Kuinka toimia, jos koira pelkää ukkosta?
Kirjoittanut ja tarkastanut asianajaja Francisco María García
Kovat äänet pelottavat usein lemmikkejä, ja moni koira pelkää ukkosta. Ukkosen ja salamoinnin sairaalloista pelkoa kutsutaan astrafobiaksi. Kyseessä on monimutkainen ja usein vaikeasti selvitettävä tilanne, jonka ratkomisen yrittäminen on omistajan vastuulla.
Pennsylvanian yliopistossa suoritetun tutkimuksen mukaan jopa 15-30 % koirista kokee stressiä ukkosen ja salamoinnin aiheuttaman pelon vuoksi, eli kyseessä on hyvin yleinen ongelma.
Mistä ukkosen pelko johtuu ja miten se vaikuttaa koiraan?
Emme tiedä tarkkaan, miksi osa koirista pitää ukkosta pelottavana ja ärsyttävänä ilmiönä. Vaikuttaa siltä, että jo vesisateen aikana veden välittämät aallot haittaavat koiran herkkiä korvia, joten voimme vain arvata, kuinka paljon myrsky häiritsee eläintä.
Sellaisten tekijöiden kuten rodun, iän ja sukupuolen sanotaan vaikuttavan koiran ukkosen pelkoon. Vaikka täyttä varmuutta pelon juurisyistä ei ole, jotkut koirat vaikuttavat olevan toisia alttiimpia kyseiselle tunteelle. Toiset koirat kehittävät pelon traumaattisen kokemuksen kautta tai nähtyään ihmisen tai toisen eläimen ahdistuvan ukkosesta.
Asiantuntijoiden mukaan mikään yksittäinen metodi ei toimi 100-prosenttisesti astrafobian hoidossa, sillä jokainen koira on yksilö, ja asia, joka auttaa yhtä eläintä, ei vaikuta toiseen millään tavalla.
Koirat myös kokevat pelkoa eri tavoin. Stressaantuneen koiran elimistö vapauttaa 200 % normaalia enemmän stressihormoniksi kutsuttua kortisolia. Siinä, missä yksi koira kärsii vähäisestä ahdistuksesta, toinen voi täristä ja läähättää ja kolmas olla niin paniikissa, että hyppää ulos ikkunasta ja karkaa.
Tyypillisiä koirien reaktioita ukkosen aikaan ovat:
- Tärinä
- Hännän piilottaminen jalkojen väliin
- Ulvominen
- Nurkassa tai sängyn alla piileskely
- Huonekalujen tai muiden esineiden pureskelu
Ei ole tavatonta, että koira haluaa piiloutua kuullessaan ukkosen äänet. Tämän sanotaan kertovan koiran alkukantaisista vaistoista. Moni koiran tavoista periytyy sen esi-isältä sudelta, joka elää ulkona luonnollisessa ympäristössään. Ukkosen ja salamoinnin aikaan vaisto saa suden etsimään turvaa suojellakseen itseään märältä ja kylmältä sekä mahdollisilta kaatuvilta ja putoavilta kappaleilta.
Kuinka toimia, jos koira pelkää ukkosta?
- Pyri pääsemään eroon koiran liiallisesta herkkyydestä. Soita koiralle ukkosen ääntä, mutta sammuta ääni heti, kun eläin alkaa näyttää merkkejä ahdistuneisuudesta. Kun koira on rauhoittunut, soita jälleen ääntä lyhyen hetken ajan. Toista tätä noin viisi kertaa kymmenen minuutin välein neljän tai viiden päivän aikana. Tämän jälkeen pidä kahden viikon tauko ennen seuraavaa harjoittelujaksoa.
- Pysy rauhallisena. Omistajan asenteella on iso merkitys koiran oloon. Koira vaistoaa, jos olet stressaantunut, ahdistunut tai peloissasi ja alkaa tuntea itse samoin. Parasta on jättää koira omiin oloihinsa, ilman nuhtelemista tai liiallista hyysäämistä ja silittämistä. Rankaiseminen saa koiran ainoastaan pelkäämään enemmän, sillä se alkaa yhdistää ukkosen pelon lisäksi rangaistukseen. Myöskään koiran paijaaminen tai liiallinen tyynnytteleminen ei tee hyvää, koska eläin alkaa kuvitella sen ahdistuneen olon olevan toivottua käytöstä.
- Varaa koiralle rauhallinen paikka. Etsi kodista rauhallinen paikka, jossa koira tuntee olonsa turvalliseksi, ja opeta lemmikki siirtymään tuohon paikkaan myrskyn alkaessa. Paikan tulee olla mahdollisimman kaukana ikkunoista ja ovista. Voit viedä koiran paikalle ruokaa tai herkkuja, jotta eläin yhdistää paikan positiiviseen.
- Leiki koiran kanssa. Jos koira ei halua olla yksin, voit yrittää suunnata sen huomion muualle ukkosesta. Parhaassa tapauksessa lemmikki alkaa ajan myötä yhdistää myrskyn sen rakastamaan asiaan, eli kanssasi leikkimiseen ja yhdessäoloon.
- Musiikin soittaminen. Tutkimusten mukaan musiikki vaikuttaa koiraan samalla tavoin kuin ihmiseen. Soita hermostuneelle koiralle instrumentaalimusiikkia, joka parhaassa tapauksessa rauhoittaa eläimen.
- Feromonit. Jos koira on ukkosen ja sateen aikaan hyvin pelokas, keskustele eläinlääkärin kanssa feromonivalmisteiden käytöstä. Eläimet erittävät luonnostaan feromoneja, ja synteettisiä feromonivalmisteita voidaan käyttää rauhoittamaan koiraa. Olemassa on myös muita eläinten ahdistuksen helpottamiseen käytettyjä valmisteita ja lääkkeitä, joista kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa, jos tilanne on todella paha.
- Hoida koiran herkkyyttä. Hyvin herkät koirat kärsivät muita enemmän myös ukkosesta. Lemmikin vieminen koirapsykologille tai muulle koirien käyttäytymiseen erikoistuneelle ammattilaiselle voi tuoda huomattavan avun tilanteeseen.
Mikäli oma koirasi kuuluu ukkosta pelkääviin eläimiin, kannattaa myrskyn saapumiseen varautua etukäteen. Tarkista siis päivän säätiedotus, äläkä jätä pelkäävää koiraa yksin ukkosen aikana. Jos et itse pysty olemaan kotona ukkosen iskiessä, pyydä ystävää tai perheenjäsentä koiran seuraksi.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.