Koiran nukkuma-asento kertoo eläimestä paljon

Koiran nukkuma-asento kertoo eläimestä paljon
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Koiran nukkuma-asento voi kertoa paljon eläimestä sekä sen luonteesta, tunteista ja jopa terveydentilasta, joten jokaisen koiranomistajan kannattaa seurata oman lemmikkinsä käytöstä nukkuma-aikaan. Koirien erilaiset nukkuma-asennot voivat myös olla ihmisen silmään erittäin hauskan näköisiä.

Nelijalkaiset ystävämme puhuvat meille lakkaamatta elekielensä, asentojensa ja ilmeidensä välityksellä. Koirat eivät osaa ihmisten kieltä, mutta tämä ei tarkoita, etteivätkö lemmikkimme pystyisi ilmaisemaan ajatuksiaan, tunteitaan ja mielialojaan.

Koiran nukkuma-asento kertoo eläimestä paljon

Olet ehkä kuullut kerrottavan, että nukkuma-asento kertoo paljon ihmisen tunteista ja jopa terveydentilasta. Sama pätee myös koiriin.

Palloksi käpertyminen

Oletko koskaan nähnyt koiran nukkuvan pienenä pallona esimerkiksi kylmänä päivänä? Se on kiertynyt täydelliseksi keräksi, ja sen pää lepää jalkojen päällä.

Koiran nukkuma-asento kertoo eläimestä paljon

Tämä on yksi suosituimmista koirien nukkuma-asennoista, koska se säästää lämpöä, jolloin energiaa haihtuu vähemmän. Tämä nukkuma-asento kertoo, että koira tuntee olonsa rauhalliseksi ja turvalliseksi. Se kokee voivansa ilmaista itseään turvallisesti omassa kodissaan.

Teräskoira-asento

Tässä asennossa koiran etu- ja usein myös takajalat ovat täysin ojennettuina, ja sen vatsa koskettaa lattiaa, pään levätessä etujalkojen välissä. Jos koira nukkuu tässä asennossa, se on todennäköisesti iloinen ja sillä saattaa olla paljon energiaa.

Koiran nukkuma-asento kertoo eläimestä paljon

Kyljellä nukkuminen

Tämä on toinen erittäin yleinen nukkuma-asento koirien keskuudessa, mikä johtuu yksinkertaisesti asennon mukavuudesta. Koira nukkuu tässä asennossa tuntiessaan olonsa rentoutuneeksi, rauhalliseksi ja turvalliseksi.

Koiran nukkuma-asento kertoo eläimestä paljon

Taju pois -asento

Tässä asennossa koira makaa selällään, pää lattiaa vasten. Sen etujalat ovat sen vatsan päällä ja takajalat suoristettuina ylöspäin. Tämän tyyppiset nukkuma-asennot auttavat koiraa viilentämään kehonsa sekä nousemaan nopeasti ylös tarvittaessa.

Koiran nukkuma-asento kertoo eläimestä paljon

Mahalla nukkuminen

Yleisesti ottaen kaikki koirat nukkuvat tässä asennossa ennen syvään uneen nukahtamista. Koiran vatsa on lattiaa vasten, takajalat sivuille levitettyinä ja etujalat samassa suunnassa sen vartalon kanssa. Tämä asento on myös yleinen koirille, jotka ovat vielä arkoja, eivätkä ole tottuneet uuteen kotiinsa.

Koira lepää pedissä

Hullut jalat

Tämä on ehdottomasti viihdyttävin koirien nukkuma-asennoista. Tässä asennossa koiran selkä koskettaa lattiaa, sen takajalat ovat täysin sivuille levitettyinä ja etujalat lepäävät sen rinnan päällä. Aikoja sitten sanottiin, että koira toivoo sadetta, kun se nukkui tässä asennossa.

Paljonko unta koira tarvitsee?

Monet omistajat ovat huolissaan siitä, saako oma koira tarpeeksi unta. Etenkin pentuiässä kunnollinen unen saanti on tärkeää, myös ikääntyvät koirat nukkuvat tervettä aikuista enemmän.

Unen tarpeen määrä riippuu koiran koosta, iästä ja terveydentilasta. Yleisesti ottaen pienet rodut tarvitsevat vähemmän unta kuin isot rodut. Pienet koirat nukkuvat usein 14-16 tuntia päivässä, isojen koirien nukkuessa jopa 18 tuntia päivässä.

Nuorella koiralla on paljon enemmän energiaa kuin vanhemmalla lajitoverillaan. Sama pätee terveisiin ja fyysisesti vahvoihin koiriin sekä yksilöihin, joilla on aktiivinen aineenvaihdunta. Rutiinit ja aktiivisuus ovat myös tärkeässä roolissa siinä, kuinka monta tuntia unta koira tarvitsee päivässä.

Vaikka koirat nukkuvatkin paljon, liiallinen ja jatkuva väsymys voi olla oire terveysongelmista.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.