Koiran aggressiivisuus: Onko syynä luonne vai koulutus?

Koiran aggressiivisuus: Onko syynä luonne vai koulutus?

Viimeisin päivitys: 12 maaliskuuta, 2019

Ei pidä paikkaansa, että tietyt koirarodut ovat aggressiivisia, sillä aggressiivisuus on pääosin kokemusten myötä koiralle kehittynyt piirre. On kuitenkin totta, että joillakin roduilla on enemmän aggressiivisia taipumuksia kuin toisilla, mutta kyse on tiettyjen vaistojen runsaammasta ilmenemisestä. Koiran aggressiivisuus voidaan hyvinkin saada kuriin koulutuksen avulla.

Rottweilerilla, pitbullilla ja muutamalla muulla koirarodulla on niin sanotun mahdollisesti vaarallisen rodun maine. Näillä roduilla aggressiivisuuden sanotaan olevan geeneissä, mutta pitääkö tämä paikkansa?

Moni uskoo aggressiivisuuden kulkevan tiettyjen rotujen perimässä. Useat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että tämä ei aina ole pääsyy aggressiivisuudelle, vaan tämä piirre vaikuttaa olevan luonteen ja vaiston lisäksi myös oppimisen tulosta. Monet asiat voivat vaikuttaa aggressiivisen käytöksen ilmenemiseen.

Tässä artikkelissa kerromme lisää tästä paljon väittelyä aiheuttavasta aiheesta, eli siitä, onko koira aggressiivinen luonteensa vai saamansa koulutuksen vuoksi.

Koiran aggressiivisuus: Onko syynä luonne vai koulutus?

On totta, että esimerkiksi pitbull ja rottweiler ovat olleet pitkään käytössä tappelukoirina. Tämä on antanut niille huonon maineen, ja jotkut ihmiset hankkivat pentuja näistä roduista vain ja ainoastaan taistelutarkoitukseenMoni omistaja ei ymmärrä, että nämä rodut vaativat erityistä koulutusta.

Nyt kerromme tarkemmin tekijöistä, jotka vaikuttavat koiran aggressiivisuuteen.

Perintötekijät

Se, onko DNA yksi syy koirarotujen “mahdolliseen vaarallisuuteen”, on ollut jo kauan väittelyn kohteena. Pitkään jatkunut väkivaltaisen luonteen omaavien yksilöiden jalostaminen on muokannut näitä rotuja, ja se on saanut pittbullin ja rottweilerin luonteessa aikaan aggressiivisuutta.

Lukitusta autosta pelastettu koira

Jos koira sosiaalistetaan hyvin pentuna, ja jos sille annetaan hyvää koulutusta ammattilaisen valvonnassa, tästä käytöksestä voidaan poistaa suuri osa. Näiden menetelmien avulla koirasta voidaan tehdä erinomainen ja kesy seuralainen. Tulee silti aina olla tarkkana mainitun tyyppisten rotujen kanssa – kaiken varalta.

Sosiaalistamiskausi

Pentu kehittyy tällöin emonsa ja pentuesisarustensa kanssa, ja se oppii olemaan vakaa. Jos tämä tehdään väärin ja pennut otetaan pois huonolla hetkellä, niille voi kehittyä henkisiä tai käytösongelmia.

Lapsuus on koirille, kuten ihmisillekin, tärkein elämän vaihe, sillä tällöin ne saavat ja oppivat tapoja, jotka säilyvät koko elämän lävitse.

Emon ja muiden vanhempien koirien esimerkki

Jos emo tai muut vanhemmat yksilöt ovat olleet käytössä tappeluissa ja niillä on aggressiivista käytöstä pentujen edessä, nämä matkivat niitä.

Koiranpennut, kuten lapsetkin, ovat kuin sieniä, jotka imevät  ja matkivat ihan minkä tahansa asenteen. Jos et estä huonoa käytöstä ajoissa, pentu voi jatkaa sitä loppuelämänsä ajan. Jos sen sijaan koulutat pennun kunnolla, huonosta käytöksestä voidaan päästä eroon.

Koiran aggressiivisuus: Onko syynä luonne vai koulutus?

Huono koulutus

Yksi tekijä, joka saa aikaan aggressiivisuutta tietyillä roduilla on se, että moni näitä koiria hankkiva ei ymmärrä niiden tarvitsevan erityistä koulutusta. Jos koira on nähnyt aggressiivisuutta ympäristössään ja uskoo olevansa valta-asemassa kehonsa ja purentansa voimakkuuden vuoksi, sen tulee saada tietää, kuka joukon johtaja oikeasti on.

Toisin sanoen sinun tulee opettaa tällainen koira kuuntelemaan ja tottelemaan käskyjäsi. Sen tulee ymmärtää, että sinä olet vallassa ja sen yläpuolella. Jos opetat tämän koirallesi sen ollessa pentu, ongelmia ei pitäisi ilmetä. Ei kuitenkaan koskaan ole huono idea olla varovainen, ja vaikka ajattelisit, että osaat tehdä koulutuksen itse, kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen.

Kaltoinkohtelu

Huono kohtelu tekee koirista aggressiivisia. Väkivaltaisuutta voi olla täysikasvuisilla koirilla sekä pennuilla. Mutta miten jo pentu voi olla kaltoinkohdeltu? Siten, että näitä koiria ostetaan monissa maissa eläinkaupoista ja huonoilta kasvattajilta, ja suurella rahalla.

Tällöin pennut joutuvat sietämään huonoja oloja: pieniä häkkejä, joissa ne eivät voi liikkua, sekä suuria koiria ja useita yksilöitä samassa häkissä. Kasvattajat eivät siivoa yleensä tiloja kunnolla, ja koiria voidaan kuljettaa pitkään ilman ruokaa ja vettä.

Itse asiassa koirista, joita myydään eläinliikkeissä, vain puolet selviää – joskus jopa vähemmän. Kaikki tällainen voi vaikuttaa koiran persoonallisuuteen ja tehdä siitä aggressiivisuuteen taipuvaisen.

Nyt sitten tiivistäen vastaus kysymykseen “onko koira väkivaltainen koulutuksen vai vaistonsa vuoksi?”. Vastaus ei ole ihan selkeä, sillä useat tekijät vaikuttavat koiran aggressiivisuuteen. Onko vaisto yksi syy? Kyllä. Onko koulutus yksi syy? Kyllä – jopa enemmän kuin vaisto. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei tarvitsisi olla varovainen, sillä sinä olet vastuussa koirasi aiheuttamasta fyysisestä vahingosta ihmiselle tai eläimelle.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.