Relax My Dog -kanava apuna koiran rauhoittamisessa

YouTuben Relax My Dog -kanavalla on valtava määrä seuraajia, ja se voi auttaa myös sinun koiraasi pysymään rauhallisena ja tyytyväisenä. Rauhoittavan musiikin hyödyt ovat niin suuret, että sen uskotaan voivan auttaa jopa käytösongelmien korjaamisessa.
Relax My Dog -kanava apuna koiran rauhoittamisessa

Viimeisin päivitys: 15 toukokuuta, 2020

Musiikin on todistettu vaikuttavan eläimiin positiivisella tavalla, aivan kuten ihmisiinkin. Tämän vuoksi yhä useammat omistajat päätyvät hyödyntämään musiikkia lemmikkiensä rauhoittamisessa ja tyytyväisenä pitämisessä. Yksi hyvä työkalu tähän on YouTubessa pyörivä Relax My Dog -kanava, jolle on koottu erityisesti koiria rauhoittavaa musiikkia.

Relax My Dog -kanava

Relax My Dog on siis YouTube-videopalvelun kanava, jolle on koottu eri tyyppistä koirille sopivaa musiikkia. Kanavalla on satojatuhansia seuraajia, ja monet lemmikinomistajat vannovat tämän tyyppisen rauhoittavan musiikin nimeen. Monet omistajat jättävät kanavan päälle joutuessaan olemaan poissa kotoa pidempiä aikoja tai esimerkiksi ilotulitusten tai ukkosten aikana vaimentaakseen ulkoa kantautuvia ääniä.

Alla annamme esimerkkejä siitä, millaisissa tilanteissa Relax My Dog -kanavan videoista ja rauhallisesta musiikista ylipäätään saattaa olla hyötyä.

Koiran ollessa pentu

Koiranpennut ovat ihmislasten tavoin kuin pesusieniä, jotka imevät vaikutteita ympäristöstään. Musiikin on osoitettu rentouttavan koiria ja antavan niille erityislaatuista mielenrauhaa. Musiikin soittaminen koiranpennulle voi vaikuttaa sen kasvuun ja kehitykseen myönteisesti ja ehkäistä aggressiivista käytöstä tulevaisuudessa.

Koiran jäädessä yksin kotiin

Jos omistaja työskentelee kodin ulkopuolella, koira joutuu todennäköisesti viettämään päivisin useita tunteja yksin. Liiallisen yksinolon tiedetään voivan aiheuttaa koirille stressiä ja ahdistusta ja pitkässä juoksussa jopa aggressiivista käytöstä. Moni koira tylsistyy helposti ja saattaa jopa masentua.

Relax My Dog -kanava apuna koiran rauhoittamisessa

Koiran ollessa ahdistunut

Jos koira ahdistuu helposti ja esimerkiksi kuljeskelee levottomana paikasta toiseen, musiikki voi olla kätevä keino rauhoitttaa sitä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että koira asettuisi paikalleen heti musiikkia kuullessaan, mutta jos musiikin soittamisesta tehdään tapa, tuloksia aletaan nähdä hiljalleen koiran muuttuessa levollisemmaksi.

Koiran ollessa sairas

Kärsipä koira sitten väliaikaisesta terveysongelmasta tai kroonisesta sairaudesta, musiikki voi auttaa kääntämään sen huomion muualle kivusta ja epämukavasta olosta. Samalla koira voi päästä eroon hermostuneisuudesta ja saavuttaa mielenrauhan, joka tuo sille rutkasti hyvää oloa.

Relax My Dog -kanava apuna koiran rauhoittamisessa

Koiran kärsiessä unettomuudesta

Etenkin ikääntyvät koirat kärsivät toisinaan unettomuudesta. Relax My Dog -kanavan rauhoittava musiikki voi tukea nukahtamista. Kaiutin kannattaa jättää koiran lähistölle ja äänenvoimakkuus pitää matalana – minkä jälkeen voi vain tarkkailla ja odottaa koiran silmien sulkeutuvan pikkuhiljaa.

Kun koiralla on ongelmia muiden lemmikkien kanssa

Jos koira ei hyväksy kodin toista lemmikkiä, musiikki voi auttaa ilmapiirin rauhoittamisessa. Mikään ei tietenkään tapahdu yhdessä yössä, mutta kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys palkitaan. Musiikki rauhoittaa mieltä ja ruokkii sielua, mikä pätee myös koiriin.

Koiran käyttäytyessä aggressiivisesti

Aggressiivinen käytös voi johtua erilaisista syistä kuten kaltoinkohtelusta, hylkäämisestä tai muusta traumasta. Jos kotiin on adoptoitu vihamielisesti käyttäytyvä koira, musiikki voi toimia oivana terapiana uuden perheenjäsenen rauhoittamiseen.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Wells, D. L., Graham, L., & Hepper, P. G. (2002). The influence of auditory stimulation on the behaviour of dogs housed in a rescue shelter. Animal Welfare. https://doi.org/10.1016/j.applanim.2004.08.024

  • Engler, W. J., & Bain, M. (2017). Effect of different types of classical music played at a veterinary hospital on dog behavior and owner satisfaction. Journal of the American Veterinary Medical Association. https://doi.org/10.2460/javma.251.2.195


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.