Kuinka valita täydellinen nimi koiralle?

· 15.9.2018

Yksi vaikeimmista asioista lemmikkiä hankittaessa on eläimen nimeäminen. On olemassa paljon tavallisia nimiä, jotka on annettu monelle koiralle. Jokainen omistaja tietysti kokee oman koiransa olevan uniikki ja erityinen, ja haluaa lemmikille sille sopivan nimen. Kuinka siis valita täydellinen nimi koiralle?

Kunhan lemmikin nimi valitaan oikein, koira oppii sen lopulta. Käy läpi kaikki huomioon otettavat asiat ennen nimen valitsemista. Jos esimerkiksi hankit suureen rotuun kuuluvan koiran ja annat sille vauvan nimen, ei nimi enää sovi eläimelle sen kasvettua aikuiseksi. Seuraa alla esittämiämme vinkkejä ja vältyt yleisimmiltä lemmikin nimeämiseen liittyviltä virheiltä.

Valitse täydellinen nimi koiralle

Täydellinen nimi on lyhyt

Nimi koiralle

Valitse nimi, joka sisältää enintään kaksi tavua, ja jos mahdollista, a- ja o-vokaaleja. Perimmäinen syy tähän on selvittämättä, mutta koirat tunnistavat helposti nämä kirjaimet. Mikäli nimi on liian pitkä, voi käydä niin, ettei koira koskaan opi sitä.

Täydellinen nimi on helppo ääntää

Omaperäisyys on hienoa, mutta kun puhutaan koirien nimistä, haasteena on omaperäisyyden ja käytännöllisyyden yhdistäminen. Ole omaperäinen, mutta vältä vaikeasti lausuttavia nimiä. Liian monimutkainen nimi voi olla ongelmallinen heille, jotka tapaavat koiran ensimmäistä kertaa, minkä lisäksi koira ei välttämättä sopeudu liian eksoottiseen nimeen.

Täydellinen nimi on pitkäikäinen

Kuten jo mainitsimme, valitun nimen tulisi kestää eliniän. Kuvittele, että olet nimennyt tanskandoggisi ”Fifiksi”. Vaan eikö se olisikin osuva nimi villakoiralle?

Täydellinen nimi sopii sekä ihmiselle että eläimelle?

Tästä aiheesta on mielipiteitä puolesta ja vastaan. Moni on sitä mieltä, että ihmisen nimen antaminen koiralle on hyvä idea, kun taas toiset eivät koskaan toimisi niin. Tässä asiassa kannattaa kuunnella sydäntään, ja jos valinta osuu ihmisen nimeen, tulisi se pitää lyhyenä ja helposti lausuttavana.

Täydellinen nimi kuvaa koiraasi

Vaikka haluaisitkin nimetä koirasi heti sen saatuasi, kannattaa nimen antamisen kanssa odottaa. Lemmikkisi eleiden ja asenteen tarkkaileminen voi nimittäin auttaa löytämään täydellisen nimen juuri sinun koirallesi. Myös koiran ominaisuudet, kuten silmien ja ihon väri, turkin merkinnät tai luonteenpiirteet voivat auttaa lemmikin nimeämisessä.

Täydellinen nimi on koiran alkuperäinen nimi

Koira makaa nurmikolla

Adoptoidessasi koiran, sillä on jo mahdollisesti nimi, etkä välttämättä pidä siitä. Jos koira kuitenkin reagoi nimeensä ja on idenfioitunut siihen, älä vaihda sitä. Nimen vaihtaminen voi olla hämmentävää koiralle, eikä se tiedä, mihin nimeen sen tulee reagoida.

Täydellinen nimi täytyy olla hyvin valittu

On hyvä muistaa, että kun koiralle on kerran valittu nimi, pennulla ei mene kauan oppia sitä. On siis tärkeää valita nimi kerralla oikein, eikä vaihtaa sitä sen jälkeen, kun koira on sen jo oppinut – tämä ainoastaan hämmentää eläintä.

Täydellisen nimen valitseminen lemmikille ei ole helppo tehtävä. Kuten huomaat, on kuitenkin olemassa monia vinkkejä, joiden avulla teet oikean päätöksen. Muista, että nimi kulkee koiran mukana koko sen elämän, eikä päätöstä tule tehdä heppoisin perustein.

Olemme varmoja, että seuraamalla ohjeitamme, valitset nimen, joka on persoonallinen, lyhyt, helposti lausuttavissa ja sopii koirasi luonteeseen.