirioja.es/servlet/articulo?codigo=3177054