Amerikanakita on dominoiva ja ylväs koira

Amerikanakita on dominoiva ja ylväs koira

Viimeisin päivitys: 12 tammikuuta, 2019

Amerikanakita on suuri ja vankka molossityyppinen koirarotu, jonka juuret ovat 1600-luvun Japanissa.

Millainen koira on amerikanakita?

Alkuperä

Akitat ovat alun perin kotoisin Japanin Akitan prefektuurista, missä näitä koiria eli jo 1600-luvun alussa. Niitä käytettiin taistelukoirina ja apuna karhun metsästyksessä.

Toisen maailmansodan jälkeen rotua alettiin kasvattaa Japanista 
Yhdysvaltoihin tuoduilla yksilöillä. Japanilainen akita pohjautuu metsästyslinjaisiin koiriin, kun taas Yhdysvalloissa suosittiin kookkaampia taistelulinjaisia koiria. Akita ja amerikanakita ovat olleet virallisesti kaksi eri rotua vuodesta 2000 lähtien.

Amerikanakita on dominoiva ja ylväs koira

Ulkonäkö

Amerikanakita on suurin kansainvälisen koiranjalostusliitto FCI:n hyväksymistä pystykorvista. Amerikanakitat ovat suuria, vankkoja ja vahvoja koiria, joilla on suuri karhumainen pää, leveä ja lyhyt kuono, pienet silmät ja pystyt korvat. Koiran pörröinen häntä on aina kippuralla ja taittuneena vartalon päälle.

Urokset ovat säkäkorkeudeltaan 66-71 cm ja nartut 61-66 cm. Amerikanakitojen sanotaan kestävän hyvin kipua sekä kylmiä ja kuumia lämpötiloja paksun turkkinsa ansiosta. Niiden karvapeite on kaksinkertainen ja kaikki värit ovat hyväksyttyjä. Valkoista väriä lukuun ottamatta koirille sallitaan musta maski, mutta kaikissa värimuunnoksissa on myös maskittomia yksilöitä.

Luonne

Kokonsa vuoksi amerikanakitaa pidetään joissain maissa potentiaalisesti vaarallisena koirana. Tosiasiassa nämä koirat ovat lempeitä, kiintyvät omistajaansa ja tulevat toimeen myös lasten kanssa. Nämä uskolliset koirat ovat aina valmiita puolustamaan perhettään. Amerikanakitat voivat olla varautuneita vieraita kohtaan, eivätkä yleensä tule toimeen vieraiden koirien kanssa. Ne ovat dominoivia reviiriään puolustavia koiria, jotka näkevät toiset koirat uhkana.

Amerikanakita on älykäs ja itsenäinen koira, joka noudattaa säntillisesti käskyjä, kunhan eläin on koulutettu hyvin, mieluiten pentuiästä lähtien. Amerikanakitan kouluttaminen ei ole aina helppoa, sillä vahvan luonteensa vuoksi koira saattaa jättää kouluttajansa huomiotta ja yrittää kävellä tämän yli. Tämän vuoksi on tärkeää, että omistaja tekee koiralle aina ja alusta asti selväksi, kuka on johtaja. Amerikanakitaa ei yleensä suositella ensimmäiseksi koiraksi sen vahvan luonteen ja suuren koon vuoksi.

Vaikka amerikanakitoja on aikoinaan käytetty koiratappeluissa, nämä eläimet eivät ole lainkaan aggressiivisia. Jokainen amerikanakitan omistaja huomaa nopeasti koiran osoittavan mielellään kiintymystään, ystävällisyyttään ja uskollisuuttaan.

Erityistarpeet

Amerikanakitat ovat vahvoja ja yleisesti ottaen terveitä koiria, joilla ei ole vakavia terveysongelmia. Niiden turkki vaatii paljon huomiota säännöllisen harjaamisen ja laadukkaan shampoon muodossa. Isona koirana amerikanakita tarvitsee runsaasti liikuntaa pysyäkseen terveenä ja emotionaalisesti tasapainossa.

Amerikanakita on iso koira, joka vaatii tilaa ja kärsivällisyyttä, ja jokaisen rodun edustajan hankkimista harkitsevan on mietittävä tarkkaan, pystyykö hän tarjoamaan koiralle sen tarvitsemat puitteet.

Kuvien lähde: Jonnydrh ja Bchappell702


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.