Hyviä nimiä pitkäkarvaisille koirille

Tällä kertaa kerromme hauskoista ja osuvista nimistä pitkäkarvaiselle koiralle. Listaamamme nimet ovat saaneet inspiraationsa esimerkiksi tv-sarjoista, luonnosta ja ruoista.
Hyviä nimiä pitkäkarvaisille koirille

Viimeisin päivitys: 15 maaliskuuta, 2020

Koiran nimeäminen ei välttämättä ole helppo tehtävä. Useimmat tutut eläinten nimet ovat todella yleisiä, ja voi olla vaikeaa löytää omalle lemmikille nimi, joka on sekä osuva että erityinen. Siksi haluammekin auttaa uusia lemmikin omistajia tehtävässä ja listaamme tänään hauskoja nimiä pitkäkarvaisille koirille.

Hyviä nimiä pitkäkarvaisille koirille

Pitkäkarvaisten koirien ulkonäköä määrittää yleensä juuri niiden turkin komeus, minkä lisäksi joillakin yksilöillä on lisäksi tuuheat viikset tai kulmakarvat, mikä antaa kasvoille omanlaisensa huolestuneen ilmeen. Joillakin pitkäkarvaisilla koirilla ulkonäkö ja käytös ovat ristiriidassa, kun eläimen turkki näyttää majesteettiselta, mutta koira liikkuu todella kömpelösti ja osuu jatkuvasti hännällään erilaisiin esineisiin.

Toinen esimerkki siitä, että pitkäkarvaisten koirien ulkonäön ja käytöksen välillä voi olla hauska ristiriita, ovat pitkäkarvaiset terrierit. Nämä pienet koirat näyttävät söpöiltä pehmoleluilta, mutta niiden luonne on jotain aivan muuta. Terrierit ovat rohkeita ja usein äänekkäistä koiria, eivätkä lainkaan niitä pehmoleluja, joiksi monet niitä kuvittelevat.

Nämä asiat mielessä pitäen olemme koonneet seuraavan listan nimistä, jotka sopivat mielestämme erityisen hyvin juuri pitkäkarvaisille koirille. Halusimme valita listaamme erikoisempia vaihtoehtoja, joita et varmasti kuule aivan joka päivä.

Tv-sarjojen hahmot

Tv-sarjat ovat kokeneet oikean supersuosion viime vuosikymmenten aikana. Ja kun jokin sarja pyörii ruudussa pitkään, siitä saadaan muun muassa suuri määrä loistavia ideoita koiran nimeämiseen! Jos sinulla on uroskoira, jolla on pitkä karva, voit nimetä sen vaikkapa näin: Sheldon tai Raj, jotka ovat tulleet tutuiksi sarjasta The Big Bang Theory, tai sitten Dwight, Jim tai Kevin sarjasta The Office. Nämä sarjat ovat molemmat kuuluneet viime vuosien suosituimpiin.

Hyviä nimiä pitkäkarvaisille koirille

Naaraille taas sopii niistä vaikkapa Pam tai Erin, jotka ovat sarjasta The Office, tai Penny sarjasta The Big Bang Theory. Voit myös käyttää seuraavia nimiä, jos olet suuri Game of Thrones -sarjan fani: Sansa, Shae, Osha tai Arya.

Inspiraatiota luonnosta

Maantieteelliset nimet voivat olla todella kauniita ja omaperäisiä lemmikille, ja mitä tulee jokiin, Afrikassa on esimerkiksi Niili sekä Aasiassa Indo ja Obi. Murray on yksi Oseanian suurimmista joista, ja Espanjassa on Duero sekä pohjoisessa sijaitseva Sil.

Ja naaraille taas sopii tietysti Seine, joka on Pariisissa sijaitseva kuuluisa joki, tai sitten Volga, joka on Euroopan pisin joki – se kulkee Venäjän lävitse. Amur on yksi Aasian tärkeimmistä joista, ja se kulkee Venäjän ja Kiinan rajaa pitkin.

Viisaiden hahmojen nimet

Voi olla haastavaa keksiä sopivaa nimeä pitkäkarvaiselle koiralle, jolla on luonnostaan tuuheaat viikset tai kulmakarvat. Koska koiran olemus on todennäköisesti rauhallinen ja viisas, se tarvitsee kenties astetta vakavamman nimen. Tässä voidaan kääntyä esimerkiksi tv-sarjan tai kirjan puoleen, sillä näissä esiintyy useita viisaita tietäjiä, jotka auttavat tarinan päähenkilöä tämän matkalla.

Hyviä nimiä pitkäkarvaisille koirille

Gandalf on tuttu hahmo jokaiselle Taru sormusten herrasta -fanille, Albus Dumbledore antaa suojaa Harry Potterille läpi koko tämän tarinan, ja Yoda taas on mentori usealle Tähtien sodan hahmolle. Morpheus tunnetaan Matrix-elokuvista ja Mr. Miyagi Karate Kid -klassikosta. Ikävä kyllä tällaiset viisaat hahmot ovat kaikki pääsääntöisesti miespuolisia.

Koiran nimeäminen ruoan mukaan

Ehkäpä haluat omalle pitkäkarvaiselle koirallesi sittenkin nimen, joka on kevyt ja hauska, eikä niinkään viisaudesta kertova? Jos haluat omaperäisen sekä koiran energisestä ja leikkisästä luonteesta viestivän nimen, seuraavat voivat olla täydellisiä ideoita. Ruoka voi itse asiassa olla todella hyvä ideoiden lähde koiran nimeämiseen!

Naaraille sopivat tietysti sellaiset nimet kuin Mansikka, Ananas ja Persikka, ja voit käyttää vaikka mausteidenkin nimiä, kuten Pippuri tai Rosmariini. Ja jos koirasi on uros, sille sopivat kenties sellaisten tuttujen tuotteiden nimet kuin Kookos tai Maissi.

Pitkäkarvaisille koirille voidaan siis hyvin antaa niiden vakavaan ja viisaaseen ulkomuotoon sopiva nimi, mutta myös täysin päinvastainen, eli spontaanista ja hauskasta luonteesta kertova nimi. Ennen kuin valitset uudelle lemmikillesi kaikkien tuntemaa ja yleistä nimeä, voit harkita myös vähän omaperäisempää ja yllättävää nimeä. Näillä ehdotuksilla takaat, että koirallasi on koko koirapuiston kiinnostusta herättävin nimi!


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.