Tavallisimmat omistajan tekemät virheet koiraa ulkoiluttaessa

Olittepa sitten puistossa tai kadulla, koirasi tarvitsee huomiosi ja huolellisuutesi, sekä oikeanlaisen kanssakäymisen muiden lemmikkien kanssa. Sinun tulee välttää talutushihnan kiskomista ja opettaa koirasi pysymään rauhallisena, sillä ahdistus ei ole koskaan hyödyksi sen aiheuttaman kärsimyksen vuoksi.
Tavallisimmat omistajan tekemät virheet koiraa ulkoiluttaessa

Viimeisin päivitys: 10 syyskuuta, 2018

Tarpeidensa toimittamisen lisäksi, koiran tulee päästä ulos talosta kuluttaakseen energiaansa, saadakseen raikasta ilmaa ja liikuntaa sekä viettääkseen aikaa muiden eläinten kanssa. Koiranomistajina teemme usein virheitä lemmikkiämme ulkoiluttaessamme, lähinnä saatavilla olevan väärän informaation vuoksi. Tässä artikkelissa selvitämme tavallisimmat omistajan tekemät virheet koiraa ulkoiluttaessa.

Tavallisimmat virheet koiraa ulkoiluttaessa

Olet ehkä kävellyt lemmikkisi kanssa samaa reittiä päivästä toiseen pitkän aikaa. On muitakin asioita, joita teet – tai sekä koirasi että sinä teette – jotka eivät ole hyväksi eläimelle. Kiinnitä huomiota yleisimpiin koiran ulkoitukseen liittyviin virheisiin:

1. Et anna koiran haistella ympäristöä

Hajuaisti on koiralle erittäin tärkeä apuväline, joka auttaa eläintä tunnistamaan paikkoja ja ihmisiä, löytämään ruokaa ja jopa torjumaan vaaran tai uhan. Kun koiramme haistelee kadulla roskia tai toisen eläimen jätöksiä, ensimmäinen reaktiomme on vetää koira pois tilanteesta.

Beagle nuuskii

Koiran kuitenkin tulisi antaa haistella ympäristöä ja tutustua naapuruston koirien hajuihin. Usko tai älä, tämä tapa paitsi auttaa koiraa ymmärtämään ympäristöään, myös rentoutumaan.

2. Et kerää koiran jätöksiä

Ehkä unohdit roskapussin kotiin, aikasi on kortilla tai koiran jätösten kerääminen saa sinut voimaan pahoin. Kukaan ei varmastikaan nauti tästä tehtävästä, mutta pitääksemme kadut ja puistot siisteinä, on jokaisen koiranomistajan siivottava lemmikkinsä jäljet.

Ympäristön puhtaana pitämisen lisäksi, jätösten kerääminen estää tautien leviämisen, pahan hajun muodostumisen sekä mahdollisen jätösten päälle astumisen ja kenkien pilaantumisen.

3. Vedät koiran talutushihnaa

Vaikka koirasi vetäisi lenkillä ollessanne, et saavuta mitään toimimalla samoin ja vetämällä koiraa itseäsi kohti. Koirat voivat olla hyvin itsepäisiä! Tiettyjen isojen rotujen edustajat myös ovat niin vahvoja, että voivat halutessaan kaataa ihmisen.

Virheet koiraa ulkoiluttaessa

Vetäminen myös vaarantaa koiran terveyden aiheuttamalla stressiä ja ongelmia kurkussa sekä kasvattaa silmänpainetta. Kuinka voit estää koiran vetämisen? Opeta se kulkemaan rinnallasi, ota käyttöön tilanteeseen erityisesti tarkoitetut valjaat tai käytä jatkettavaa talutushihnaa.

4. Annat koiran juosta vapaana puistossa

Yksi mahdollisesti tekemistäsi virheistä on koiran talutushihnan poistaminen ja koiran vapaana juoksemisen salliminen heti puistoon päästyänne.

Vapaana juokseminen voi tehdä koiralle hyvää, etenkin pitkään kotona vietetyn ajan jälkeen, mutta se voi myös aiheuttaa ongelmia muille ympärillä oleville lemmikeille.

Koira puistossa

Koiran vapaana liikkuminen voi aiheuttaa stressiä muille eläimille, olla vaarallista pienille lapsille ja haitallista myös omalle koirallesi. Jos koira ei ole rauhallinen, älä päästä sitä irti talutushihnasta, vaan odota parempaa hetkeä.

5. Et liiku koiran kanssa

Sen sijaan, että poistat koiran talutushihnan ja annat lemmikin juosta vapaana, miksi et käyttäisi tilaisuutta hyväksesi ja kuntoilisi yhdessä koirasi kanssa? Voit aloittaa muutaman korttelinvälin pituisella kävelyllä ja siirtyä hölkkäämiseen – lopulta voit halutessasi pyöräillä koiran juostessa rinnallasi.

6. Et anna koiran viettää aikaa muiden eläinten kanssa

Koira, joka ei saa viettää aikaa muiden eläinten kanssa, on alttiimpi kärsimään ahdistuksesta, pelosta ja stressistä. Tämän vuoksi on tärkeää, että tutustutat koirasi muihin eläimiin jo nuorella iällä. Puisto on ihanteellinen paikka eläimille viettää aikaa yhdessä, mutta tähän liittyy tiettyjä ehtoja.

Kolme koiraa puistossa

Ensinnäkään koiraa ei tulisi pakottaa ystävystymään muiden eläinten kanssa, vaan koirien täytyy antaa lähestyä ja haistella toisiaan niiden omilla ehdoilla. Ensimmäisellä tapaamiskerralla koirat eivät välttämättä kiinnitä toisiinsa juurikaan huomiota, mutta seuraavalla kerralla ne saattavat tunnistaa toisensa ja jopa leikkiä yhdessä.

Muista, että isojen ja pienten koirien ei tulisi viettää aikaa keskenään, etenkään ilman valvontaa, koska iso koira voi satuttaa pienempää leikin tiimellyksessä. Näin ollen rottweiler ja yorkshirenterrieri eivät välttämättä ole hyvä yhdistelmä.

7. Et huomioi koiraasi

On tavallista, ettei omistaja kiinnitä huomiota koiran tekemisiin ja liikkeisiin ulkoilun aikana. Muiden koiranomistajien kanssa keskustelu tai puhelimen jatkuva vilkuilu vievät huomiosi koirasta, etkä ehdi reagoimaan tarpeeksi nopeasti, jos puhkeaa tappelu tai vastaan tulee muita ongelmia.

Nyt tunnet yleisimmät tekemämme virheet koiraa ulkoiluttaessa, ja voit tarvittaessa muuttaa omaa käytöstäsi taataksesi lemmikillesi ja itsellesi nautinnollisia yhteisiä hetkiä ulkoilmassa.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.