Terrierin tunnusmerkit

Terrierit ovat rohkeita ja päättäväisiä koiria, jotka jalostettiin alunperin saalis- ja tuhoeläinten metsästämiseen.
Terrierin tunnusmerkit

Viimeisin päivitys: 16 elokuuta, 2018

Terrierit ovat pieni- tai keskikokoisia rohkeita koiria. Jokainen, joka on joskus tavannut yorkshirenterrierin, tietää tämän olevan totta.

Tässä artikkelissa käymme läpi yleisimmät terrierin tunnusmerkit ja ominaisuudet. Terriereihin kuuluvilla roduilla on paljon muutakin yhteistä kuin pieni koko.

Yleinen historia

Ei tarvitse mennä kauas taaksepäin historiassa, kun koirarotuja jalostettiin yksinomaan niiden käyttötarkoitusta – esimerkiksi metsästystä, karjan vartioimista, lampaiden paimentamista – silmällä pitäen. Tällöin geneettinen valinta perustui eläinten luonteeseen sekä fyysiseen kykyyn ja taitoon, eikä niinkään ulkonäköön.

Käytännössä siis valittiin esimerkiksi nopeimmat koirat, jotka risteytettiin keskenään. Niiden fysiikka oli kehittynyt nimenomaan nopeutta ajatellen, ja näin syntyivät tämän päivän vinttikoirat. Sama tapahtui muidenkin koiraryhmien kanssa. Eläimillä oli työ tehtävänä, ja tämän vuoksi saman ryhmän koirat ovat keskenään samankaltaisia.

Terrierit jalostettiin maalla tapahtuvaa työtä varten. Ne kehitettiin alun perin saalis- ja tuhoeläinten metsästämiseen, ja erityisesti niitä koulutettiin saamaan pienet nisäkkäät ulos koloistaan.

Terrierin tunnusmerkit: fysiikka

Erityisen tehtävänsä vuoksi terriereissä alkoi näkyä yleisiä ominaisuuksia, jotka tekivät niistä menestyviä työssään. Yleisesti ottaen terrierit ovat pienikokoisia koiria, joilla on sopusuhtaiset tai lyhyet jalat.

Terrierin karva on karheaa ja karkeaa, pois lukien ulkonäköön keskittyviin kilpailuihin jalostetut sukulinjat. Tämän tyyppinen turkki suojaa koiraa saaliseläinten koloissa vallitsevalta kosteudelta ja mahdollistaa työskentelyn myös vesisateessa tai märillä alueilla ilman, että eläimen iho ärtyy. Terriereiltä ei irtoa paljon karvaa, ja tämän vuoksi niitä suositellaan lemmikeiksi ihmisille, jotka kärsivät allergioista.

Terrieri loikkaa

Terrierin korvat ovat pystyt ja monella rodulla eteenpäin taittuneet. Terrierit tarvitsivat hyvän kuulon havaitakseen saaliseläimet ja selvittääkseen, olivatko pienten nisäkkäiden pesäkolot tyhjiä. Näiden rotujen edustajien korvat ovat lisäksi verrattain joustavat, mikä auttaa koiraa paikantamaan äänen lähteen.

Terrierin tunnusmerkit: luonne

Fysiikka ei ole ainoa asia, joka tekee terriereistä parhaita pienikokoisia metsästäjiä; myös luonteella on paljon tekemistä asian kanssa. Terrieriroduilla on myös yhteisiä psykologisia ominaisuuksia. Jokaisen yksilön luonteeseen ja käyttäytymiseen kuitenkin vaikuttavat koiran kasvatus ja kokemukset.

Tyypillisesti terrierit haukkuvat paljon. Ne eivät yleensä ole erityisen hyviä vahtikoiria pienen kokonsa vuoksi, mutta ne osaavat varoittaa omistajaansa tunkeilijoista. Aikaisemmin terrierien täytyi haukkua ilmoittaakseen metsästäjille saaliseläinten ja näiden pesien sijainnin.

Monet terrieriroduista joutuivat kohtaamaan itseään suurempia eläimiä, joten niiden täytyi olla rohkeita ja uskaliaita. Terrierit eivät epäröi edes niitä isompien eläinten tai ihmisten seurassa. Ne ovat päättäväisiä, energisiä ja nopeita juoksijoita.

Terrieri

Stressaantuneena terrierien alkukantaiset vaistot nousevat pintaan ja ne voivat raapia lattiaa, kaivaa kuoppia ja yrittää haudata esineitä. Jos terrierisi tuhoaa kasvi-istutuksia tai piilottaa esineitä pihalle, se saattaa olla stressaantunut!

Terrierirodut

Terrierirotuja on useita, ja nyt mainitsemme niistä tunnetuimmat. Terriereissä on myös toy-rotuja, joita ei ole käytetty metsästykseen, vaan ne jalostettiin näyttelykoiriksi. Näilläkin roduilla kuitenkin on terriereille ominaisia luonteenpiirteitä.

  • Yorkshirenterrieri
  • Jackrussellinterrieri
  • Valkoinen länsiylämaanterrieri
  • Kettuterrieri
  • Irlanninterrieri
  • Espanjalaiset rodut valencianrottaterrieri ja andalusianrottakoira

Joillain alun perin taistelukoiriksi jalostetuilla koiraroduilla on terrierin geenejä. Näitä koiria ei kuitenkaan ole käytetty pienten nisäkkäiden metsästyksessä.

  • Bullterrieri
  • Staffordshirenbullterrier

Kuten muidenkin roturyhmien roduilla, myös terriereillä on sellaisia yhteisiä ominaisuuksia, joita terrierin hankkiva henkilö voi odottaa olevan myös hänen koirallaan. Terrierit voivat olla hermostuneita ja haukkua paljon, mutta ne ovat rohkeita ja päättäväisiä. Kokonsa ja luonteesta vuoksi terrierit ovat loistavia seura- ja lemmikkikoiria.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.