Mitä koiran haukkuminen tarkoittaa?

Haukahdukset kulkevat käsi kädessä koiran asennon ja hännän liikkeiden kanssa. Haukkumalla koira haluaa kertoa omistajalleen jotakin.
Mitä koiran haukkuminen tarkoittaa?

Viimeisin päivitys: 20 elokuuta, 2018

Ääntely on yksi koirien kommunikaation kulmakivistä. Meillä ihmisillä on taito ymmärtää koiria – kunhan muistamme ottaa ympäristön ja tilanteen huomioon.

Jotta opit tulkitsemaan, mitä koiran haukahdukset tarkoittavat, kerromme nyt tärkeimmät huomioon otettavat seikat.

Koiran haukahdukset ja niiden tulkitseminen

Koirien kommunikointia on helppo ymmärtää, kunhan muistaa ottaa tietyt asiat huomioon. Koirat viestivät jatkuvasti lajitovereidensa ja muiden ympäristössään elävien kanssa, eikä kommunikaatio rajoitu äänen käyttämiseen.

On tärkeää kiinnittää huomiota koiran asentoon ja kehon liikkeisiin, minkä lisäksi eläin käyttää häntäänsä informaation jakamiseen. Jotta ymmärrämme koiran jakaman tiedon, tulee meidän pitää mielessä myös asiayhteys.

Koiran haukkuminen siis tarkoittaa eri asiaa silloin, kun se tapahtuu leikkiessä puistossa muiden eläinten kanssa kuin silloin, kun se jää yksin kotiin tai se viedään meluisaan paikkaan. Jatka lukemista oppiaksesi lisää koirien haukkumisesta – ja pidä mielessäsi, että kontekstilla on merkitystä.

Innostus

Innostuneet haukahdukset yhdistyvät usein hännän heilutukseen tai kropan liikehdintään. Koira haluaa kertoa olevansa hermostunut tai innostunut, joko positiivisella tai negatiivisella tavalla.

Kaksi pientä koiraa

Olosuhteiden perusteella pystyt päättelemään, onko koirasi iloinen vai hermostuksissaan. Innostuneet tai hermostuneet haukahdukset ovat lyhyitä ja peräkkäisiä teräviä ääniä. Tällainen ääntely saa helposti meidät ihmiset hermostumaan ja jopa ärsyyntymään.

Turhautuneisuus

Koirat kertovat myös turhautumisestaan haukkumalla – vaikka tämä onkin asia, jonka me usein jätämme huomiotta. Kun koira haluaa jotakin, mihin se ei ylety tai mitä sen ei ole lupa saada, se hermostuu ja päästää pitkiä, teräviä yksittäisiä haukahduksia.

Tämä ääntely on helppo sekoittaa haukahduksiin, joita koira tuottaa halutessaan huomiomme. Ja usein turhautuneisuuteen liittyy myös huomion hakeminen, kun koira yrittää kertoa meille, ettei se syystä tai toisesta saa haluamaansa esinettä tai ruokaa.

Pelko

Jokainen koira reagoi pelkoon eri tavoin; osa halvaantuu sen voimasta, kun taas osa ei pysy paikoillaan ja vaeltelee ympäriinsä, haukkuu ja jopa hyppii.

Tämän vuoksi myös pelon laukaisema haukkuminen vaihtelee eläimittäin, mutta yleiset piirteet ovat seuraavat:

  • Joko todella kovaäänisiä tai hyvin pehmeitä haukahduksia.
  • Joko pitkiä ja hitaita tai lyhyitä ja nopeita haukahduksia.
  • Joissakin tapauksissa murinaa ennen haukkumista.

Varoitus

Tämä lienee helpoiten tunnistettavissa oleva haukkumisen tyyppi. Haukahdukset ovat jotakin pitkien ja lyhyiden väliltä, ne tulevat peräkkäin, eivätkä ne ole nopeita.

Haukkumisen lisäksi koira etsii sinua ja osoittaa, mikä sitä huolestuttaa tai mistä se haluaa varoittaa sinua.

Koira haukkuu

Selvittääksemme, mistä koira meitä varoittaa, tulee miettiä asiayhteyttä ja selvittää, mitä koira osoittaa. Koira saattaa myös haukkua meille varoittaakseen toista henkilöä.

Opittu haukkuminen tai huomion hakeminen

Koirat voivat haukkua saadakseen huomiota, ja haukkuminen onkin yksi lemmikin tavoista, joihin ihminen parhaiten reagoi. Huomion vuoksi haukkuva koira hiljenee, kun siihen kiinnitetään huomiota tai kun se saa haluamansa.

Tyypillisesti opittu haukkuminen sisältää kohtalaisen hiljaisia ääniä muutaman sekunnin välein – joskin koira haukkuu sitä kovempaa, mitä kauemmin sitä ollaan huomioimatta. Voitaisiin sanoa, että haukahduksien välissä on juuri tarpeeksi aikaa komentaa koiraa ’hiljaa’- tai ’ei’-sanoilla.

Koska tämä tapa on opittu, se voi muuttua aikaa myöten. Koiran pyrkimyksenä on saada huomiomme tai jokin sitä kiinnostava esine tai ruoka, ja se kokeilee erilaisia haukahduksia, kunnes löytää sellaisen, joka saa meidät reagoimaan.

Avun pyytäminen ulvomalla

Ulvomista ei lasketa haukkumiseksi, mutta se on tapa, jota koirat käyttävät avun pyytämiseen perheeltään tai muilta koirilta. Ulvomista on vaikea sekoittaa mihinkään toiseen ääneen.

Haukkuminen on tärkeä osa koirien kommunikointia, mutta ei niiden ainoa tapa välittää tietoa. Liikkeet, asennot ja ilmeet ovat myös asioita, jotka tulee ottaa huomioon, kun haluataan ymmärtää lemmikin mielenliikkeitä. Asiayhteyttä ei myöskään sovi unohtaa, sillä myös tällä on vaikutusta koiran haukkumiseen.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.