Näkeekö koira samalla tavoin kuin ihminen?

Näkeekö koira samalla tavoin kuin ihminen?
Francisco María García

Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Jokainen koiranomistaja on varmasti joskus miettinyt, näkeekö koira samalla tavoin kuin ihminen. Yleinen uskomus on, että koirat eivät näe värejä, mutta tämä ei tosiasiassa pidä paikkaansa. Se kuitenkin on totta, että koira erottaa vähemmän värejä kuin ihminen, mutta näkee puolestaan paremmin pimeässä.

Koiran näkökyky on ihmisen näköä erikoistuneempi ja sopeutuu paremmin vähäiseen valon määrään. Koira ei myöskään näe yhtä tarkasti kuin ihminen. Koiran näkökyky soveltuu eläimen elinympäristöön ja tarpeisiin.

Näkeekö koira samalla tavoin kuin ihminen?

Koira näkee ihmistä paremmin pimeässä

Näkeekö koira samalla tavoin kuin ihminen?

Koirat ja sudet näkevät yleisesti ihmistä paremmin pimeässä. Koiran silmät ovat mukautuneet hämärässä oloon, ja sen silmissä on valoa heijastava kalvo, jonka ansiosta se voi käyttää hämärässä hyödykseen jokaisen pienenkin valonsäteen.

Kissoilla on vielä koiraakin parempi hämäränäkö, ja ne ovatkin erinomaisia metsästäjiä myös pimeässä ympäristössä.

Mitä värejä koira näkee?

Tutkimusten mukaan koirat näkevät maailman väreissä, mutta hiukan eri tavalla kuin ihmiset. Ihmisen silmissä on normaalisti kolmenlaisia tappisoluja, jotka reagoivat valon eri aallonpituuksiin ja auttavat erottamaan eri värisävyjä. Koirilla tappisoluja on vain kahdenlaisia.

Siinä, missä ihminen näkee keltaisen, punaisen ja sinisen sävyjä, koira erottaa ainoastaan keltaisen ja sinisen. Koira ei myöskään näe värejä yhtä kylläisinä kuin me ihmiset. Koira näkee myös harmaan eri sävyjä ja erottaa ne hyvin toisistaan, samoin kuin tummuusasteet. Tästä on hyötyä erityisesti hämärässä näkemisessä.

Koiran näkökykyä voidaan verrata värisokean ihmisen, joka ei erota punaisen ja vihreän sävyjä toisistaan, näkökykyyn. Jos heität punaisen pallon vihreään nurmikkoon, koiran on vaikea löytää pallo, koska se on sen silmissä saman värinen kuin nurmi.

Koiran näkökenttä on laajempi

Koiran näkökenttä on huomattavasti laajempi kuin ihmisen. Siinä, missä ihmisen normaali näkökenttä on kahdella silmällä katsottuna vaakasuunnassa 180°, koiralla se on jopa 250°.

Silmien sijoittuminen päähän määrittää koiran perifeerisen näön asteen ja molempien silmien yhteisen näkökentän laajuuden.

Koiran näön kehittyminen

Näkeekö koira samalla tavoin kuin ihminen?

Koiran ja kissan silmät ovat kehittyneet yöaikaan metsästävän eläimen tarpeisiin. Molemmilla eläimillä on silmissään valoa heijastava kalvo, jonka johdosta eläin pystyy käyttämään hyödykseen pienetkin valonsäteet. Ihminen voi nähdä tämän kalvon kissan tai koiran silmien kiiluessa hämärässä tai valokuvissa.

Koiran ja kissan silmän osa, jossa on eniten optista voimaa, on sarveiskalvo. Tämän vuoksi eläin ei tarvitse keinolinssiä kaihileikkauksen yhteydessä ihmisen tavoin. Eläin näkee hyvin jopa ilman yhtä silmän linssiä.

Myös haju- ja kuuloaisti ovat koirilla ja kissoilla tarkkoja, minkä johdosta eläin pystyy elämään täyttä elämää jopa täysin ilman näkökykyä. Ne kompensoivat yhden aistin puuttumista muilla aisteillaan.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.