Kissan kanssa nukkuminen ja sen tuomat hyödyt

Kissan kanssa nukkuminen ja sen tuomat hyödyt

Viimeisin päivitys: 28 marraskuuta, 2018

On aina erityinen hetki, kun kissa painautuu kylkeä vasten illalla nukkumaan mentäessä tai päiväunien aikaan. Kissat eivät aina osoita tunteitaan näin avoimesti, ja näistä hetkistä on otettava kaikki irti. Tänään kerromme, millaisia hyötyjä kissan kanssa nukkuminen tuo mukanaan.

Omistajan vieressä nukkuminen on merkki rakkaudesta

Kissan kanssa nukkuminen ja sen tuomat hyödyt

Kissa osoittaa yleensä rakkautta ja hellyyttä juuri silloin, kun se sille itselleen sopii, joten omistajan on syytä olla kiitollinen, kun eläin päättää tulla viereen nukkumaan. Kissat ovat ainutlaatuisia olentoja, jotka rakastavat omistajan sängyllä leikkimistä ja ihmisten leikkeihin ja hauskanpitoon mukaan saamista.

Kissat pitävät myös lämpimistä paikoista kylminä päivinä. Lemmikki saattaa antaa omistajalleen suukon tai tönäistä tätä kylmällä nenänpäällään. Kissat eivät tietenkään ole ihmisten kaltaisia. Ne haluavat muodostaa rakastavan siteen, joka korvaa suhteen emoon.

Kasvaessaan kissa valitsee usein aamun varhaiset hetket läheisyydelle ja voi jopa herättää omistajansa ollessaan tylsistynyt tai nälkäinen.

Kissan kanssa nukkuminen ja sen tuomat hyödyt

Kissan kanssa nukkuminen tuo mukanaan monia hyötyjä, ja seuraavat ovat niistä parhaisiin kuuluvia:

1. Voimakkaampi side

Kissan kanssa muodostettu side ei ole samanlainen kuin koiran ja omistajan välinen suhde. Kissat ovat itsenäisiä eläimiä, jotka viihtyvät usein koiria paremmin omissa oloissaan. Kuitenkin myös kissat kaipaavat rakkautta ja hellyyttä – tosin usein omilla ehdoillaan ja itse valitsemaansa aikaan.

Se, että kissa hyppää sängylle kanssasi, on merkki siitä, että olet eläimelle tärkeä. Joka kerta kissa osoittaessa sinulle rakkauttaan – yöllä tai päivällä – siteenne voimistuu.

2. Leipominen

Kissanpennut leipovat tassuillaan emonsa nisiä halutessaan maitoa. Kissan tuntiessa olonsa hyväksi ja turvalliseksi, se saattaa alkaa leipoa tassuillaan myös omistajaansa. Tämä on kissan tapa osoittaa rakkautta ja onnellisuutta. 

Samalla omistaja saa aamuin illoin ilmaisen tassuhieronnan!

3. Paremmat unitottumukset

Kissan kanssa nukkuminen ja sen tuomat hyödyt

Kissat ovat yöeläimiä, jotka ovat aktiivisimmillaan iltaisin ja öisin, ja omistajan ja lemmikin unirytmit voivat näin poiketa toisistaan. Omistaja saattaa siis herätä kissan mennessä nukkumaan ja päinvastoin. Mutta jos unirytmit osuvat yhteen, kissa parantaa nukkumista.

Kissan unirytmin lisäksi mielessäsi saattaa risteillä muitakin kysymyksiä. Heräileekö eläin koko ajan? Onko se yöllä rauhallinen? Haluaako kissa nukkua peiton alla? Haluaako se nukkua jalkopäässä vai pää tyynyllä? Näihin kysymyksiin vastauksen saaminen auttaa sinua nukkumaan levollisemmin. Tutkimusten mukaan naiset, jotka nukkuvat lemmikkiensä kanssa, nauttivat rauhallisemmasta unesta.

4. Kehon lämmön jakaminen

Kylmänä talviyönä kuka tahansa kaipaa hieman lisälämpöä. Jos elät tai nukut yksin, ei ole mitään parempaa kuin henkilökohtaisena lämmittimenä toimiva kissa, jonka turkki on kuin tehokas patteri. Vaatteiden lisääminen ja peittojen vaihtaminen paksummiksi kannattaa tietysti sekin – myös lemmikki tulee nauttimaan lämpimän täkin alla makoilusta.

5. Luotettava herätyskello

Kissa on tarkka herätyskello, jota ei voi torkuttaa. Auringon noustessa eläin alkaa herätellä omistajaansa saadakseen ruokaa tai seuraa – tai kenties päästäkseen sänkyyn omistajansa paikalle.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.