Vinkkejä, kuinka pitää koiranruoka tuoreena mahdollisimman pitkään

17.9.2018

Joskus koiramme ruoka ehtii pilaantua ennen kuin ehdimme syöttää sen lemmikillemme, emmekä oikein tiedä, kuinka toimia pitääksemme ruoan tuoreena mahdollisimman kauan. Onneksi on olemassa monia hyödyllisiä vinkkejä koiranruoan säilyttämiseen. Aivan ensimmäinen neuvo onkin avata koiranruokasäkki ja tyhjentää sen sisältö paketista tai pussista sille tarkoitettuun säilytysastiaan.

Täytyy muistaa, että niin kuin omakin ruokamme, jotkin koiranruoat pilaantuvat helpommin joutuessaan kosketuksiin ympäristönsä – esimerkiksi ilman – kanssa. Ruoka voi kuivua tai liiallinen kosteus saattaa homehduttaa sen. Tässä artikkelissa kerromme muutamia vinkkejä, kuinka pitää koiranruoka tuoreena mahdollisimman pitkään!

Hyödyllisiä vinkkejä siihen, kuinka pitää koiranruoka tuoreena

Vinkkejä kuinka pitää koirasi ruoka tuoreena

On tärkeää olla hankkimatta liikaa koiranruokaa varastoon kerralla. Kahden viikon, tai korkeintaan kuukauden, ruoat normaalisti riittävät. Aivan kuten ihmistenkin ruoan kohdalla, myös eläinten ruoasta tulee tarkistaa sen viimeinen käyttöpäivä.

Kun paketti on kerran avattu, meidän tulee huolehtia ruoan oikeaoppisesta säilytyksestä.  Ja aivan kuten monet ihmistenkin ruoat, eläinten ruoat kärsivät siitä, ettei niitä säilytetä oikein sen jälkeen, kun ilmatiivis pakkaus on kertaalleen avattu.

Paras mahdollinen säilytysastia koiranruoalle onkin rasia, jossa on ilmatiivis kansi. Ruoan valmistajan ohjeiden mukaisesti, säilytä rasiaa viileässä ja kuivassa paikassa, pitääksesi lemmikkisi ruoan tuoreena mahdollisimman pitkään. On tärkeää suojata ruoka suoralta auringonpaisteelta.

Liiallisen ruokamäärän ostaminen

Isommat koiranruokasäkit ovat toki aina kilohinnaltaan halvempia kuin pienemmät. On kuitenkin tärkeää huomioida, kuinka aiomme säilöä kaiken tuon ruoan kotona. Kaikki me haluamme tietenkin välttyä joutumasta heittämään ruokaa roskiin sen pilaantumisen vuoksi, oli kyse sitten ihmisten tai lemmikin ruoasta.

Ensimmäisenä sinun tulee arvioida koiranruoan viimeinen käyttöpäivä verrattuna määrään, jonka karvainen ystäväsi syö. Jos koira syö esimerkiksi 300 grammaa ruokaa päivässä, ja ostamme sille 15 kilon koiranruokasäkin, ruokaa riittää noin 50 päiväksi. Tarkista siis, että ruoan viimeinen käyttöpäivä ei mene umpeen ennen sitä.

Jos koirasi on taipuvainen nirsoilulle, huomioi, että koiranruoat usein menettävät väriään sekä aromiaan heti pussin avaamisen jälkeen. Älä siis ihmettele, jos nirso lemmikkisi ei kelpuutakaan pussin viimeisiä nappuloita; ne ovat jo paljon mauttomampia kuin vasta avatun pussin ruoka.

Kuivaruoan varastointi

Kuten kävimme läpi, on erittäin tärkeää suojata koirasi ruoka sille tarkoitetussa säilytysastiassa jossakin kuivassa ja viileässä paikassa, missä ruoka on suojattu ilmalta sekä suoralta auringonvalolta.

Parhaiten säilytysastioiksi koiranruoalle sopivat metalliset tai lasiset astiat, koska niistä saa helpoiten ilmatiiviitä. Jotkin korkealaatuiset ja tähän tarkoitukseen suunnitellut muoviset astiat toimivat yhtä hyvin, ja ovat usein kevyempiäkin kuin metallista tai lasista valmistetut purkit.

Valitse ruoan säilytyspaikaksi pimeä ja viileä kaappi tai komero. Voit säilyttää ruoka-astiaa joko suoraan lattialla, tai halutessasi varmistaa, ettei ruokaan pääse imeytymään lattian rajasta ylimääräistä kosteutta, voit asettaa astian vaikkapa puupalan päälle. Tämä pitää astian pois lattian rajasta ja turvaa sen liialliselta kosteudelta.

Kosteus aiheuttaa helposti ruoan homehtumista. Homeinen ruoka paitsi maistuu pahalta, siinä voi olla myös hyvin vaarallisia ainesosia lemmikillemme. Ethän siis koskaan syötä koirallesi homeista ruokaa!

Märkäruokapurkit

Eläinten märkäruoat, kuten muutkin säilykkeet, säilyvät yleensä hyvinkin pitkään avaamattomina. Kun ne on kerran avattu, ruoka täytyy syöttää koiralle noin kolmen päivän kuluessa. Avattuna märkäruoka tulee säilyttää jääkaapissa erillisessä, kannellisessa rasiassa. Tämä estää ruokaa kuivumasta ja hillitsee sen hajun leviämistä sekä tarttumista jääkaapin muihin tuotteisiin.

Herkut

Vinkkejä kuinka pitää koirasi ruoka tuoreena

Koiran herkut tulee myös varastoida oikein, ja tarkemmat valmistajan ohjeet voi lukea kunkin tuotteen kohdalla suoraan pussin kyljestä. Monissa herkkupusseissa on valmiina ilmatiivis uudelleensuljettava suu; tällöin voit helposti säilyttää lemmikkisi namipaloja samassa pussissa ilman pelkoa niiden kuivumisesta.

Jos ostamasi herkut ovat kuitenkin tavallisessa muovipussissa tai vaikkapa pahvirasiassa, on jälleen omille kannellisille rasioille käyttöä. Ne ovat paras keino varmistaaksesi koirasi herkkujen tuoreena pysymisen mahdollisimman pitkään!

Jakamiemme vinkkien jälkeen tiedät, kuinka pitää koiranruoka tuoreena mahdollisimman pitkään, ja takaat lemmikillesi herkullisia ruokailuhetkiä myös tulevaisuudessa.