Tuovatko mustat kissat todellakin huonoa onnea?

21.9.2018
Missä ja milloin syntyi taikausko, joka lähes aiheutti tummien kissojen tuhon?

Oletko koskaan miettinyt, miksi mustat kissat yhdistetään huonoon onneen? Jos olet utelias kuulemaan syyn, jatka lukemista.

Mustat kissat muinaisina aikoina

Tarinan aluksi matkaamme satoja vuosia ajassa taaksepäin, aina muinaiseen Egyptiin asti. Noista päivistä lähtien kissat ovat olleet erinomaisia kumppaneita ihmisille. Egyptiläiset rakastivat kissoja, koska ne pitivät rottalaumat kurissa.

Musta kissanpentu

Itse asiassa egyptiläiset palvoivat Bastet-jumalatarta, joka kuvattiin kissahahmoisena. Jokainen kissan tappanut henkilö tuomittiin kuolemaan.

Faraot haudattiin usein kissojensa kanssa. Niillä oli jopa merkityksellinen paikka kuninkaallisilla hautausmailla, esimerkiksi Kuninkaiden laaksossa. Yleensä kuninkaallisten läheisyydessä oli useita kissoja kuvaavia hieroglyfejä.

Kreikkalaiset halusivat kopioida monia muinaisten egyptiläisten tapoja, minkä vuoksi he toivat useita mustia kissoja maahansa. Näin mustat kissat saapuivat Eurooppaan ja levisivät lopulta koko maanosan halki. Tuona hetkenä mustien kissojen tarina alkoi muuttua.

Miksi mustia kissoja pidetään huonon onnen tuojina?

Jatkamme aikamatkailua ja tällä kertaa siirrymme keskiajalle. Katolinen kirkko oli tuohon aikaan voimakas toimija, joka teki päätöksiä, joilla oli ankaria seurauksia yhteiskunnalle. Katolisen kirkon määrittelemää harhaoppisuutta vastaan taisteleva laitos, inkvisitio, syntyi 1100-luvun lopussa Ranskassa. Inkvisition alaiset tuomioistuimet olivat vastuussa noituuden ja harhaopin tunnistamisesta.

Useita yksinäisiä ja mystisiä naisia syytettiin noituudesta, ja heidän kohtalonaan oli joutua poltetuksi roviolla. Samalla tavoin alettiin jahdata väritykseltään tummia kissoja, joita noidiksi epäiltyjen naisten kuviteltiin käyttävän apuna noituudessa ja loitsujen tekemisessä.

Todellisuudessa kissat olivat varautuneita sekä ujoja ja piiloutuivat ihmisiltä, toisin kuin koirat, jotka etsivät suojaa ja ruokaa taloista. Alettiin kertoa tarinaa, että kissat ovat todellisuudessa naamioituneita, eläimen muodon ottavia noitia. Tämän vuoksi niitä ei saatu otettua kiinni öisin, ja ne pystyivät suorittamaan taikojaan ilman ongelmia.

Mustat kissat ja rutto

Ensimmäinen asiakirja, jossa mustat kissat yhdistetään suoraan noituuteen ja harhaoppiin, kirjoitettiin 1200-luvulla. Paavi Gregorius IX esitti mustien kissojen liittyvän paholaiseen. Näin ollen kansalaiset alkoivat pelätä mustia kissoja ja alkoivat hävittää niitä samoilla keinoin kuin noitia – kidutusta ja tulta käyttäen.

Koska kissapopulaatio oli pienentynyt huomattavasti, alkoi rottien leviäminen, mikä toi mukanaan tauteja ja kuolemaa. Musta surma surmasi Euroopassa yli 25 miljoonaa ihmistä kolmen vuoden aikana.

Tuohon aikaan ei ollut yleisessä tiedossa, että paiserutto leviää mustarotan kirppujen puremista. Koska kissat metsästävät luonnostaan jyrsijöitä, yhdistettiin ne epidemiaan. Näin kissojen tappaminen lähestulkoon tuhosi koko lajin vuonna 1400. Ihmiset eivät ymmärtäneet, että mitä vähemmän kissoja ympärillä on, sitä enemmän rottia ja ruttoa ympäristössä esiintyy.

Mustat kissat

Muita mustiin kissoihin liittyviä taikauskoja

Yksi laajimmille levinneistä mustiin kissoihin ja niiden tuottamaan huonoon onneen liittyvistä legendoista sai alkunsa englantilaisessa Lincolnshiren kreivikunnassa. Mies kulki poikansa kanssa tiellä vuoden 1560 yönä, törmäten tummakarvaiseen kissaan.

Kissan piiloutuessa nurkkaan, mies heitti sitä kivillä. Loukkaantunut ja avuton kissa juoksi taloon, jossa asui yksin noidaksi epäilty nainen. Seuraavana päivänä vanha nainen nähtiin yltäpäältä haavoissa ja mustelmissa, mikä sai kyläläiset päättelemään naisen ottaneen edellisyönä kissan muodon.

Espanjassa uskotaan vielä tänäkin päivänä ohi kulkevan mustan kissan tuovan huonoa onnea. Mustat kissat yhdistetään usein myös Halloweenin viettoon.