Koiran koulutus: ihmeellinen tositarina itsehillinnästä

4.8.2018

Tämä tositarina itsehillinnästä ja hyville tavoille opetetuista koirista todistaa, että koiran koulutus on alue, jolla voidaan päästä hyvin pitkälle.

Kuinka pitkälle koiran koulutus voi mennä? Sanotaan, että tottelevaisuudella ja pitkäjänteisyydellä ei ole rajoja. Kerromme sinulle tänään tarinan, joka on ottanut tulta alleen sosiaalisessa mediassa. Se kertoo 16:sta ällistyttävästi koulutetusta koirasta, jotka pystyvät ruoka-aikaan hillitsemään itseään tottelevaisesti. Nämä ovat siis koiria, jotka odottavat syömävuoroaan.

Lisäksi jaamme kanssasi tähän juttuun liittyvän sosiaalisessa mediassa suositun videon. Jäät taatusti sanattomaksi!!

Koirat odottavat syömävuoroaan: tarina

16:n koiran omistaminen kotona ei ole kovin yleistä, mutta asia on totta erään amerikkalaisen naisen kohdalla, joka omistaa tämän määrän koiria kaikki eri värisinä, kokoisina ja rotuisina. Ei ole varmaa, miksi tällä naisella on niin monta karvaista ystävää. Ehkä hän vain pitää niistä.

Mutta kuten kaikissa suurissa perheissä, hierarkia ja etukäteen määrätty järjestys ovat tarpeen, jotta kaikki toimisi oikein ja kaaokselta voitaisiin välttyä. Tämä nainen tiesi täsmälleen, kuinka se tehdään: hän opetti eläimilleen itsehillintää ruoan suhteen.

Hän pääsi niin pitkälle, että yksikään takapihalla olevista koirista ei edes liiku, kun ovi avautuu. Itse asiassa ne eivät liiku ennen kuin kuulevat omistajansa kutsuvan niitä nimeltä.

Hän kutsuu koiria yksi kerrallaan, ja ne myös vastaavat hänen kutsuunsa yksi kerrallaan. Kaikki koirat odottavat vuoroaan. Ei levottomuutta eikä tönimistä, ja ne käyttäytyvät kunnioittavasti. Upeaa!

Etkö usko ennen kuin näet? Tässä on video:

https://youtu.be/e0sFwmjZS3M

Melko ihmeellistä, eikö? Siinä on myös ripaus huumoria, sillä viimeiseksi jäänyt koira vaikuttaa vihaiselta joutuessaan olemaan viimeinen. Mutta ei se mitään, sillä kuten voimme nähdä, ruokaa on ihan jokaiselle!

Haluaisitko, että koirasi olisi yhtä rauhallinen kuin nämä, kun tulee aika syödä? Ratkaisu tähän on itsehillinnän opettaminen.

Tehtävä vaikuttaa mutkikkaalta, emmekä aio valehdella, sitä se onkin. Mutta koiran koulutus itsehillinnän kehittämiseksi ei ole mahdotonta. Aiomme nyt siis antaa sinulle hyviä neuvoja, jotta voisit onnistua tässä projektissa.

Kuinka opettaa itsehillintää ruoka-aikaan?

Itsehillinnän opettaminen koiralle on yksi vaikeimmista asioista, joihin tämän eläimen omistajana törmäät. Vaikeaa, mutta koiran koulutus ei tässäkään mielessä ole mahdotonta. Annamme seuraavassa muutamia vinkkejä, jotta koirasi lakkaisi kokemasta tuntemuksia, jotka voivat saada sen jopa murisemaan tai yrittämään purra, mikäli tulet liian lähelle.

  • Näytä sille, kuka on pomo. Kuten olemme monesti blogissamme sanoneet, koirat tarvitsevat johtajan, koska ne ovat laumaeläimiä. Jos koirasi päästää vaistonsa ja tunteensa valloilleen, se luulee olevansa lauman johtaja, ja sitten käy huonosti. Mutta jos totutat sen syömään sinun jälkeesi sekä pysymään paikoillaan syödessään, se lakkaa olemasta niin vauhkona ruoasta ja syö hitaammin. Koirastasi tulee näin tottelevaisempi.
  • Älä jätä sen ruokaa esille. Aseta aikatauluja ja laita koirasi ruoka esiin vain silloin, kun on aika syödä, ja mieluusti vain kahdesti päivässä. Siten se tietää olevansa sinusta riippuvainen ja tulee noudattamaan päätöksiäsi.
  • Yritä saada se istumaan. Heti, kun koirat tietävät, että on aika syödä, ne sekoavat ja hyppelevät ympäriinsä. Älä kuitenkaan anna koirasi tehdä niin. Käske sen maata tai istua, kunnes olet antanut sille ruokansa. Saadaksesi koirasi rauhottumaan, kävele ympäriinsä kehässä ruoka käsissäsi, äläkä kiinnitä koiraan huomiota. Ei kestä kymmentä minuuttia kauempaa, kunnes se on rauhallinen, ja sitten voitkin antaa ruoan.

Tämä video on vain yksi esimerkki monista muista vastaavista, joita voi löytää verkosta. Meidän näkökulmastamme tämä on vaikuttavin, sillä siinä on hyvin monta erilaista koiraa. Jos haluat lemmikkisi käyttäytyvän kuin nämä koirat, seuraa ohjeitamme ja opeta sille itsehillintää.

Pääkuvan lähde: www.recreoviral.com