7 asiaa, joista kissa tulee onnelliseksi

3.12.2018

Lemmikinomistajina haluamme nelijalkaisten ystäviemme olevan onnellisia. Kissan ajatuksia ja tunteita voi olla vaikeampi tulkita kuin koiran mielenliikkeitä, sillä kissoilla on mystisempi tapa ilmaista itseään. Tämän vuoksi haluamme tämän päiväisessä artikkelissamme kertoa asioista, joista kissa tulee hyvin onnelliseksi.

7 asiaa, joista kissa tulee hyvin onnelliseksi

Koira heiluttaa häntäänsä ja hyppii ilosta palatessasi kotiin. Kissat eivät osoita kiintymystään yhtä innokkaasti, tai ainakin tekevät sen vain halutessaan. Omistajan tehtävä on antaa kissalle kaikki tarvittava sen onnellisuuden takaamiseksi – siitä huolimatta, että kissa ei välttämättä näytä tunteitaan selvästi.

1. Ruoki kissa hyvin

Asiat, joita kissat rakastavat

Ruokavalio on tärkeimpiä asioita minkä tahansa eläimen vahvuuden ja terveyden kannalta, mutta se on oleellinen tekijä myös kissan onnellisuutta ajatellen. Ole kuitenkin varovainen, ettet osoita kiintymystäsi ruokkimalla eläintä liikaa, mikä voi johtaa terveydelle vaaralliseen ylipainoon.

Hanki hyvälaatuista ruokaa, joka sopii kissan ikään, aktiivisuustasoon ja muihin piirteisiin. Noudata aina valmistajan tai eläinlääkärin suosituksia ruoan määrän suhteen.

2. Vie kissasi lääkäriin aina tarvittaessa

Se, että kissa elää sisätiloissa, ei tarkoita, etteikö se voisi sairastua. Lemmikki on käytettävä terveystarkastuksessa mielellään kaksi kertaa vuodessa. Kissa täytyy steriloida tai kastroida sekä rokottaa vuosittain ja madottaa tarpeen mukaan.

3. Huolehdi hygieniasta

Jos omistat kissan, tiedät kyseessä olevan erittäin siisti eläin. Kissan omistaja voi omilla toimillaan tarjota lemmikilleen entistä puhtaamman elinympäristön.

Hiekkalaatikon täytyy olla hajuton ja puhdas. Kissat ovat hyvin herkkiä hajuille, ja jos hiekkalaatikon tila ei miellytä, eläin voi tehdä tarpeensa muualle. Laatikko on tärkeä putsata 2-3 kertaa päivässä ja pestä viikoittain. Tämä on yksi avainasioista kissan onnellisena pitämisessä.

4. Silittäminen

Kissa tarvitsee omistajansa seuraa ja vuorovaikutusta, mutta vain silloin, kun se näin itse haluaa. Jos siis lemmikkisi pyytä silittämään itseään, tartu tilaisuuteen! Lähes kaikilla kissoilla sallitut alueet ovat korvien taustat, leuan alapuoli sekä kuonon sivut.

Älä koske kissan jalkoihin tai häntään, jos et tunne eläintä hyvin ja tiedä sen sietävän näiden alueiden koskettamista. Jos kissa luottaa sinuun, se saattaa antaa rapsuttaa vatsaansa. Muista, että moni kissa ei pidä siitä, että sitä kosketaan pitkään. Huomaat kissan eleistä, milloin on aika lopettaa silittäminen.

5. Vapaus

Tämä ei tarkoita, että kissan täytyisi antaa mennä minne vain ja tehdä aivan mitä tahtoo, mutta tulee muistaa, että kissa tarvitsee myös omaa tilaa ja rauhaa. Anna kissan siis viihdyttää itseään tai vetäytyä rauhalliseen paikkaan torkkumaan, jos se näin haluaa. Myöhemmin voitte jälleen leikkiä ja touhuta yhdessä.

Kissa voi viettää tuntikausia pelkän tyhjän pahvilaatikon kanssa. Jos kodissasi on tilaa, voit rakentaa leikkitornin, jossa kissa voi liikkua eri tasojen välillä. Varmista, että lemmikki pääsee katselemaan ulos vähintään yhdestä ikkunasta. Ulkona olevat, linnut, ihmiset ja liikenne tarjoavat kissalle virikkeitä.

6. Pidä kissalle seuraa

Asiat, joista kissa tulee onnelliseksi

Vaikka kissat ovatkin yksin viihtyviä ja iltaisin ja öisin aktiivisimmillaan olevia eläimiä, ne pitävät seurasta ja kiintymyksen osoittamisesta. Kotikissa, jolla ei ole tarpeeksi virikkeitä, voi masentua tai tylsistyä.

Pidä kissaa sylissäsi tai silitä sitä silloin tällöin katsellessasi televisiota, lukiessasi tai työskennellessäsi tietokoneella. Jo nämä pienet eleet tekevät lemmikistä onnellisemman.

7. Vie kissa ulos

Kissan ei tule koskaan antaa ulkoilla itsenäisesti, mutta eläimen voi opettaa ulkoilemaan valjaissa omistajan seurassa.

Jos kodissasi on parveke, päästä kissa tarkkailemaan ulkomaailmaa sen kautta. Varmista kuitenkin, että eläimen ei ole mahdollista päästä karkaamaan tai putoamaan. Myös iso ikkuna tarjoaa kissalle tärkeitä virikkeitä.