Näkeekö koira unia samalla tavalla kuin ihminen?

31.3.2019
Kuinka usein olet maannut sohvalla, ja äkillisesti koirasi on alkanut haukkua unissaan? Näin on todennäköisesti käynyt usein, ja luultavasti olet joskus miettinyt, pitäisikö koira herättää tällaisessa tilanteessa vai ei.

Oletko koskaan miettinyt, näkeekö koira unia, ja mitä eläimen mielessä liikkuu sen nukkuessa? Huolimatta aiheeseen liittyvästä väittelystä, tiede on osoittanut koiran uneksivan arkeensa liittyvistä asioista. Tällaisia voivat olla esimerkiksi lempiruoan syöminen, toisen eläimen jahtaaminen tai lempilelun löytäminen.

Jos koira kerran uneksii, voiko se nähdä myös painajaisia? Jotkut ovat sitä mieltä, että koiran nukkumisen aikainen haukunta liikkumiseen yhdistettynä on merkki painajaisesta. Kaikki eivät kuitenkaan ole samaa mieltä, eikä kysymykseen ole toistaiseksi tarjolla selkeää vastausta.

Miksi koira liikkuu nukkuessaan?

Koiran uni jaetaan kahteen päävaiheeseen; hidasaaltouni on kevyttä unta ja REM-uni syvää unta, jonka aikana aivotoiminta on aktiivista. Koiran aivot toimivat monin tavoin samalla tapaa eläimen ollessa hereillä ja nukkuessa, mikä johtaa tiedostamattomaan liikehtimiseen. Uneksivalla koiralla ilmenee kouristuksia raajoissa ja vatsassa, haukkumista, silmien nykimistä ja muita vastaavia toimintoja. Koiran nukkumisen aikaista ääntelyä voidaan verrata ihmisten tapaan puhua unissaan.

Näkeekö koira unia samalla tavalla kuin ihminen?

Kuten ihmisetkin, toiset koirat näkevät unta useammin ja helpommin kuin toiset. Pienet koirat näkevät vilkkaampia ja useammin toistuvia unia kuin suuret lajitoverinsa. Pieneltä koiralta kestää noin kymmenen minuuttia päästä REM-uneen, kun keskikokoiselta koiralta se vie 20 minuuttia ja suurelta koiralta 30 minuuttia.

Tulisiko nukkuva koira herättää?

Miltä sinusta itsestäsi tuntuu, kun heräät kesken unien? Todennäköisesti olet hämmentynyt ja väsynyt. Saatat olla jopa hieman vihainen – etenkin, jos pidit juuri näkemästäsi ja nyt kesken jääneestä unesta.

Koira tuntee olonsa yhtä huonoksi, jos se herätetään kesken unen. Se voi olla shokissa ja jopa yrittää näykkäistä herättäjäänsä, sillä se ei tiedä, missä on ja mitä tapahtuu. Miksi lepäävä eläin ylipäätään pitäisi herättää? Se, että koira näkee unta, ei ole ongelma. Eläin tarvitsee lepoa aivan yhtä paljon kuin ihminenkin, joten lemmikin kannattaa antaa nukkua silloin, kun sille uni maistuu.

Näkeekö koira unia samalla tavalla kuin ihminen?

Koira ei näe unia aina nukkuessaan. Tämä johtuu siitä, että koiralla voi kestää jopa puoli tuntia vaipua REM-uneen, eikä eläimellä aina ole mahdollisuutta nukkua näin pitkää aikaa häiriöttä. Herkät korvat ja nenä aistivat ympäristön asioita ja herättävät koiran usein.

Koira näkee unia

Tämä on asia, jonka koira on perinyt esi-isältään sudelta. Sudet elävät vaarallisissa ympäristöissä, joissa selviytyminen on vahvimpien oikeus, ja näin suden täytyy nukkua niin sanotusti toinen silmä auki. Suojellakseen itseään, susi keskeyttää leponsa usein.

Koira pystyy ilmaisemaan enemmän hännällään minuutissa kuin omistaja kielellään tunneissa.

– Karen Davison

Tämä on luonnollinen vaisto, joka seuraa koiraa koko sen elämän ajan. Koira nukkuu tyypillisesti noin 5-20 minuuttia, herää viideksi minuutiksi ja nukahtaa taas uudelleen. Vaikka koiralla ei olisikaan syytä pelätä henkensä edestä, sen luonnolliset suoja- ja vahtivaistot saavat sen nukkumaan tällä tavalla.

Nyt tiedät, että vastaus kysymykseen näkeekö koira unia, on kyllä. Älä herätä lemmikkiäsi kesken unen, sillä uneksiminen on osa sen lepoa. Anna koiran pitäytyä unirytmissään, äläkä keskeytä sen unta. Tämän kaiken mielessä pitämällä ymmärrät koiraasi paremmin ja pystyt tarjoamaan sille sopivaa hoitoa ja huolenpitoa.