Yritys palkkasi sotaveteraanin ja hänen koiransa

· 5.11.2018

On olemassa lukuisia tarinoita toisiaan taistelun keskellä tai sen jälkimainingeissa auttaneista sotilaista ja koirista. Monen sotilaan ja eläimen yhteinen tarina jatkuu myös sotatantereen ulkopuolella. Tämän päiväinen tarinamme kertoo, kuinka yritys palkkasi sotaveteraanin – ja tämän avustajakoiran!

Yritys palkkasi sotaveteraanin ja hänen koiransa

Yritys palkkasi sotaveteraanin ja hänen koiransa

Moni yritys kieltäytyi palkkaamasta sotaveteraani Clay Luthya tämän avustajakoiran vuoksi. Pitkän etsinnän jälkeen Clay löysi töitä rautakaupasta – ja kaikkien yllätykseksi yritys palkkasi myös miehen koiran!

Maailmalla entisten sotilaiden on usein vaikea löytää työtä vammojensa vuoksi. Näin on etenkin, jos henkilö tarvitsee avustajakoiran apua. Monissa maissa tällaiset ihmiset torjutaan välittömästi heidän hakiessaan työpaikkaa. Työnantajat kuvittelevat avustavan eläimen olevan häiriötekijä, joka on jatkuvasti edessä ja häiritsee asiakkaita.

Hyvä uutinen on se, että tänä päivänä yritykset palkkaavat yhä enemmän erilaisten vammojen kanssa eläviä ihmisiä. Yhdysvaltojen Texasissa sijaitseva Lowe’s Home Improvement -liike on yksi tällaisista yrityksistä.

Yritys tarjosi työpaikan sekä Claylle että hänen avustajakoiralleen Charlottelle. Tarina lähti leviämään asiakkaan jaettua internetissä kuvan työtehtäviään hoitavasti parivaljakosta.

Kuvan mukana oli saateteksti: ”Tässä on vammautunut veteraani, jolla oli vaikeuksia löytää töitä, koska hän tarvitsee avustajakoiransa apua. Lowes palkkasi heidät molemmat!” Uutinen lähti nopeasti leviämään ympäri maailman.

Clay työskenteli vuosia Yhdysvaltojen ilmavoimissa, mutta joutui lopettamaan työnsä polvileikkausten vuoksi. Tämän johdosta miehen täytyi alkaa etsiä uutta työtä, mikä osoittautui vaikeaksi tehtäväksi. Ongelmana ei ollut niinkään Clayn polvi, vaan se, että mies tarvitsee koiransa apua ympäri vuorokauden.

Clayn työhaastattelu

Työhaastattelun aikana Clay selitti liikkeen esimiehelle koiransa käytöksen olevan moitteetonta. Charlotte on rauhallinen ja sosiaalinen koira, joka ei aiheuta koskaan ongelmia. Koiran työ on auttaa omistajaansa.

Yritys päätti, että asiakkaiden tulisi voida tunnistaa koira jollain tavalla sen ollessa töissä, joten eläimelle valmistettiin liivi, jossa on liikkeen logo. Koska Charlotte käyttäytyi ensimmäisten kahden työkuukautensa aikana loistavasti, Clay päätti hankkia myös toisen koiran auttamaan itseään töissä. Uusi koira on kuuden kuukauden ikäinen Lola, joka tulee pian korvaamaan Charlotten työpaikalla, sillä tämä ansaitsee päästä eläkkeelle 10 vuoden kunnioitettavassa iässä.

Toinen tarina sotaveteraanista ja hänen koirastaan

Tämän liikuttavan tarinan päähahmo on musta labradorinnoutaja Treo. Dave Heyhoe oli armeijan kersantti, joka aloitti työt Britannian armeijan palveluksessa vuonna 1986. Vuonna 2005 Dave aloitti pommikoirien kouluttamisen. Näiden koirien tehtävänä on tunnistaa hajuaistin avulla erilaisia räjähteissä käytettyjä aineita ja komponentteja.

Kolme vuotta myöhemmin Dave lähti suorittamaan Afganistaniin 36 kuukauden pituista tehtävää, jonka aikana hänestä ja pommikoira Treosta muodostui erottamaton pari ja parhaat ystävät. Jäädessään eläkkeelle armeijasta, Dave otti Treon mukaansa kotiin, ja koirasta muodostui nopeasti tärkeä perheenjäsenen.

Vuonna 2010 Britannian armeija palkitsi Treon urhoollisuusmitalilla. Koira pelasti kymmenien sotilaiden hengen löytämällä lukuisia räjähteitä Helmandin maakunnassa.

Hieman myöhemmin Treo kuoli 14-vuotiaana. Koiran menettäminen oli kova isku Davelle, joka halusi muistaa rakasta lemmikkiään tatuoimalla ihoonsa Treon tassunjäljen ja nämä sydämelliset englanninkieliset sanat:

“I will lay down my life for you and expect nothing in return.
I protect my dad with my life, and would gladly take a bullet in his place.
I find weapons and bombs.
I am the first sent in and sometimes the last to leave.
I am the nose and ears of my Dad.
I protect and serve him.
I would die for him and you.
I only ask for compassion and a kind word.”

Kuvalähde: www.playgroundmag.net