Vinkkejä koiran käytökseen vieraita kohtaan

Vinkkejä koiran käytökseen vieraita kohtaan

Viimeisin päivitys: 14 heinäkuuta, 2018

Hyvin usean koiran kohdalla ongelmaksi muodostuu sen käytös vieraiden tullessa käymään kotiin. Koiran käytös muuttuu täysin sen normaalista jokapäiväisestä käytöksestä.

Monet koiranomistajat tuntevat epäonnistuneensa lemmikin kasvatuksessa juuri tämän ongelman vuoksi. Seuraavassa tarjoamme vinkkejä, jotta voisit hallita koiran käytöstä vieraiden läsnäollessa.

Koiran käytös vieraita kohtaan

Useat koirat reagoivat vieraisiin positiivisella tavalla ja ottavat uudet ihmiset riemulla vastaan. Jotkut koirat pelkäävät vieraita ja piiloutuvat huonekalujen alle, jotta ne voisivat välttyä epämukavalta tilanteelta.

Agressiivisesti vieraisiin suhtautuvat koirat regoivat usein haukkumalla ja murisemalla. Yli-innokkaat koirat eivät taas suostu jättämään vieraita rauhaan, vaan seuraavat heitä kaikkialle vaatien jatkuvaa huomiota.

Omistajan kannalta ihanteellisinta olisi se, että koira käyttäytyisi kuten se normaalisti käyttäytyy. Usein koiran epämiellyttävä käytös vieraiden läsnäollessa johtaa koiran eristämiseen tilanteesta tai siihen, että sitä rankaistaan.

1. Osoita koiralle, että olet lauman johtaja

Koiran käytös vieraita kohtaan

Koiran tulee ymmärtää, että omistaja on tilanteesta riippumatta sen johtaja. Jos koira hyppää ihmisen päälle tai häntä vasten, yrittää koira tällä viestittää, että se on tilanteen ja ihmisen johtaja. Tämän kaltainen käytös ei ole hyväksyttävää, eikä omistajan tule millään tavalla rohkaista koiraa käyttäytymään näin. Omistajan tulee siis osoittaa koiralle selkeästi, ettei tämä käytös ole sallittua.

2. Älä hyväksy ei-toivottua käyttäytymistä

Kun saavut kotiin pitkän päivän jälkeen, koirasi ilahtuu nähdessään sinut ja hyppii onnesta. Tämä voi monen ihmisen mielestä vaikuttaa positiiviselta ja suloiselta käytökseltä, mutta sitä se ei ole. Jos annat koirasi ymmärtää, että tämä on sallittua, käyttäytyy se luultavasti samalla tavalla vieraidenkin saavuttua. Kun tulet kotiin, älä huomioi koiraasi ollenkaan ennen kuin se on rauhoittunut ja olet tehnyt haluamasi askareet rauhassa.

3. Esittele vieraat

Koiran käytös vieraita kohtaan

Kun vieraat saapuvat kotiisi, anna koiran rahoittua ennen kuin annat sille huomiota. Kun vieraat ovat saapuneet ja koira on rauhoittunut, kutsu koira luoksesi ja anna sen tutustua vieraisiin rauhassa. Anna koiran haistella vieraita ja heidän tavaroitaan, jotta se ymmärtää, ettei sillä ole mitään syytä pelätä tai tuntea oloan uhatuksi. Koiran tutustuessa vieraisiin, tulisi ihmisten käyttäytyä rauhallisesti ja antaa koiralle aikaa rauhoittua.

4. Älä ruoki koiraa omalta lautaseltasi

koiran-kaytos-vieraita-kohtaan

Koirat toistavat samoja omistajan kanssa opittuja käytöstapoja myös vieraiden kanssa. Jos koirasi on tottunut siihen, että se voi kerjätä ruokaa ja sille sitä myös usein annetaan, koira toistaa saman käytöksen vieraiden kanssa. Vaikka tämä olisi omistajan mielestä hyväksyttävää, voi se olla monen muun mielestä huonoa ja epämukavaa käytöstä.

5. Pyydä vieraita kylään useammin

Jotta koirasi tottuisi vieraisiin, on hyvä jos vieraita käy mahdollisimman usein. Kun eläin tottuu siihen, että vieraiden kyläily on normaalia ja sitä tapahtuu usein, sen käytös vieraita kohtaan parenee, sillä asiasta tulee osa sen päivittäistä rutiinia.

6. Älä rankaise koiraa

koiran-kaytos-vieraita-kohtaan

Jotta ongelmilta vältyttäisiin, hyvin moni omistaja lukitsee koiran esimerkiksi kylpyhuoneeseen tai takapihalle. Koiraa saatetaan myös rankaista lyömällä tai huutamalla. Tämä ei kuitenkaan paranna koiran häiritsevää käytöstä vieraita kohtaan. Jos koiraa rankaistaan aina vieraiden saavuttua, käsittää koira vieraiden kyläilyn negatiivisena asiana. Tästä johtuen koira ei alistu vieraiden edessä, vaan kokee tilanteen uhkaavana.

7. Pyydä vierailta apua

Pyydä vieraita käyttäytymään ystävällisesti, rauhallisesti ja lempeästi koiraa kohtaan. Kun vieraiden käytös on miellyttävää, auttaa se koiraa käyttäytymään kunnollisesti vieraita kohtaan. Anna vieraiden ottaa suora kontakti koiraan. Tällä tavoin näytät koiralle, että se voi luottaa sen kotona vieraileviin ihmisiin.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.