Mitä ovat sateenvarjolajit?
Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sara González Juárez
Luonnonsuojelu on herkkä aihe, sillä siinä on otettava huomioon monia vaikeasti hallittavissa olevia tekijöitä, jotka eivät johdu ainoastaan ihmisen tuhoisista toimista. Monet yritykset ekosysteemin ennalleen palauttamiseksi ovatkin epäonnistuneet, koska tasapainoa on samalla horjutettu muilla osa-alueilla. Tässä kohtaa sateenvarjolajit astuvat kuvaan.
Saat jo luultavasti itse termistä käsityksen niiden tehtävästä: ne ovat muiden lajien suojelemisen ja säilymisen kannalta tärkeitä lajeja. Tässä artikkelissa puhumme tästä termistä, sillä se on yksi tehokkaimmista strategioista kohdennettaessa ponnisteluja ja resursseja luonnonsuojelussa.
Mitä ovat sateenvarjolajit?
Sateenvarjolajit ovat lajeja, joihin ekosysteemin suojelupyrkimykset kohdennetaan. Syynä on se, että suojelemalla kyseistä lajia vaikutetaan myönteisesti myös muihin samassa elinympäristössä eläviin lajeihin.
Termi ei ole uusi: se keksittiin vuonna 1984 Stanfordin yliopistossa, ja se määritellään seuraavasti: “laji, jonka elinalueen vähimmäisvaatimukset ovat vähintään yhtä kattavat kuin koko muulla eliöyhteisöllä, jota pyritään suojelemaan”.
Sateenvarjolajeja ei siis valita niinkään niiden tehtävän perusteella ekosysteemissä (toki myös tämän vuoksi), vaan niiden tarpeiden mukaan. Toisin sanoen ne ovat lajeja, joiden tarpeet ovat laajat ja moninaiset, kuten myös monimutkaiset, joten niiden säilymisen turvaamiseksi tarvitaan toimenpiteitä monilla tasoilla.
Vaatimukset, joiden täyttyessä laji voidaan luokitella sateenvarjolajiksi
Ennen suojelusuunnitelman laatimista on tärkeää tutkia kyseistä ekosysteemiä. Lajien keskinäisiä suhteita kartoitettaessa saadaan selville myös niiden tarpeet ja tämän myötä kriteerit, joiden perusteella lajia voidaan pitää muiden lajien sateenvarjolajina. Nämä kriteerit ovat:
- Sateenvarjolajin tarvitseman elinalueen on oltava riittävän laaja niin, että siihen kuuluu muiden suojeltavien lajien elinalueita.
- Sateenvarjolajin aseman ravintoketjussa on oltava merkittävä populaatioiden hallinnan kannalta.
- Lajin harvinaisuus sekä sen suojelutilanne ja sukupuuttoriski ovat myös huomioon otettavia kriteerejä.
- Merkittävä asema muiden lajien kilpailijana tai saalistajana. Näitä käyttäytymiseen liittyviä näkökohtia ei myöskään pidä unohtaa valinnassa.
Sateenvarjolajitekniikan sovellukset
Sateenvarjolajien valitseminen ei ole hyödyllistä ainoastaan luonnonsuojelutehtävien optimoinnissa, vaan sillä on myös muita hyödyllisiä sovelluksia. Niitä ovat muun muassa seuraavat:
- Löydetään optimaaliset paikat luonnonsuojelualueiden perustamiseksi.
- Tutkitaan perusteellisesti ekosysteemien koostumusta ja rakennetta.
- Perustetaan ekologisia käytäviä pirstoutuneiden elinympäristöjen yhdistämiseksi.
- Tehdään inventaario kasveista ja eläimistä.
- Paikannetaan maantieteelliset alueet, jotka vaativat kiireellisiä toimia.
Ponnistelujen kohdentaminen sateenvarjolajin suojeluun on erittäin tehokas tapa suojella useita lajeja lyhyessä ajassa.
Esimerkkejä sateenvarjolajeista
Espanjassa tunnetuin sateenvarjolaji on iberianilves (Lynx pardinus) ja toisena keisarikotka. Molemmat lajit vaikuttavat pieniin eläinkantoihin, kuten hyönteisiin ja sammakkoeläimiin, mutta myös kasveihin. Itse asiassa Iberian kaniinien kärsimät myksomatoosi- ja virusperäiset verenvuototautiepidemiat haittasivat voimakkaasti niiden suojelua (koska ne ovat oleellinen osa niiden ruokavaliota).
Näin ollen kaniinien vapauttaminen Välimeren metsien uudelleenasuttamiseksi oli osa iberianilveksen ja keisarikotkan suojelusuunnitelmaa. Lisäksi toistuvien maanteillä tapahtuvien yliajojen välttämiseksi on rakennettu lukuisia maanalaisia käytäviä, joita myös muut lajit käyttävät.
Tätä strategiaa sovelletaan kuitenkin myös monissa muissa ekosysteemeissä. Tässä muutamia muita sateenvarjolajeja:
- Nisäkkäät: Jaguaari (Panthera onca), silmälasikarhu (Tremarctos ornatus), amerikantapiiri (Tapirus terrestris), pensassarvikuono (Diceros bicornis) ja manaatti ( Trichechus-suku).
- Linnut: Metso (Tetrao urogallus), täpläpöllö (Strix occidentalis) ja chilentulikärki (Campephilus magellanicus).
- Matelijat: Orinoconkrokotiili (Crocodylus intermedius), karettikilpikonna (Eretmochelys imbricata) ja arraukilpikonna (Podocnemis arrau).
Kuten näet, lajien suojelu ei rajoitu vain tiettyjen eläin- tai kasvilajien määrän lisäämiseen, vaan siinä otetaan huomioon myös koko ekosysteemi. Eikä ihme, sillä kaikki luonnossa on sidoksissa toisiinsa ja sopusoinnussa keskenään, jopa me kaikkialle levittäytyvät ihmiset. Tästä syystä toistamme lauseen, jota usein käytetään näissä yhteyksissä: huolenpito niistä on huolenpitoa itsestämme.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Catalá, E. I. (2011). Los conceptos de especies indicadoras, paraguas, banderas y claves: su uso y abuso en ecología de la conservación. Revista Inter Ciencia, Volumen 36(1), pp: 32-36.
- Roberge, J. M., & Angelstam, P. E. R. (2004). Usefulness of the umbrella species concept as a conservation tool. Conservation biology, 18(1), 76-85.
- Berger, J. (1997). Population Constraints Associated with the Use of Black Rhinos as an Umbrella Species for Desert Herbivores: Restricción de Poblaciones Asociadas con el Uso de Rinocerontes Negros como “Sombrilla de Especies” para Herbívoros del Desierto. Conservation Biology, 11(1), 69-78.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.