Erityyppisten koirien ravintotarpeet

Jokainen koira on ainutlaatuinen ja jokainen yksilö tarvitsee terveydentilaansa, aktiivisuuteensa, rotuunsa, ikäänsä ja kokoonsa sopivaa ruokaa. Näin koira pidetään hyvävointisena ja ehkäistään erilaisten terveysongelmien syntymistä.
Erityyppisten koirien ravintotarpeet

Viimeisin päivitys: 13 maaliskuuta, 2021

Koirien ruokintaan on olemassa lukemattomia erilaisia suosituksia. Erilaisten koirien ravintotarpeet vaihtelevat, ja jokaisen omistajan onkin tärkeä hankkia tietoa omalle lemmikille sopivasta ruokavaliosta. Koiralle syötettävä ruoka ja sen määrä riippuvat niin koiran rodusta, koosta, iästä, terveydentilasta kuin aktiivisuudestakin.

Tänään kerromme erityyppisten koirien ravintotarpeista, jotta lemmikin hankkimista harkitsevat voivat valmistautua koiran ruokintaan tai jo koiran omistavat voivat parantaa lemmikkinsä ruokavaliota ja sitä kautta terveyttä.

Ravintotarve koiran koon perusteella

Pieni koira syö luonnollisesti vähemmän kuin sen keskikokoinen tai suuri lajitoveri. Määrän lisäksi huomioon täytyy ottaa myös se, että eri kokoiset koirat tarvitsevat erilaisia ravinteita.

1. Pienten koirien ravintotarpeet

Vaikka ei ehkä tunnukaan tältä, minikokoiset koirat tarvitsevat suhteessa kokoonsa enemmän energiaa kuin suuremmat, sillä niiden aineenvaihdunta on nopeampi. Muista, että näiden rotujen vatsa on pieni, eivätkä ne voi pitää sisällään suurta määrää ruokaa. Pienen koiran ruokavalion tulee koostua runsaasti energiaa antavasta ruoasta, joka on helppo pureskella ja käsitellä ruoansulatuksessa.

Eri tyyppisten koirien ravintotarpeet

2. Keskikokoisten koirien ravintotarpeet

Tämä ryhmä sisältää paimenkoirat, beaglet ja spanielit, joille voi kehittyä tiettyjä terveysongelmia huonosta ravinnosta. Voidaan sanoa, että keskikokoinen koira on tarpeiltaan pienten ja suurten rotujen välimaastossa. Pyydä eläinlääkäriltä tarkat suositukset lemmikkisi ruokavalion suunnittelemiseksi.

3. Suurten koirien ravintotarpeet

Vaikka onkin totta, että nämä koirat syövät paljon, esimerkiksi newfoundlandinkoirat, saksanpaimenkoirat tai bullmastiffit ovat yleensä vähemmän aktiivisia kuin pienet koirat. Siten ne tulevat todennäköisemmin liikalihaviksi, ja painonnousu voi aiheuttaa luuston ongelmia, joten on hyvin tärkeää antaa erityistä ruokaa.

Ruoka koiran rodun mukaan

Koiran koon lisäksi on muitakin asioita, jotka tulee ottaa huomioon ruokavaliota suunniteltaessa, kuten rotu. Mopsi ei ole samanlainen syönnin suhteen kuin pitkäkuonoinen koira, ja pitkäkarvainen ja lyhytkarvainen koirakin eroavat tässä suhteessa.

Hyvä uutinen on se, että erityyppisille roduille on tarjolla omia ruokia, kuten on myös eri ikäisille ja kokoisille koirille. Näitä saadaan lemmikkitarvikekaupoista ja eläinklinikoilta. Kaupallisia ruokia on tarjolla lukemattomia erilaisia. Rotujen erilaisiin ravintotarpeisiin perustuvat ruoat edistävät hyvinvointia sekä estävät sairauksia. Seuraavassa kerromme eräille roduille sopivista ruokavalioista.

1. Englanninbulldoggi

Kuten muutkin lyhytkalloiset koirat, englanninbulldoggi on altis pulauttelemaan ruokaansa, sillä sen henkitorvi on lyhyt, eivätkä sen leuat sulkeudu kunnolla. Koska koira ei pysty pureskelemaan ruokaansa kunnolla, se tarvitsee erityistä kolmionmuotoista ja oikean kokoista kuivaruokaa.

2. Saksanpaimenkoira

Yksi suurimmista saksanpaimenkoiran ongelmista ovat heikot luut – etenkin lonkkaluut – koiran tullessa tiettyyn ikään. Nämä koirat ovat myös alttiita useille nivelsairauksille. Ruoan tulisi sisältää kalsiumia ja muita luita vahvistavia ravinteita.

3. Bordercollie

Bordercolliella on herkkä vatsa, ja se on altis oksentamiselle, vatsavaivoille ja syömisen jälkeiselle kivulle. Koira tulee ruokkia erityisillä tuotteilla, jotka sisältävät runsaasti määrä proteiinia ja kuitua suoliston kasvuston tasapainottamiseksi.

Eri tyyppisten koirien ravintotarpeet

4. Chihuahua

Chihuahualla on herkkä suulaki, eikä tämä koira syö aivan mitä tahansa. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä markkinoilla on erityistä ruokaa, joka sopii kooltaan tämän koiran pieneen suuhun, ja jossa on makuja ja tuoksuja, joista chihuahua pitää.

5. Bernhardinkoira

Bernhardinkoira on yksi maailman suurimmista koirista, joka voi painaa jopa 95 kg. Se tarvitsee ruokaa, joka sisältää paitsi proteiinia ja vitamiineja, myös mineraaleja ja aminohappoja, kuten L-karnitiinia. Syödessään tällaista ruokaa, bernhardinkoiran olo on energisempi, luut vahvistuvat ja koira sairastuu pienemmällä todennäköisyydellä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.