Marsun ruokavalio

Marsun ruokavalio

Viimeisin päivitys: 15 lokakuuta, 2019

Etelä-Amerikasta kotoisin oleva marsu on nykyään suosittu lemmikkieläin etenkin länsimaissa. Marsut ovat paitsi suloisia ulkonäöltään, myös erittäin lempeitä ja seurallisia luonteeltaan, mikä lienee vaikuttanut niiden suosioon lemmikkeinä. Marsut ovat melko pitkäikäisiä ja voivat elää hyvässä hoidossa jopa kahdeksanvuotiaaksi.

Jokainen marsun hankkimista harkitseva joutuu tutustumaan myös näiden eläinten ruokavalioon, ja tänään kerrommekin, mitä marsulle tulee syöttää, jotta se pysyy terveenä ja hyvinvoivana. Lemmikkimarsun hoidossa oikeanlainen ruokinta on kaiken a ja o.

Marsut ovat kasvissyöjiä, jotka syövät luonnossa erilaisia siemeniä, hedelmiä, vihanneksia ja lehtivihanneksia. Marsu voi syödä hyvin monia kaupasta saatavia hedelmiä ja kasviksia, minkä lisäksi kuivaheinä on sille välttämätöntä. Näille eläimille ei tule syöttää säilöntäaineita sisältäviä tai prosessoituja ruokia, eikä niiden elimistö kestä öljyä, sokeria tai suolaa.

Marsu nauttii tuoreesta, raa’asta ja puhtaasta ruoasta, mutta markkinoilla on myös erilaisia marsuille sopivia kuivaruokia. Siemenseoksia ja pellettejä valittaessa on varmistettava, ettei ruoka ole liian rasvaista.

Marsun ruoansulatus

Kuivaheinä ja C-vitamiini ovat marsulle välttämättömiä, ja sen on saatava niitä joka päivä. Marsun ruoansulatus perustuu sen suoliston bakteerikannan toimintaan, ja tämä bakteeristo tarvitsee heinää pysyäkseen hengissä.

Marsun elimistö ei pysty tuottamaan C-vitamiinia, joten eläimelle on annettava vitamiinilisää juomaveden tai ruoan seassa. C-vitamiinin puutos voi aiheuttaa vakavia terveysongelmia, kuten keripukkia, hampaiden irtoamista, ripulia, iho-ongelmia, pahoja flunssia ja jopa kuoleman.

Marsun ruokavalio

Marsun ruoansulatusjärjestelmä ei toimi itsestään, vaan se jatkaa ruoan käsittelyä uuden ruoan saapuessa vatsaan. Kun marsu syö, se ulostaa edellisen ateriansa. Tämän vuoksi marsulla on aina oltava ruokaa tarjolla. Eläin syö jatkuvasti pieniä määriä ruokaa.

Marsun ruokavalio

Marsun häkissä tulee olla aina seuraavia asioita:

  • Puhdas ja raikas vesi: Marsu ei juo paljon vettä, mutta sitä tulee olla aina saatavilla.
  • Heinä: Heinä on välttämättömyys marsun ruokavaliossa. Se auttaa eläintä hiomaan hampaitaan, jotka kasvavat jatkuvasti, minkä lisäksi helpottaa ruoansulatusta ja sisältää ulostamiseen tarvittavia kuituja.
  • Runsaasti C-vitamiinia sisältävä ruoka: C-vitamiini on elintärkeä asia marsun terveydelle. Esimerkiksi vihreä ja punainen paprika, tomaatit, mansikat, kirsikat (ilman kiviä), pinaatti ja ruusukaali sisältävät kaikki runsaasti C-vitamiinia.

Muita hyviä tuotteita marsun ruokavalioon

Perussääntönä on, että marsu syö hedelmiä ja kasviksia. Se voi syödä muitakin kuin runsaasti C-vitaminia sisältäviä tuotteita – esimerkiksi porkkana, parsakaali, selleri ja vihreät pavut sopivat hyvin tälle pienelle eläimille. Hedelmistä omena, verkkomeloni, luumu, meloni ja vesimeloni ovat hyviä valintoja. Marsut rakastavat todella monia ruokia.

Salaatinlehti ja persilja ovat poikkeuksia – marsu voi kyllä pitää niistä, mutta niitä tulisi antaa vain kohtuudella. Vaikka marsu rakastaakin salaatinlehteä, tämä ruoka voi aiheuttaa ruoansulatusongelmia ja ripulia. Lisäksi salaatinlehti on pääosin vettä, eikä se sisällä juurikaan ravinteita, minkä vuoksi se kannattaa vaihtaa ravinteikkaampiin ruokiin.

Persiljassa on runsaasti C-vitamiinia, ja vaikka se saakin monet marsut villeiksi, sen kanssa tulee olla varovainen. Persilja voi nimittäin olla marsulle myrkyllistä. Persiljaa suositellaan annettavan vain muutaman viikon välein pieniä määriä kerrallaan.

Kuivaruoka ja herkut

Marsun ruokavaliota voidaan täydentää kuivaruoalla, pelleteillä ja siemenseoksilla. Näiden on oltava juuri marsuille suunniteltuja, eivätkä esimerkiksi hamsterin tai kanin ruoat sovi marsulle.

Marsun ruokavalioon voidaan lisätä kuivallinen kuivaruokaa päivittäin. Rouskuva ruoka auttaa omalta osaltaan pitämään lemmikin hampaat kunnossa. Kuivan ruoan ei kuitenkaan tulisi olla marsun ruokavalion perusta.

Eläinliikkeissä on tarjolla myös erilaisia marsuille sopivia herkkuja, mutta nämä sopivat vain herkutteluun silloin tällöin.

Kielletyt ruoat

Marsun ruokavalio

Vaikka marsu onkin kasvissyöjä, joka voi syödä melkein kaikkia hedelmiä ja kasviksia, tietyt tuotteet eivät sille sovi:

  • Peruna
  • Sipuli ja valkosipuli
  • Kaikki mausteiset ruoat
  • Sitrushedelmät, joissa on runsaasti C-vitamiinia, mutta jotka voivat aiheuttaa närästystä ja ilmavaivoja
  • Punajuuri ja runsaasti sokeria sisältävät hedelmät
  • Hedelmien, kuten omenan ja viinirypäleen, siemenet
  • Kananmuna, maitotuotteet ja muut eläinperäiset tuotteet

Artikkelin kuvat: Diego Delso


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Sandoval, H. (2013) Evaluación de diferentes tipos de dietas en cobayos en crecimiento. (Tesis de grado, Universidad Tecnica de Ambato)

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.