Naisen pelastama norsunpoikanen sai kodin suojelualueelta

25.8.2018

Toisinaan ihmiset päättävät olla hankkimatta lemmikkejä tilan puutteen vuoksi. Jotkut kertomukset, kuten Moyo-norsun tarina, kuitenkin osoittavat kaiken olevan mahdollista. Moyon tarina on noussut viraalihitiksi ympäri maailman.

Kaunis tarina

Moyo on norsu, joka löydettiin kuoleman kielissä sen ollessa vasta poikanen. Moyo oli ylittämässä jokea laumansa kanssa, kun virta vei sen mukanaan ja eroon perheestään.

Kaikeksi onneksi Wild is Life -organisaation työntekijät onnistuivat pelastamaan Moyon, ja järjestön perustaja Roxy Danckwerts adoptoi eläimen ja ryhtyi sen uudeksi äidiksi. Nyt Moyo seuraa ihmisäitiään joka paikkaan ja auttaa tätä päivän tehtävissä parhaansa mukaan.

Looginen olettamus on, että Moyon kasvaminen tekee monet asiat hyvin vaikeiksi. Norsun ollessa pieni, se seurasi omistajaansa ympäri suojelualuetta, mutta vuotta myöhemmin asiat ovat muuttumassa. Moyo haluaisi edelleen seurata omistajaansa joka paikkaan, mutta sen alati kasvava koko tekee tämän vaikeaksi.

Yhteiselo tarkoittaa jatkuvaa kaaosta talossa, kun norsunpoikanen rikkoo esineitä ja aiheuttaa tilanteita, jotka koettelisivat kenen tahansa hermoja – mutta Moyon ja sen omistajan välinen rakkaus on vahva.

Moyo painoi löydettäessä vajaat 100 kiloa. Olemme kaikki nähneet elokuvia, joissa villieläimet sopeutuvat kotielämään, mutta Moyo tulee asumaan sille paremmin sopivissa tiloissa, kunhan aikaa kuluu. Siihen asti sekä Moyo että omistajansa nauttivat yhteiselosta ja lajit ylittävästä rakkaudesta.

Norsunpoikasesta huolehtiminen

Norsut tarvitsevat jatkuvaa huomiota henkilökunnalta, joka on erikoistunut sellaisiin päivittäisiin norsujen asioihin kuten ruokaan, ihonhoitoon ja vedensaantiin. Norsut voivat tarvita jopa 200 litraa vettä normaaleina päivinä, ja tätäkin enemmän lämpöasteiden kohotessa.

Afrikannorsu kestää kuumaa aasiannorsua paremmin, johon yhtenä syynä on se, että afrikannorsun elinympäristö on valmistellut sitä korkeisiin lämpölukemiin.

Norsujen iho vaatii päivittäistä hoitoa – mukaan lukien korvien, syöksyhampaiden ympäristön, takajalkojen, vatsan ja silmiä ympäröivän ihon hoito. Selän kuollut iho täytyy poistaa, sillä sen luonnollinen irtoaminen voi viedä pitkän aikaa. Kylvyn jälkeen norsu tulisi kuivata mahdollisimman pian, jottei se saa kylmää.

Norsunpoikasen ruokkiminen kasvuvaiheessa

Norsunpoikanen

Norsun ruokkimiseen käytetään suurta rasvatonta maitoa ja kookosöljyä sisältävää pulloa. Aluksi eläin ruokitaan kolmen tunnin välein, mutta ajan kanssa ruokailuväli pitenee niin, että nousu aterioi enää kolme kertaa päivässä. Tällöin jokaisella aterialla tarjotaan myös kasveja. Norsu tarvitsee maitoa kolmen vuoden ajan ja kookosöljyä viisi vuotta.

Norsunpoikanen vaatii paljon huomiota, kosketusta ja hellyyttä. Se tarvitsee jatkuvaa vuorovaikutusta, runsaita määriä vettä sekä fyysisiä leikkejä.

Norsunpoikanen nukkuu mielellään yönsä ison peiton alla, joka simuloi sen emoa. Poikasen tulisi saada nukkua muiden norsujen seurassa kaksivuotiaaksi asti.

Myös sosialisaatio on tärkeää, eli norsun tulisi saada kommunikoida ja viettää aikaa lajitovereidensa kanssa. Luonnossa norsulaumat yleensä hyväksyvät orvot poikaset osaksi laumaa, sillä elefantit ovat erittäin sosiaalisia eläimiä.