Näin pysäytät koiratappelun turvallisesti

Näin pysäytät koiratappelun turvallisesti

Viimeisin päivitys: 17 heinäkuuta, 2020

Kaksi keskenään tappelevaa eläintä tulisi erottaa toisistaan välittömästi niin turvallisesti kuin mahdollista. Tilanne voi käydä nopeasti vaaralliseksi sekä eläimille että tilanteeseen puuttuvalle ihmiselle. Alla kerromme, miten pysäytät koiratappelun turvallisesti niin, että sekä eläimet että sinä itse säilytte vahingoittumattomina.

Näin pysäytät koiratappelun turvallisesti

Näin pysäytät koiratappelun turvallisesti

Jokaisen omistajan on pyrittävä siihen, että oma koira ei ajaudu tappeluun lajitoverinsa kanssa, mutta valitettavasti joissain tapauksissa yhteenotoilta ei voida välttyä. On tärkeää tarkkailla samalla alueella liikkuvien koirien keskinäistä käyttäytymistä. Kukaan ei tunne koiraasi yhtä hyvin kuin sinä. Kun vastaanne kävelee toinen koira, tiedät mitä koirasi siltä haluaa. Toki on välttämätöntä tietää myös, mitä toinen koira tahtoo.

Jos koirat vaikuttavat kiihtyneiltä, murisevat, paljastavat hampaansa tai tarttuvat toisen niskaan leikin sijasta, pyri poistamaan oma lemmikkisi tilanteesta välittömästi. Toisinaan harmittomana alkanut leikki muuttuu väkivaltaiseksi, kun taas joskus kaksi urosta ottaa toisistaan mittaa johtajuuden osoittamiseksi. Lisäksi koirat voivat käyttäytyä aggressiivisesti ruoan, nartun tai pentujen takia.

Koiratappelun alkaessa omistajan välitön reaktio on erottaa eläimet toisistaan. Tämä täytyy kuitenkin tehdä harkiten ja varovasti, jotta loukkaantumisilta vältytään.

Pysy rauhallisena

Ennen kuin hyökkäät keskelle koiratappelua pysäyttääksesi riidan, tulee sinun hallita tunteesi. Siihen ei ole paljoakaan aikaa, mutta tarvitset vain muutaman sekunnin tietääksesi, kuinka toimia. Luettuasi alle kokoamamme ohjeet, olet valmistautunut tilanteeseen. Käytä pieni hetki visualisoidaksesi antamamme ohjeet.

Sinun täytyy pysytellä rauhallisena, sillä jos eläimet näkevät sinun olevan hermostunut, tilanne pahenee, ja koirat voivat jopa hyökätä kimppuusi. Joskus nämä tappelut kestävät vain sekunteja, joten tappeluun väliin meno ei välttämättä edes ole tarpeellista.

Kastele koirat

Kun olet itse rauhallinen, on monia asioita, jotka voit tehdä tappelun lopettaaksesi. Voit esimerkiksi kastella tappelevat koirat. Vaikka osa koirista nauttii vedestä, suurin osa ei pidä siitä.

Koira ravistelee

Pitivät koirat vedestä tai eivät, kylmä vesi voi säikäyttää ne ja saada ne lopettamaan tappelemisen, jolloin omistajat voivat poistaa lemmikkinsä tilanteesta.

Älä vedä hihnasta

Älä vedä talutushihnasta tappelun aikana, sillä tämä saattaa suututtaa eläimen entisestään. Koska lemmikkisi on tappelun aikana suuttumuksen sokaisema, se saattaa vaistomaisesti purra sinua, jos pakotat sen pois tilanteesta.

Pidä ääntä

Jos käsilläsi on jotain, millä voit tuottaa kovaa ääntä, tee näin – tämä harhauttaa eläimiä ja kääntää niiden huomion pois tappelusta. Heti, kun huomaat tappelun tauonneen äänen vuoksi, poista oma koirasi tilanteesta ja siirrä se mahdollisimman kauas toisesta eläimestä.

Pystytä este

Koirat leikkimässä

Etsi lähettyviltä pala pahvia tai puuta, viltti tai mikä tahansa muu esine, jota voit käyttää esteenä tappelevien koirien välillä. Näin voit voittaa aikaa poistaaksesi oman koirasi tilanteesta. Varo laittamasta käsiäsi liian lähelle tappelevia koiria, jotta ne eivät pure sinua.

Opeta koiraasi

Yksi parhaita tapoja lopettaa koiratappelu, on opettaa koirasi leikkimään kiltisti muiden eläinten kanssa sekä saapumaan luoksesi kutsusta. Jos koirasi tottelee kuullessaan äänesi, se tekee näin missä tahansa tilanteessa, usein jopa tappelun tuoksinassa.

Noudata esittämiämme ohjeita – sekä niitä, joilla ongelmat estetään, että niitä, jotka auttavat sinua lopettamaan koirien välisen tappelun – ja pidät aina koirasi turvassa.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.