Dokumenttielokuva, joka on nähtävä: Koirat – aivan liian inhimillisiä

2.12.2018

Maailmassa on paljon kaltaisiamme eläinrakkaita ihmisiä, mutta valitettavasti on myös heitä, jotka hylkäävät lemmikkinsä. Miksi ihmiset käyttäytyvät näin? Kysymykseen ei ole yhtä ja ainoaa vastausta, mutta Koirat – aivan liian inhimillisiä -elokuvan tekijät pyrkivät löytämään selityksen asiaan. Kyseinen dokumenttielokuva pyrkii lisäämään ihmisten tietoisuutta eläinten hylkäämisen haitoista.

Mistä dokumenttielokuva kertoo?

Dokumenttielokuva hylätyistä koirista

Koirat – aivan liian inhimillisiä on dokumenttielokuva, joka pyrkii löytämään syyn eläinsuojien välttämättömyydelle Espanjassa. Dokumenttielokuvan inspiraationa toimi Espanjan Ciudad Realissa sijaitseva Kadun haukahdukset -eläinsuoja. Monissa elokuvassa nähtävissä haastatteluissa esiintyy kyseisessä eläinsuojassa työskenteleviä henkilöitä.

Elokuva on toteutettu eri näkökulmat huomioonottaen, mutta eniten keskitytään tapahtumien havainnointiin koiran näkökulmasta. Koira ilmaisee, miten näkee ympärillään tapahtuvat asiat; miltä siitä tuntuu omistajan helliessä ja rakastaessa sitä ja yhtäkkiä hylätessä sen.

Hylätyn koiran elämä

Koirat ovat joustavia olentoja, jotka opetamme mukautumaan omaan persoonaamme, mieltymyksiimme ja elämäntilanteeseemme. Teemme lemmikeistämme haluamamme laisia. Tästäkin huolimatta koirat ovat meille uskollisia meille, ja yksi dokumentin koirista kysyykin tullessaan hylätyksi: ”Missä tulen elämään ilman sinua?”

Dokumenttielokuvan toinen puoli koostuu eri ammattilaisten haastatteluista. He auttavat meitä ymmärtämään, miksi eläimiä hylätään. Jos harkitset lemmikin hankkimista, näiden haastattelujen kuunteleminen ja oman tilanteesi pohtiminen auttaa sinua järkevän päätöksen tekemisessä. Järjellä tehdyt päätökset ovat aina parempia kuin tunteiden ohjaamat teot.

On varmaa, että eläinten hylkääminen on paljon surua aiheuttava. Vaikka lemmikin hylkäämiselle onkin monia syitä, voimme kaikki tehdä jotain asian estämiseksi.

Miten eläinten hylkäämistä voidaan ehkäistä?

On surullista, että Espanjan kaltaisissa, kehittyneissä maissa, on harhakäsityksiä siitä, mitä eläimen omistaminen edellyttää.

Jos sinulla on lemmikki, auta muita ymmärtämään, mitä eläimen omistaminen tarkoittaa. Jos taas et omista lemmikkiä, pohdi seuraavia asioita:

  • Mitä teet eläimen kasvettua täyteen kokoonsa? Olemme usein haltioissamme pentujen suloisuudesta ja saatamme jopa hankkia lemmikin spontaanisti miettimättä asiaa tarpeeksi. Rakastatko lemmikkiäsi yhä, kun se ei ole enää pentu?
  • Mitä teet koiran sairastuessa? Niin eläimen kuin ihmisenkin sairauden hoito vaatii rahaa ja aikaa. Oletko valmis tekemään tarvittavat uhraukset lemmikkisi sairastuessa?
  • Kuinka toimit lähtiessä lomalle? Lemmikin hankkiminen tarkoittaa perheenjäsenen adoptoimista, ja koira on jatkossa osa elämääsi. Jos matkustat usein ja vietät pitkiä aikoja poissa kotoa, sinulla tulee olla ratkaisu lemmikkiäsi varten. Koira tulee joko ottaa mukaan matkalle tai jättää luotettavan tahon hoidettavaksi.
  • Onko sinulla varaa lemmikkiin? Koiran kanssa eläminen tuo mukanaan muitakin kuin ruoan hankkimiseen liittyviä kuluja. Eläin tarvitsee säännöllisiä eläinlääkärikäyntejä, rokotukset, madotukset, mikrosirun, hygieniatarvikkeet, leluja, pedin, ruoka-astioita ja ulkoiluun tarvittavat tarvikkeet. Oletko kykenevä ja halukas maksamaan kaiken tämän?

Harkitse tarkkaan ja pitkään ennen kuin hankit lemmikin ja auta muita tekemään samoin. Lemmikki ei ole lelu, jonka voi heittää pois sen alkaessa kyllästyttää. Eläin on elävä olento, joka tarvitsee huolenpitoa ja rakkautta.