Unohtumattomat koiraelokuvat – 10 kauneinta ja hauskinta tarinaa

· 28.11.2018

Koirista ja eläimistä ylipäätään on tehty lukemattomia hyviä elokuvia. Tänään listaamme hauskimmat ja kauneimmat tarinat sisältävät koiraelokuvat.

Unohtumattomat koiraelokuvat – 10 kauneinta ja hauskinta tarinaa

Beethoven, 1992

Elokuvasarjan ensimmäisessä ja toisessa osassa pääosaa esittää bernhardinkoira Chris. Chrisin oli tarkoitus olla mukana kaikissa Beethoven-elokuvissa, mutta valitettavasti koira menehtyi pian toisen osan kuvaamisen jälkeen.

Tämän kaikkien tunteman koiran koulutti Karl Lewis Miller yhdessä koirakuiskaajana tunnetun César Millánin kanssa.

Elokuvasarjan myöhemmissä osissa alkuperäisen pääosan esittäjän korvaa useampi Chrisin rotutoveri. Näistä esimerkkinä ovat pentuikäinen Dolly sekä Boomer, joka näytteli toimintakohtaukset.

Unohtumattomat koiraelokuvat - 10 kauneinta ja hauskinta tarinaa

Hachiko – tarina uskollisuudesta, 2009

Tämä tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo akita-rotuisesta Hachikō-koirasta ja on yksi kauneimpia koiran uskollisuutta kuvaavia tarinoita.

Elokuvassa Richard Geren roolihahmo pelastaa kodittoman koiran ja nimeää sen Hachikoksi. Isäntänsä kuoltua uskollinen koira odottaa omistajansa paluuta rautatieasemalla vuosien ajan. Myöhemmin koira kuolee vanhuuteen.

Lassie

Lassie on kuvitteellinen collie-rotuinen koira, joka on vuosien varrella esiintynyt niin omaa nimeään kantavassa televisiosarjassa, elokuvissa kuin kirjoissakin.

Lassien loi vuonna 1940 amerikkalainen kirjailija Eric Knight Lassie palaa kotiin -kirjaansa varten. Vuonna 1943 julkaistiin samanniminen ensimmäinen Lassiesta kertova elokuva. Kyseisessä elokuvassa Lassien roolia esittää Pal. Pal kuoli vuonna 1958, ja myöhemmin toiset koirat ottivat Lassien roolin esitettäväkseen.

Lassien ansiosta collie, eli pitkäkarvainen skotlanninpaimenkoira, on yksi maailman tunnetuimmista koiraroduista.

101 dalmatialaista, 1961

Kun aiheena on koiraelokuvat, emme voi jättää mainitsematta tätä Disneyn vuonna 1961 julkaisemaa animaatioelokuvaa.

Elokuva kertoo Pondo- ja Perdita-dalmatialaisista, jotka saavat 15 pentua. Onnen pilaa Cruella de Vil, joka sieppaa koiranpennut valmistaakseen niistä turkiksia.

Turner ja täystuho, 1989

Tämän vuonna 1989 julkaistun amerikkalaisen toimintakomedian pääosissa ovat Tom Hanks, Mare Winningham, Craig T. Nelson ja Reginald VelJohnson.

Scott Turner on varovainen etsivä, jonka elämä on järjestelmällistä ja säännöllistä. Turnerin elämä kääntyy päälaelleen, kun hän joutuu murhatutkimuksen yhteydessä adoptoimaan valtavan kokoisen bordeaux’ndoggi Hoochin.

Kaksikon päivittäin kohtaamat koomiset tilanteet hitsaavat parivaljakon yhteen, ja miehestä ja hänen koira-apulaisestaan muodostuu parhaat ystävät.

Marmaduke, 2010

Tämä animaatiota ja elävää kuvaa yhdistävä elokuva perustuu samannimiseen sarjakuvastrippiin. Elokuva kertoo Windslowin perheestä ja heidän lemmikeistään – tanskandoggi Marmadukesta ja balineesi Carlosista. Elokuvassa seurataan perheen muuttoa Kansasista Kaliforniaan.

Kyttäkaksikko, 1989

Tämän 1989 julkaistun toimintakomedian pääosissa ovat James Belushi ja Mel Harris – ja tietysti Rando-koira. Elokuvan käsikirjoittivat Steven Siegel ja Scott Myers ja sen ohjasi Rod Daniel.

Elokuvan juoni pyörii yhdysvaltalaisen etsivän ympärillä, joka saa itselleen uuden apulaisen – huumeet havaitsevan saksanpaimenkoiran.

Valkohammas, 1991

Tämä tarina erottuu koirista kertovien elokuvien joukosta. Valkohammas-niminen koirasusi oli pääosassa Jack Londonin kirjassa ja siitä myöhemmin sovitetussa elokuvassa. Jack Londonin kirjasta on tehty monta elokuvaa, joista tunnetuin on vuonna 1991 julkaistu Ethan Hawken tähdittämä versio.

Tarinassa poika pelastaa eläimen koiratappelusta ja vie tämän mukanaan kotiinsa. Valkohampaasta ja pojasta muodostuu erottamattomat ystävykset.

Ystäväni Winn-Dixie, 2005

Elokuva kertoo yksinäisestä pienestä tytöstä, Opalista, joka adoptoi kodittoman koiran. Tyttö nimeää eläimen Winn-Dixieksi supermarketin mukaan, jonka pihasta koira löytyi.

Tarinan edetessä Opal ja Winn-Dixie ystävystyvät, ja koiran läsnäolo tuo myös pienen floridalaisen kaupungin asukkaat yhteen. Samaan aikaan tyttö yrittää selvittää tulehtuneita välejään isänsä kanssa.

Seikkailu etelänavalla, 2006

Tämä osittain tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo eräoppaasta, joka loukkaantuu luonnon keskellä, joutuen jättämään rekikoiransa rajun myrskyn armoille. Opas lähtee haastavalle pelastusretkelle tarkoituksenaan pelastaa koiransa.