5 vähemmän tunnettua kissaeläintä

Jo sukupolvien ajan ihmiset ovat yhdistäneet kissoihin erilaisia taikauskoja ja legendoja. Muinaisessa Egyptissä kissat olivat palvottuja, pyhiä eläimiä, jotka haudattiin omistajansa kanssa seuraksi seuraavaan elämään. Tiettyjen alkuperäiskansojen keskuudessa suuria amerikkalaisia kissaeläimiä, kuten jaguaareja ja puumia, pidettiin jumalten inkarnaationa. Keskiaika sen sijaan oli kesykissoille pimeää ja julmaa aikaa, sillä yli tuhannen vuoden ajan etenkin mustat olivat ihmisen vainon kohteena, ja niitä jopa poltettiin siksi, että niiden ajateltiin olevan yhteydessä noituuteen.

Erikokoiset kissaeläimet ovat siis olleet jo pitkään tavalla tai toisella osa ihmisten elämää. Kaikki tuntevat kotikissan sekä isot kissat, kuten leijonan, tiikerin ja leopardin, mutta planeetallamme elää suuri joukko muitakin upeita kissaeläimiä. Tänään esittelemme viisi vähemmän tunnettua kissaeläintä.

5 vähemmän tunnettua kissaeläintä

1. Arokissa

Arokissa eli manuli on kissaeläin, joka elää itäisen Aasian aroilla jopa 5 000 metriä merenpinnan yläpuolella. Karuilla alueilla elämisen mahdollistaa kylmältä ja tuulelta suojaava pitkä ja tuuhea turkki. Arokissalla kasvaa arviolta 9 000 karvaa neliösenttimetriä kohden, ja yksi karva kasvaa noin 7 senttimetrin pituiseksi. Arokissa on kesykissan kokoinen eläin, jolla on pullea ja jykevä keho, lyhyet jalat, litteä naama, pienet korvat ja pörröinen, mustin renkain koristeltu häntä. Sen tuuhea turkki on kauniin punertava tai harmaa.

Arokissat ovat yksineläjiä, jotka aktivoituvat saalistamaan etenkin pieniä jyrsijöitä ja lintuja iltahämärissä. Ne viettävät suuren osan päivästään luolissa tai koloissa, mutta nauttivat myös auringossa lokoilusta. Arokissat näyttäytyvät vain harvoin ihmisille, joten mahdollisuuksia niiden tapaamiseen niiden luontaisessa elinympäristössä ei osu eteen juuri koskaan.

Naaraspuolinen arokissa saa kerrallaan 3-7 poikasta, joita se kantaa 60-70 päivää. Poikaset painavat syntyessään noin 90 grammaa ja ovat paksun turkin peittämiä. Ne saavuttavat täyden kokonsa kuudessa kuukaudessa. Vankeudessa arokissat voivat elää jopa 11-vuotiaaksi. Ne pystyvät myös lisääntymään vankeudessa, mutta selviytymisen todennäköisyys on alhainen infektioiden vuoksi. Luonnollisesta elinympäristöstään erotettuina arokissat eivät altistu viruksille, ja siksi niiden vastuskyky ei kehity riittävän vahvaksi.

2. Borneonkissa

Borneonkissa on nimensä mukaisesti Borneon saarella Kaakkois-Aasiassa elävä kissaeläin. Kyseessä on harvinainen eläin, josta ei tiedetä paljonkaan. Ennen vuotta 1998 borneonkissa oli itse asiassa nähty elävänä vain kaksi kertaa. Tänä päivänä noin 40 borneonkissayksilöä elää eläintarhoissa ympäri maailmaa. Borneolaiset pyydystäjät saavat tarhoilta suuria palkkioita elävistä yksilöistä.

Borneonkissa painaa 2–4 kiloa ja on 50–65 senttimetriä pitkä. Sillä on 30–40 senttimetriä pitkä ohutkarvainen häntä. Se on rakenteeltaan pyöreähkö, ja sillä on lyhyt kallo ja pienehköt korvat. Borneonkissan turkki on punaruskea, mutta myös harmaita muunnoksia esiintyy. Vatsapuoli on muuta ruumista vaaleampi. Borneonkissa elää tiheissä sademetsissä ja kalliopensaikoissa ja metsästää yöaikaan ravinnokseen lintuja, jyrsijöitä ja mahdollisesti myös apinoita.

3. Jaguarundi

Jaguarundi on Etelä- ja Keski-Amerikassa elävä, monia sukulaisiaan huonommin tunnettu kissaeläin. Nimestään huolimatta jaguarundilla ei ole mitään muuta tekemistä jaguaarin kanssa kuin se, että ne elävät osittain samalla alueella. Jaguarundin elinaluetta ovat Amerikan trooppiset ja lauhkeat seudut Texasin eteläosasta Pohjois-Argentiinaan sekä Brasilia, Venezuela, Paraguay, Nicaragua, Peru ja Ecuador.

Jaguarundin turkki on tasaisen musta, ruskeanharmaa tai punertavan harmaa, vaaleampi vatsan alue pois lukien. Muodoltaan ja liikkeiltään jaguarundi muistuttaa enemmän näätä- kuin kissaeläimiä. Jaguarundi on häntä mukaan laskettuna noin 55–77 senttimetriä pitkä ja painaa noin 4,5–9 kiloa. Jaguarundit etsivät ravintonsa joko yksikseen tai pareittain. Monista muista kissaeläimistä poiketen nämä kissat ovat aktiivisia päiväsaikaan. Ne ovat huonoja kiipeilijöitä, joten ne metsästävät väijyen maassa pesiviä lintuja, jyrsijöitä ja muita pikkunisäkkäitä.

4. Puuleopardi

Puuleopardia eli puutiikeriä tavataan Kaakkois-Aasian trooppisissa metsissä. Nimestään huolimatta laji ei kuulu samaan sukuun leopardien kanssa. Puuleopardia pidetään muinaisten sapelihammaskissojen lähimpänä elossa olevana sukulaisena, ja sillä on yhä joitakin näiden hurjien petojen piirteitä. Lajia uhkaavat salametsästys ja elinympäristöjen katoaminen, ja se onkin luokiteltu uhanalaiseksi.

Puuleopardi poikkeaa ulkonäkönsä puolesta monella tapaa muista kissaeläimistä, ja se on luokiteltu välillä isoksi, välillä pieneksi kissaeläimeksi. Sen vartalo on 60–95 senttimetriä pitkä, ja sillä on poikkeuksellisen pitkä ja tasapaksu häntä, joka voi olla jopa 110 senttimetrin pituinen. Puuleopardi painaa 15–24 kiloa niin, että uros on naarasta kookkaampi. Se on ruumiinrakenteeltaan sopeutunut hyvin elämään korkealla puiden oksilla. Sen kallo on kissaeläimelle lyhyt, ja sillä on ruumiin kokoon nähden kaikista kissaeläimistä suurimmat kulmahampaat. Puuleopardilla on pehmeä ja tiheä turkki, jonka pohjaväri vaihtelee tuhkanharmaasta kellertävän harmaaseen. Selässä turkki on toisinaan punavivahteinen ja vatsapuolella vaalea. Pohjaväriä koristavat pienet täplät ja suuret tummat laikut.

Puuleopardit elävät monien muiden kissaeläinten tavoin yksin lisääntymiskauden ulkopuolella. Ne liikkuvat pääasiassa öisin, mutta ovat tarvittaessa aktiivisia myös päivällä, riistaeläimistä ja ihmisten vaikutuksesta riippuen. Puuleopardit saalistavat muun muassa oravia, lintuja, apinoita ja hyvin isojakin eläimiä, kuten villisikoja ja hirvieläimiä. Puuleopardi vaanii saalistaan puun oksilla ja pudottautuu sieltä uhrinsa niskaan. Se on myös hyvä kalastaja.

5. Oselotti

Oselotti on Etelä-, Keski- ja Pohjois-Amerikassa elävä pieni kissaeläin, jonka ruumiin pituus on 55–100 senttimetriä ja hännän 27–45 senttimetriä. Aikuinen oselotti painaa noin 7–18 kiloa. Ruumiinrakenteeltaan oselotti muistuttaa ilvestä ja turkiltaan jossain määrin leopardia. Sen kellanruskeassa turkissa on tummanruskeita tai mustia täpliä. Valitettavasti oselotteja metsästettiin aikaisemmin suuria määriä juuri niiden kauniin turkin takia, mutta turkiskaupan säännöstely on sittemmin elvyttänyt kantaa.

Oselotti muistuttaa muita kissaeläimiä siinä, että sillä on suhteellisen laaja reviiri, se elää suurimmaksi osaksi yksin ja se viettää päivät pääosin piilossa ja metsästää illalla ja yöllä. Toisinaan oselotti kuitenkin jakaa lepopaikkansa toisen samaa sukupuolta olevan yksilön kanssa. Muilta eläimiltä se puolustaa reviiriään varsin raivokkaasti – toisinaan jopa siihen pisteeseen, että toinen tappelun osapuolista menehtyy, mikä on epätavallista kissaeläinten parissa.

Oselottinaaras kantaa poikasia noin 70 päivää ja synnyttää syksyllä 1–4 pentua luolaan, tyhjään puunrunkoon tai tiheään pensaikkoon rakentamaansa pesään. Se imettää pentuja ensin noin kahden kuukauden ajan ja alkaa sitten tarjota niille pelkästään kiinteää ravintoa. Pennut itsenäistyvät kahden vuoden iässä ja jättävät pesänsä ja emonsa.