Tunteeko koira syyllisyyttä?

Tunteeko koira syyllisyyttä?

Viimeisin päivitys: 22 huhtikuuta, 2020

Kielletyn asian tekemisen jälkeen koiran naamalle ilmestyy syyllinen ilme – tai näin ainakin me ihmiset eleen tulkitsemme. Tunnistaako eläin tosiaan eron oikean ja väärän välillä? Ja jos tunnistaa, tunteeko koira syyllisyyttä pahoista teoistaan?

Tunteeko koira syyllisyyttä?

Komentaessasi koiraasi huomaat usein sen ilmeen muuttuvanSyyllinen ilme on helppo tunnistaa; koiran korvat ovat kääntyneet taaksepäin ja silmät ovat surulliset – toisinaan eläin lisäksi heiluttaa häntäänsä hermostuneesti.

Tosiasiassa olettamus siitä, että koira tuntisi syyllisyyttä, on väärä, eivätkä nämä eleet siis kerro syyllisyydestä. Samalla tavoin moni koiranomistaja ajattelee lemmikin haluavan kostaa yksin jäämisen tuhoamalla huonekaluja tai muita esineitä. Myöskään tämä väite ei pidä paikkaansa, sillä koira ei ymmärrä koston käsitettä, ja sen käytös johtuu yksinkertaisesti tylsistymisestä tai eroahdistuksesta.

Koiran syyllinen ilme

Koirat ovat taitavia lukemaan ja aistimaan ihmisten mielialoja näiden ilmeiden ja eleiden perusteella. Koirat reagoivat moniin tilanteisiin lähettämällä rauhoittavia signaaleja, joiden tarkoituksena on vähentää jännittyneisyyttä ja kireyttä. Tällaisissa tapauksissa ihmiset tulkitsevat usein eläimen ilmeen virheellisesti syyllisyyden tunteeksi. 

Koiran käyttämät rauhoittavat signaalit

Rauhoittavat signaalit ovat osa koiran kehonkieltä. Koira on laumaeläin, jolle kommunikointi muiden lauman jäsenten kanssa on tärkeää. Pääasiallinen syy eläimen lähettämille rauhoittaville signaaleilla on pyrkimys elää harmoniassa muiden koirien kanssa.

Vaikka koirat eivät sitä varsinaisesti ymmärrä, ne tietävät vaistomaisesti jännittyneisyyden ja kireyden heikentävän laumaa ja vaikeuttavan yhteiseloa. Jännittyneisyyttä puretaan rauhoittavilla signaaleilla, mikä tekee lauman yhdessäolosta helpompaa ja sujuvampaa.

Seuraavat ovat esimerkkejä koirien käyttämistä rauhoittavista signaaleista:

  • Nenän nuoleminen: Omistajan lähestyessä koiraa ruokalautasen kanssa, eläin alkaa usein nuolla nenäänsä. Tämä ei välttämättä tarkoita ruoan tuoksuvan koiran nenään hyvältä, vaan koira pyrkii rauhoittelemaan omaa innostustaan.
  • Pään kääntäminen: Ihmisen ottaessa puhelimensa tai kameransa esiin ja yrittäessä ottaa koirasta kuvaa, eläin saattaa kääntää päätään. Se tekee näin siksi, että puhelin pelottaa sitä. Tämä on koiran tapa pyytää ihmistä siirtymään kauemmaksi.
  • Silmien räpyttely: Koira voi pakottaa itsensä räpyttämään silmiään halutessaan rauhoittaa tilanteen.
  • Pälyily: Koira tuntee olonsa epämukavaksi ja pälyilee ympärilleen tai vilkuilee silmäkulmistaan. Ihmiset tulkitsevat tämän käytöksen usein virheellisesti syyllisyyden tunteeksi.
  • Pään roikottaminen: Tämä kertoo koiran alistumisesta. Aggressiivisesti käyttäytyvän henkilön lemmikki voi roikottaa päätään rauhoittaakseen omistajaansa.

Oikean ja väärän erottaminen

Koira ei ymmärrä eroa oikean ja väärän välillä, sillä nämä ovat vain ihmisten käyttämiä filosofisia käsitteitä. Koira kuitenkin tietää, että sen teoilla on positiivisia tai negatiivisia seurauksia. Tämä on yksi syy, miksi koira käyttää yllä mainittuja rauhoittavia merkkejä.

Eläin tietää, että jokin sen teko tulee suututtamaan omistajan tai aiheuttamaan tappelun – se voi jopa ajatella omistajan sattuvan sitä. Siksi se yrittää rauhoitella omistajaansa niillä keinoin, jotka sillä on käytössään. Valitettavasti kaikki ihmiset eivät osaa tulkita näitä signaaleja.

Koira on hyvä tarkkailemaan ja tulkitsemaan ihmisen eleitä, ja se ymmärtää jonkin olevan vialla juuri ennen kuin ihminen suuttuu. Se siis käyttää näitä rauhoittavia viestejä juuri ennen kuin omistaja suuttuu.

Miksi koira käyttäytyy huonosti?

Koira ei todennäköisesti tarkoita käyttäytyä huonosti. Tuhansien vuosien ajan ihminen on valinnut lemmikiksi ja jalostukseen yksilöitä, jotka haluavat miellyttää, joten koirat eivät halua vahingoittaa omistajaansa tai suututtaa tätä. Siksi koiran ilme ei muutu sen teon vuoksi, vaan niiden seurausten, joita teolla voi olla.

Se, että koira käyttäytyy ihmisen mielestä huonosti, johtuu yleensä siitä, ettei se voi vastustaa kyseistä asiaa. Kuten jo aikaisemmin mainitsimme, koira ei siis tuhoa esineitä tai kaiva roskakoria kostonhalusta. Koira käyttäytyy näin tyypillisesti ollessaan rasittunut, vauhkoontunut tai tylsistynyt tai kärsiessään eroahdistuksesta.

On hyvä muistaa, että koira rauhoittaa itseään pureskelemalla esineitä. Kodin esineistön tuhoaminen voi siis olla merkki siitä, että eläin yrittää rentouttaa itsensä. Koira ei käyttäydy huonosti tahallaan, vaan se toimii vaistojensa mukaisesti, eikä voi käytökselleen mitään.

Tunteeko koira syyllisyyttä?

Näin estät koiraa käyttäytymästä huonosti

On omistajan vastuulla estää koirallaan niin huonoa vointia, että se joutuu puremaan tai rikkomaan esineitä. Omistaja on vastuussa koiran hallinnan menettämisestä ja siitä, että sen tarvitsee purea mitä tahansa. Siksi tulee ennakoida ongelmia, joita ei osata heti ratkaista. Jokainen koira ja tapaus tarvitsevat erilaisen ratkaisun, ja omistaja tuntee koiransa parhaiten.

Usein koira tuhoaa tyynyjä tai repii omistajansa vaatteita siksi, että sillä ei ole leluja tai esineitä pureskeltavaksi. Pureskeleminen ja jyrsiminen ovat perustarpeita kaikilla koirillla. Jos et anna lemmikillesi sopivaa esinettä, se löytää sellaisen itse.

Koira pitää puruleluista ja muista vastaavista enemmän kuin tyynyistä. Kannattaa siis hankkia sopivia välineitä, jotta koirasi ei joutuisi vaikeisiin tilanteisiin. Jos se esimerkiksi joutuu usein tappeluihin muiden koirien kanssa puistossa, voi olla parempi olla menemättä tai ainakin odottaa, kunnes muut koirat ovat lähteneet.

Jos koira tulee ahdistuneeksi yksin kotona, ja jos sen on vaikeaa rauhoittaa itseään puruleluilla, ota yhteyttä koirakouluttajaan. Eroahdistus on monimutkainen häiriö, joka tarvitsee asiantuntijan hoitoa.

Koira ei siis tunne eroa oikean ja väärän välillä, ja siten ei ole olemassa koiran “syyllistä ilmettä”. Se kuitenkin tietää, milloin suutut, ja yrittää pyytää anteeksi – vaikka usein ihmiset eivät tätä ymmärräkään. Kannattaa ennakoida koirasi ongelmatilanteita, jotta voisitte molemmat olla onnellisempia yhteiselossanne.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.