Historiallinen taistelukoira alano español
Kirjoittanut ja tarkastanut eläinlääkäri Eugenio Fernández Suárez
Alano español on melko tuntematon rotu, jolle ei ole suomenkielistä nimeä. Tämä hyvin vanha rotu ei myöskään ole kansainvälisen koiraliitto FCI:n tunnustama.
Alano español ja sen pitkä historia
Kyseinen nimi tulee alaaneista, jotka saapuivat Eurooppaan pohjoiselta Kaukasukselta 300-luvulla. Näillä oli mukanaan alano-koirarodun edustajia, jotka ovat siis nykyisen alano españolin esi-isiä.
Keskiaikainen kuningas Alfonso XI mainitsi tämän rodun yhdessä Monterían sopimuksista 1400-luvulla. Se on läsnä myös Velázquezin maalauksissa sekä Cervantesin kirjoituksissa.
Alaanit käyttivät koiraa taisteluissa, karjan hallinnassa sekä metsästyksessä. Espanjan armeijä käytti sitä Amerikan valloituksessa, ja ikävä kyllä ihmiset ovat käyttäneet alano españolia jopa härkätaisteluissa, pakottaen sen kohtaamaan hurjistuneiden härkien ryhmiä.
Rodun historiallinen tärkeys on näkynyt ensinnäkin taiteessa, mutta on myös tunnettuja yksittäisiä alano españoleja. Paras esimerkki on Becerrillo, Aragonin kuninkaan Sancho I:n koira, jonka sanotaan uhranneen henkensä isäntänsä pelastamiseksi.
Piirteet ja käytös
Tällä koiralla on suuri pää, lihaksikas leuka sekä voimakas rakenne. Se voi painaa 45 kg. Turkki voi olla monen värinen, kuten esimerkiksi harmaa- ja punertavaviiruinen, ja sen iho on paksu ja ryppyinen.
Alano españolin käytös on samanlaista kuin muiden metsästyskoirien. Se on levoton eläin, joka tarvitsee pitkiä kävelyjä ja jatkuvaa aktiivisuutta. Sen hallinta on monimutkaista ja se on vaikea kouluttaa, mutta kyseessä on kuitenkin hyvin uskollinen koira.
Alano español on ollut tunnettu suuresta rohkeudestaan, minkä vuoksi sitä on käytetty kaikkein vaarallisimpien lajien metsästyksessä, kuten villisian, joka pystyy tappamaan tällaisen koiran vaivatta.
Hoito
Kuten jo mainitsimmekin, alano españolin tarvitsee olla aktiivinen. Se tulisi viedä kävelylle ainakin kolme kertaa päivässä. Vaikka karva on lyhyt, koiraa tulisi harjata ainakin kerran viikossa sekä pitää sen korvat, silmät ja suu puhtaina. Kiinnitä erityistä huomiota kasvojen ihon ryppyihin, sillä niihin voi kehittyä ihotulehdus.
Sillä alano español on kestävä koira, se ei yleensä sairastu helposti. Varmista kuitenkin, että sen ruokavalio estää liikalihavuuden.
Kuten koirat yleisestikin, on syytä viedä se säännöllisesti eläinlääkäriin sekä pitää huolta rokotuksista, sillä se voi saada tavallisia tartuntoja muilta koirilta.
Alano español voi nukkua ulkona, sillä se kestää hyvin lämpötilan muutoksia. Ole kuitenkin varovainen kesäkuukausina, eli varmista että se saa runsaasti vettä ulkona ollessaan.
Tehtävät
Sen lisäksi, että alano español on ollut taistelukoira ja joutunut härkätaisteluihin, sillä on nykyisin aivan muita tehtäviä. Se esimerkiksi metsästää suurta ristaa, ja se pystyy auttamaan karjanhallinnassa – etenkin iberialaisen taisteluhärän.
Alano español ajautui lähes sukupuuttoon siksi, että alettin käyttää uusia metsästys- ja karjanhallinnan menetelmiä, jotka jättivät koiran tehtävittä. Se on kuitenkin tehnyt paluun, sillä sitä kasvatetaan nyt menestyksekkäästi Valle de Menassa, Burgoksessa.
Tämä historiallinen koira on siis saanut toisen mahdollisuuden ihmisten parissa, ja se saa olla uusilla tavoilla hyödyksi työkoirana, nykyajan yhteiskunnassa.
Artikkelin pääkuvan lähde: Wikipedia Suomi
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.